Samassa juoksi sisään kahdeksanvuotias Gösta Bergenstierna ja huudahti:
"Rakas, hyvä isoäiti, saammeko hiukan lainata shakkipeliä, meidän tekee sitä niin hirveästi mieli!"
"Hiljaa, Gösta!" sanoi rouva Bergenstierna ja kohotti varoittaen kättään, "sinähän huudat niin että isoäiti voi tulla kuuroksi…"
"Hyvä, rakas isoäiti-kulta, saammeko me…" jatkoi Gösta, alentaen äänensä pelkäksi käheäksi kuiskaukseksi.
Isoäiti ojensi kätensä, veti lemmikkinsä luokseen, ja sanoi pahaa-ennustavasti hymyillen ja päätään pudistaen:
"Enpä oikein usko, sillä nappulat ovat niin heikot ja isoisä varoo niitä niin kovin. Ajattelehan, jos joku niistä menisi rikki!"
"Niin kyllä, mutta —"
"Mene kysymään isoisältä."
Gösta kiiti pois kuin nuoli ja palasi parin sekunnin kuluttua takaisin,
"Isoisä sanoo, että hän tietysti varoo niitä, mutta että me saamme, jos isoäiti sallii", sanoi hän läähättäen.