"Nuku hyvin"! sanoi hän vain, selvitti vähän ääntään ja kiiruhti ulos huoneesta.
Mutta Agneta ja Beata nousivat ylös, kyynäspäillään tyynyyn nojaten ja pää käsien välissä kuiskailivat kauan — kunnes kukot alkoivat akkunan alla laulaa ja valoisa elokuun aamu koitti idästä.
Talon kolme tytärtä nousivat aikasin seuraavana aamuna — aamiainen oli katettava huvihuoneesen, pöytä ja äidin tuoli olivat taitehikkaasti kukkasilla koristettavat. Kepeissä, kannattomissa nauhakengissään hiipivät he rappuja alas ja kielsivät Bengtaa, joka ajattelemattomasti laulaa hyräili etehistä siistiessään.
Siellä seisoi mamseli Fiken jo heitä odottamassa ja Joachim serkku suuri veitsi kädessä oli juuri lähdössä koivujen ja kuusenoksien hakuun.
"Eikö Agneta serkku tule mukaan"? kysyi hän viattomasti, pirttipiika
Bengtan ja kaikkien muiden kuullen.
Agneta ei vastannut heti. Hän katseli vain valoisaa, hieman autereista kesätaivasta, jossa aurinko ei näkynyt, mutta joka lupasi oikein lämpimän päivän ja solmi suuren, kukilla koristetun hattunsa nauhat kiinni tukan ylitse.
"Mene vain Agneta pieni", lupaili Karin Maria suojelevaisesti. "Voit kenties Joachimin avuksi kantaa oksia kotiin".
Ja hän lisäsi välinpitämättömästi, ikäänkuin sivumennen vain:
"Äiti ei tiedustele sinua vielä vähään aikaan. Tiedäthän, hän nukkuu aina nimipäivä-aamun pitempään…"
Agneta asteli kori käsivarrella, jonka Joachim kohteliaasti tahtoi häneltä anastaa. Mamseli Fiken sanoi pelästyneenä, mutta hyvää tarkoittavan sukkeluuden miten "olisi aivan sopimatonta löjtnantin kävellä korin kanssa", jolleka he kaikki nauroivat sydämellisesti, vallattoman hyvällä tuulella.