"Ei, poikaseni, ette te saa, koska ei isoisä pidä siitä", sanoi rouva
Blum, katsoen häneen vakavasti.
"Niin, mutta isoisä sanoi … hyvä, rakas, kuuliainen isoäiti…"
"Ei, poikaseni, ette te saa, koska kerran isoisä kielsi, sen sinä hyvin tiedät. Saatte sensijaan pelata pingpongia — sehän on yhtä hauskaa!"
Isoäiti hymyili ja nyökäytti lempeästi päätään, ja Gösta tiesi, että nyt ei vastaansanominen enää auttanut.
Laahustavin askelin ja nyrpeän näköisenä lähti hän takaisin ruokasaliin.
"Vanha, tuhma isoäiti", ajatteli hän mennessään, "pingpong, joka on niin ikävä peli…"
"Mikä Eugenin on", ajatteli Henriette, kun Eugen ei enää virkkanut sanaakaan, vaan otti sakset pöydältä ja alkoi tarkoin tutkia niiden rakennetta, "hänhän on tavallisesti niin hauska ja iloinen. — Mitä sanot tästä?" jatkoi hän, ottaen kirjan pöydältä ja ojentaen sen Eugenille. Eugen oli lukenut paljon sekä vanhaa että uutta kirjallisuutta, ja perheen jäsenet pitivät suuressa arvossa hänen lausuntojaan.
"Minä en sano mitään", vastasi Eugen lyhyesti.
"Mutta, hyvä ystävä, etkö sitten pidä siitä?"
"Sitä en ole sanonut…"