"Mutta, Joachim, onko tosiaankin mahdollista, ettet lainkaan voi arvostella sitä hienoutta, noblessia, jota Stjerne nyt osottaa"? huudahti Karin Maria suuttuneena.
"Ensiksi minun täytyy tietää mitä tämä merkitsee", vastasi Joachim epäluuloisena — käyntinsä Agnetan luona ja viimeinen keskustelunsa "kosijan" kanssa kummailivat vielä aivoissaan. "Luonnottomalta tuntuu minusta että joku noin vaan yhtäkkiä, mir nichts, dir nichts, voi luopua Agnetasta. Se ei lyö yhteen sen kanssa mitä hän minulle on sanonut".
Joachim ei ollut siksi ihmistuntija, että olisi voinut ymmärtää että Stjernen luonteisissa — hidas- ja raskasmielisissä — usein ensimäinen innostus muuttuu voimakasta vastarintaa kohdattuaan tylsäksi välinpitämättömyydeksi, haluttomuudeksi tehdä mitään ponnistuksia, joista kuitenkaan ei voi mitään varmaa tulosta toivoa. Joachimia vastukset kiihoittivat, Stjernen ne tekivät välinpitämättömäksi — siinä oli salaisuus, jota nuori Skytte nyt seisoi ja tuumi voimatta sitä ymmärtää.
Mamseli Fiken laajalla, joskin hämärällä ja hajanaisella ihmistuntemiskyvyllään sen ymmärsi — hän vaan ei tiennyt miten hän voisi sen selittyä. Hän katsoi Joachimiin ja sanoi hiljaa ja hyväntahtoisesti:
"Minun mielestäni pitäisi luutnantin vielä kerran puhua paroonin kanssa. Voisi sattua, että herrat nyt sopisivat paremmin. Ja kun hän itse on sanonut Karin Marialle, että hän olisi halukas vetäytymään".
"Täytyy kohteliaasti väistyä tieltäni, että voisin sen kunniaa tehden vastaan ottaa!" huudahti Joachim, jonka arka kunniantunto oli loukkaantunut.
"Rakas serkku", Karin Maria oikasi varovasti hameensa poimut ja nousi.
"Ethän voine vaatia että Niilo Olavi Stjernen pitäisi tarjota sinulle
Agnetaa hopeatarjottimella ja sanoa olkaa niin hyvä ja ottakaa hänet…
Saat olla tyytyväinen kun hän vapauttaa isän lupauksestaan ja väistyy
tieltäsi…"
Joachim nauroi yhtäkkiä taasen hyvällä tuulella, kohteliaasti syliinsä vastaanottaen Karin Marian ja mamseli Fikenin kun he sillalta hyppäsivät niitylle mennäkseen oikotietä kotiin puutarhan läpi. Hän sanoi hilpeästi:
"Olet oikeassa, serkku Karin Maria. Minä vaan ajattelin jotain, joka…" Hän keskeytti äkkiä puheensa "Jumala suokoon että olisit oikeassa!"
"Oikeassa olen aina", vastasi Karin Maria varmasti.