Sitte Joachim ja Agneta, joka viime mainittu aivan tarpeettoman korkealla molemmin käsin kantoi lyhyttä karttuunihamettaan, astelivat pihalta keittiöpuutarhaan — kolmen hyväntahtoisen hieman huolestuneen silmäparin heitä seuratessa.
"Nyt täytynee kai äidin myöntyä"! lausui Beata yhtäkkiä.
"Niin…" vastasi Karin Maria vähän epävarmasti. "Mutta sitte on saatava kuninkaan lupa…"
Mamseli Fiken kertoi lohdutellen kahdesta serkustaan, jotka olivat anoneet kuninkaalta. Kaarlo XIII:sta aikana ja se "oli käynyt kuin tanssi", vakuutti hän.
Karin Maria jäi, varjoten kädellään silmiään seisomaan rapulle, kunnes sisar ja serkku olivat kadonneet koivujen taa joelle vievällä tiellä.
Kello yhdeksän oli aamiaispöytä valmiiksi katettu lehtimajassa, — ei siellä missä tuuliharppu oli, ja joka nyt sitäpaitse oli Karin Marian suosiossa enemmän kuin ennen, mutta suuressa lehmusmajassa, keittiön rappusten luona, jonne ruoka oli niin saapusalla.
Äiti oli, kuten aina Susannanpäivänä hyvin armollinen — ja täysissä juhlapukimissa, uudenuutukainen mitä hienoin, ruusunvärinen tyllimyssy päässä, jonka Agneta oli toimittanut Kristianstadista. Karin Maria oli ommellut helmeillä kellonpitimen, joka sai osaksensa paljon ihailua, Beata oli kutonut kahvipöytäliinan, jota reunusti kukkaiskiehkura ja jota hiljaisen sopimuksen mukaan ihmeteltiin aivan "odottamattomana" lahjana huolimatta siitä, että äiti itse oli auttanut vaivaloisessa pujotustyössä ja Agneta oli ommellut bobinettikankaalle myssyn, joka juhlallisesti julistettiin "aivan erinomaisen kauniiksi". Kun nuorin tyttö punastuen näytti tämän mestariteoksen — saman jota hän näperteli Netti tädin "Mathildea" lukiessa sotaneuvoksen huvimajassa — tarkasteli armollinen rouva häntä kerran vielä salaisella ylpeydellä: hänhän tottatosiaan oli kuin hovineitonen tuossa vaaleakukkaisessa karttuunihameessaan, ametistinen koriste otsallansa! Ja ajatteleppa sitte sitä… Jäykkä majuurska tukahdutti huokauksensa ja hänen katseensa solui tahdottomastikin Joachimin tyhjän paikan ohi; iloisena, ettei häntä siinä nyt tällä hetkellä istunut riemuiten hänestä. Sitte huokasi hän kerran vielä päättäväisesti, melkeinpä huomiota herättävästi. Hänhän oli jo sydämessänsä myöntynyt — aina siitä päivästä saakka kun Karin Maria oli kääntänyt kaiken mullin mallin, ja niin arvaamatta kihlautunut Stjernen kanssa, näki hän selvästi, etteivät pitemmät vastustelemisetkaan mitään auttaisi.
Hän ymmärsi että Joachim, joka jo niin monessa asiassa oli päässyt Munkebodaan herraksi, myöskin tässä suhteessa ajan oloon saisi kyllä tahtonsa täyttymään, mutta se tuntui vaikealta… se tuntui vaikealta… Agneta, joka olisi voinut saada kreivin, jos olisi tahtonut — noilla silmillä! Oli tietysti lohdullinen asianhaara, että hän saisi jäädä Munkebodaan, että yksi hänen tyttäristään kumminkin tuli rouvaksi vanhaan taloon…
Joachim ei ollut tällä haavaa saapusalla. Hän oli kohta, oltuansa vihantaa hakemassa Agnetan kanssa — joka sitäpaitse ei vienyt niinkään vähän aikaa — heti ennen aamiaista ratsastanut täyttä, laukkaa provastilaan, mistä juuri näihin aikoihin saatiin posti. Niilo setä oli uskonut hänelle laukun avaimen: äidin ei tarvitseisi ensinkään odottaa Anne Ulla tädin tavanmukaista onnittelukirjettä, eikäpähän ollut sen vaarallisempaa, jos sai sanomalehdenkin hitusta ennemmin kuin tavallisesti.
Susen neiti, joka myöskin vietti nimipäiväänsä oli pukeutunut hengettäreksi keveään harsopukuun ja lukematon joukko ruusuja hiuksissa. Tällaisena keijukaisena toi hän sitte ristikankaalle ommellun pallin. Hän oli ainoa, jolla oli erityinen "puku" mamseli Fikenin ja Beatan suureksi lohdutukseksi, jotka oikeastaan pitivät sen välttämättömästi juhlaan kuuluvana, mutta tällä kertaa eivät itse olleet tulleet "panneeksi toimeen" mitään sellaista.