Ja hän nauroi, ja muut yhtyivät hänen nauruunsa, yhtä iloisina kuin hän.
Kun Lisbet oli saanut valmiiksi pienen kotinsa, missä hän oli järjestänyt, maalannut ja neulonut kaiken itse, piti Eugenin tulla sitä katsomaan.
"Tämä on todellakin hyvin sievä", sanoi hän, kun Lisbet punaisena ja onnellisena oli näytellyt hänelle kaiken, "oikea pieni pesä — kunhan vain tulisit onnelliseksi täällä, rakas Lisbet", lisäsi hän, tukahduttaen huokauksen.
"Kiitos, hyvä Eugen, kyllä minä tulen onnelliseksi", vastasi Lisbet vakaumuksella, "tulkoon vaan suruja ja ikävyyksiä toisinaan, täytyyhän niitäkin tulla", lisäsi hän viisastelevasti, "kun vaan rakastamme toisiamme, tulemme kyllä onnellisiksi."
Eugen ei vastannut; hän ajatteli, että yhtä usein on ihminen onneton, vaikka hän rakastaa. —
Kului vuosi; Lisbetin häät olivat syksyllä, ja pienen pesän täyttivät iloiset, riemulliset laulunliverrykset. Mitään muuta erikoista ei tapahtunut; varjo, joka oli langennut pikku Main kevätpäiville, näytti katoavan, hän tuli jälleen entiselleen ja hänen silmänsä saivat entisen "lapsenkatseensa". Eugenin ja hänen suhteensa tuli jälleen yhtä helläksi ja sydämelliseksi kuin ennenkin. Painostava häpeän tunne ja omantunnon vaivat, joita Eugen oli tuntenut tuosta onnettomasta illasta alkaen, sairaloinen suru sen johdosta, että hän oli kadottanut Main rakkauden ja että Main hyväilyt eivät olleet yhtä helliä kuin ennen, katosivat vähitellen, ja hän saattoi taas olla oma itsensä Main seurassa.
Mai oli kasvanut paljon kuluneen vuoden aikana; toiset tytöt olivat lyhytkasvuisia kuten Eugen ja Dora, mutta Mai oli pitkä ja hento, hänellä oli hienot, kauniit jäsenet ja hänen silmänsä olivat siniset ja kirkkaat kuin kaksi metsälampea. Hän muistutti Eugenin tätejä, kauniita Blumin neitejä, jotka aikoinaan olivat Tukholman enin ihailtuja naisia, jotka tanssivat prinssien kanssa ja joita kreivit ja paroonit hakkailivat.
"Hänestä tulee kaunotar", sanoi isoäiti hyvillään, "hän on aivan Blumien näköinen, ja sitäpaitsi on hän Doralta perinyt hänen kauniin hipiänsä ja tukkansa. Mutta ole varovainen, rakas Eugen, älä hemmoittele häntä. Sinä et tiedä itsekään, että Mai hallitsee koko teidän kotianne. Se ei käy laatuun."
"Pitänee koettaa tulla ankarammaksi", vastasi Eugen hymyillen leppoisasti. "Mutta en todellakaan ymmärrä, miten se käy päinsä Main suhteen, ja mistä minun pitää kurittaa häntä — hän ei ole niinkuin muut lapset…"
"Siinä nyt näet, miten sokea olet!" huudahti rouva Blum voitoniloisena, "et kai voine tosissasi väittää, että kahdeksanvuotiaalla lapsella ei olisi vikoja?"