"Rakas Beata", sanoi hän aivan kuin olisi puhunut tavallisimmasta asiasta maailmassa, "nyt voimme saada Agnetan kotiin äidin syntymäpäiväksi".
Beata katsahti ylös — kohtasi sisarensa katseen ja kietoi yhtäkkiä, leppyneenä "kosijaan" ja koko hankkeesen, käsivartensa hänen kaulaansa.
Karin Maria ei sanonut mitään, vaan vastasi syleilyyn tunteellisemmin, kuin hän tavallisesti omisti Beatan "hellyyskohtauksille".
Elokuun 11 päivänä, Susannan päivänä, oli hänen armonsa, rouva Charlotta Susanna Skytten, syntymäpäivä ja samalla nimipäivä, siksi vietti koko perhe sitä päivää vuoden — jouluaattoa lukuunottamatta — suurimpana juhlapäivänä. Munkebodan hallitsijatar ei suinkaan suosinut, sen tiesi Jumala ja koko maailma, mitään "joutavia" mutta tänä päivänä hän piti — 1700-luvun tavoille uskollisena — sopivana antaa "hämmästyttää" itseään. Siksi hän kiusasi itseään pari tuntia kauemmin sängyssä kuin tavallisesti ja palkitsi sitten aina ilmestyttyään tyttöjen ja mamseli Fikenin laitokset suopealla hymyllä. Nämät alkoivat tavallisesti kaikenmoisiin pukuihin pukeutumisella ja runon lausumisella kahvipöydässä, joka — jos ilma oli suotuisa — katettiin puutarhaan. Tavanmukainen olutjuusto ei tietysti tullut kysymykseenkään tänä juhlapäivänä. Sitte tuli jokainen; esille lahjoineen ja onnitteluineen, joita armollisesti vastaanotettiin ja kehuttiin ja päivällisten jälkeen tulivat naapurit aina kolmen peninkulman päästä nimipäiväkahville ja illalliselle. "Hämmästyksien" arvoa ei koskaan vähentänyt se seikka, että majuurska oli itse ainakin viikkoa ennen Susannan-päivää kääntänyt ylösalasin koko talon siistimisellä leipomisella, kuparin ja hopean kiilloittamisella sekä vihdoin aivan viimeisinä päivinä lampaiden ja kanojen teurastuksella, kyynärän korkuisten rasvakakkujen leipomisella, maljojen ja jälkiruokien valmistamisella. Huolimatta näistä suurellisista valmistuksista, jotka tietystikin olivat julkinen salaisuus (mamseli Fikeniltä kysyttiin jo neljätoista päivää aikasemmin, laitetaanko haukia pippurijuuren kanssa, vaiko uunipaistia ja kumpi olisi parempi illalliseksi kananpoika persiljakastikkeen kanssa, vai villi sorsa), ei kumminkaan kukaan koskaan vetänyt vähääkään suutansa hymyyn, kun armollinen majuurska juuri kello yhdeksän aikaan keskeytti tanssin ja pyysi herrasväen tyytymään yksinkertaiseen voileipään ja mitä muuta "talossa sattui olemaan".
Tämä elokuun 11 p. ei ollut kangastellut tyttöjen mieleen hetimainkaan niin juhlallisena kuin edelliset. Beata, joka muutoin oli mitä innokkain, kun oli kysymyksessä perhejuhlallisuuksien viettäminen, ei ollut edes voinut pakoittaa itseään neuvottelemaan mamseli Fikenin kanssa senkään vertasesta, kuin jostain pienestä pukeutumisesta. Keskustelun jälkeen Karin Marian kanssa hernemaassa tuntui kumminkin kaikki aivan odottamatta kirkastuvan jälleen, ja päivällisaikana istui hän jo tuumien mielessään juhlan loppukuvaelmaa: rakastavat parit keskeltä kukkaisköynnösten ympäröimänä, kuten hän oli nähnyt eräässä vanhassa Drottningholman juhlaa kuvaavassa kuvassa, jonka sankarittarena oli Hedvig Elisabeth Charlotta. Hän heräsi melkein kuin unesta, kun Bengta tuli sisälle ja hengästyneenä ilmoitti, että hän keittiön rapulta oli nähnyt parooni Stjernen kiessit ja ruunan mäen päällä.
Beata sävähti punaiseksi kuin veri ja sai heti hirveän sydämentykytyksen. Kun he kaikki nousivat kiireesti viilipytyn ympäriltä katsahti hän sen näköisenä kuin hän melkein olisi tuntenut itsensä rikolliseksi pöydän yli Karin Mariaan, joka pysyi uljaana, mutta punastui myöskin.
"Tänäänkin taas", lausui Niilo ukko suutuksissaan viskatessaan "servietin". "Totta tosiaan hän varmaankin asettuu pian Munkebodaan asumaankin! Hän, piru vieköön, ei käynyt puoleksikaan niin usein, kun hän liikkui kosintahankkeissa!"
"Isä", sanoi Karin Maria hyvin hermostuneesti — Joachim ja Beata eivät kääntäneet silmiänsä hänestä. "Luulen… Olen melkein varma siitä, että parooni Stjernellä on erityistä asiaa isälle ja äidille tänään…"
Hän ei saanut sanotuksi enempää — Niilo Olavi astui kumartaen, vähän punakampana kuin tavallisesti saliin, josta äiti heti vei hänet vieraskamariin. Karin Maria ja Beata viittailivat innokkaasti isällensä että hänkin seuraisi ja vähän hämillään astui ukko perässä.
Karin Maria oli käynyt aivan kalpeaksi — hän seisoi aivan suorana pöydän päässä ja keräili koneellisesti "serviettejä" kokoon. Kun hän katsahti ylös, seisoi Joachim serkku hänen vieressään.