"Mitä tarkoitat paremmalla?" kysyi Lisbet innoissaan, mutta samalla hieman pelokkaasti.
"Sano, pikku Tulla!" virkkoi Dora, tarttuen Tullan käteen ja painaen sen rintaansa vasten.
Mutta Tulla ei voinut vastata. Hän katsoi avuttomana sisariinsa, ja suuret kyyneleet alkoivat vieriä pitkin hänen poskiaan.
"Rakas pikku 'Nora Nubb', emme me tahdo pahoittaa mieltäsi, emme me ahdista sinua, oma kullannuppumme, ei, ei…!" huudahti Lisbet, ja molemmat sisaret hyväilivät Tullaa ja puhuivat hänelle lempeitä sanoja, aivan kuin hän olisi ollut pieni lapsi, jota täytyi lohduttaa. Sitten he uudelleen ryhtyivät pukeutumishommiinsa. Mutta Lisbet juoksi sitä ennen äidin luo, kiersi kätensä hänen kaulaansa ja kuiskasi: "Äiti, tiedätkö, että Tulla ei tule tanssiaisiin, hän on löytänyt 'parempaa'."
Rouva Hjort hämmästyi kovin, mutta ei kysynyt mitään. "Vai niin … jahka … rakas, pikku Tulla…" Muuta ei hän sanonut, mutta hänen kasvonsa tulivat miettivän näköisiksi. Kukaan ei puhunut Tullalle mitään, mutta hänen ilmoituksensa herätti kaikissa kunnioittavaa ihmettelyä; heidän ihailunsa kaikkea salaperäistä ja ihmeellistä kohtaan oli saanut virikettä, he puhuivat kuiskaten keskenään siitä, mitä Tulla mahtoi tarkoittaa, ja mitä merkitsi se, että "hän oli löytänyt parempaa eikä lähtenyt tanssiaisiin."
Hjortin perheen elämäntapoihin kuului, että aina kun heidän piti lähteä jonnekin, rouva ja neidit säännöllisesti tulivat viime hetkessä tahi liian myöhään. Vaunut odottivat jo portilla, kun Lisbet vielä istui peilin edessä, laitellen vastahakoista tukkaansa.
"Olen niin vihainen, niin vihainen!" huudahti hän, kääntäen punoittavat, veitikkamaiset kasvonsa sisariinsa, "olen niin vihainen, että … syön vaikka rusinoita! Ja nenäni sitten! Oi, miten suuri se on tänään, tytöt sanokaa, eikö se olekin tänään suurempi kuin tavallisesti, suurempi kuin itse Tullan nenä!"
"Ei suinkaan, eihän toki!" vakuuttivat Dora ja Tulla yhtaikaa. "Se on päinvastoin oikein pieni tänään!"
"Sen te sanotte vain lohduttaaksenne minua, senkin veitikat", nauroi
Lisbet. "Mun nenäni on suunnaton", lausui hän, "sen vertaa ei ole koko
Tukholmassa…"
Samassa astui sisään rouva Hjort valmiiksi pukeutuneena, pitseissä ja koristuksissa, töyhtö hiuksissa ja kauneilla kasvoilla epäilyttävän hieno ja nuorekas puna. Kun rouva Hjort oli lähdössä jonnekin, syventyi hän niin omaan pukeutumiseensa, että hän kokonaan unohti tytöt; he saivat tulla toimeen omin neuvoin vaatimattomine loppuunmyynneistä ostettuine pukuineen, eikä kukaan heistä tullut ajatelleeksikaan, että äiti ei olisi ollut aivan oikeassa pitäessään ennen kaikkea huolta omasta komeasta ulkonäöstään.