"Kyllä", ja taas hän esitti pitkän sarjan todistuksia, "juuri niin naiset aina tekevät … he uneksivat ja puhuvat asioista ylimalkaisesti … koeta pysyä asiassa… Minä sanon…"

Ja hän jatkoi kuten äsken, kiihkeästi ja ärtyisesti.

Dora ei vastannut enää. Hän ymmärsi, miksi, Eugen oli niin kummallinen, ja hän tunsi syvää sääliä. Hän ei kuunnellut, mitä Eugen sanoi, hän näki vain hänen kalpeat kasvonsa ja kuuli hänen äänensä karkean, kovan soinnun, jolla hän tahtoi huumata tuskaansa. Eugen parka, hänen olisi vielä vaikeampi kuin Doran kestää sitä, että Mai otettiin heiltä pois!

Mutta päivät kuluivat, ja muisto siitä, mitä oli tapahtunut, alkoi vähitellen hälvetä. Dora ei enää puhunut asiasta, hän näki, että Eugen ei sietänyt kuulla puhuttavan siitä. Eugen oli muutenkin tähän aikaan synkkä ja raskasmielinen, ja Dora ei koskaan, kuten ennen, saanut häntä iloiseksi laulullaan ja leikinlaskullaan.

Uudenvuoden tienoissa julkaistiin Lisbetin ja tohtori Ernst Viederin kihlaus, ja häät aiottiin pitää syksyllä. Eräänä aamuna, vähää ennen kuin Eugenin piti lähteä työhönsä, tuli hän Doran luo ja sanoi hieman hämillään:

"Puhuimme kerran Lisbetin naimisiin menosta, ja kuten muistanet, lupasin silloin muutamilla ehdoilla auttaa häntä myötäjäisten hankkimisessa. Nyt annamme kuitenkin näiden ehtojen raueta; otaksun että sinulla ei ole mitään sitä vastaan, että heti paikalla annamme hänelle tuhat kruunua."

Dora punastui ilosta, hänen silmänsä kostuivat ja hän kietoi kätensä
Eugenin kaulaan.

"Oi, rakas Eugen, miten hyvä olet! Jospa tietäisit, miten onnellisiksi teet meidät! Ajattelehan, tuhat kruunua … niin paljon rahaa…"

Eugen hymyili hänen lapselliselle innolleen. "Hyvä ystävä, ei se nyt niin kovin paljon ole! Tuhannella kruunulla ei päästä pitkälle, kun on kysymys talouden perustamisesta."

Dora nauroi ja nipisti häntä leikillä korvasta. "Sinä yläluokan ihminen! sinä luulet että ei voi istua tuolilla, joka on maksanut vähemmän kuin sata kruunua! Tiedätkö, mitä Lisbet tekee? Hän on eräältä maalaispuusepältä tilannut pieniä puutuolia, jotka maksavat 1 kr. 25 äyriä kappale, ja ne hän maalaa ja vernissaa itse. Ja sitten hän ostaa karkeaa liinakangasta ja neuloo siitä itse ikkunaverhot ja pöytäliinat. Mutta kaikki on niin valoisaa ja kaunista hänen pienissä huoneissaan, että tekisi mieli huutaa ilosta."