"Mutta entäs Dora … Dora", kuiskasi Eugen vapisevalla äänellä.
"Dora on kiltti ja rohkea", vastasi rouva Blum hiukan paheksuvasti, niinkuin ei mikään muu olisi voinut tulla kysymykseenkään.
Eugen tahtoi heti kiiruhtaa vaimonsa luo, mutta rouva Blum pidätti häntä.
"Ei — Dora tahtoo mieluummin olla yksin — tarkoitan, että hän ei tahdo, että sinä olet sisällä. Hän käski minun sanoa, että hän ei pelkää, että hän ei tahdo, että sinä olet läsnä näkemässä hänen tuskiaan ja kaikkea muuta epämiellyttävää, mitä sellaisessa tilaisuudessa luonnollisesti sattuu. Vasta sitten kun kaikki on ohi — kun kaikki on kaunista, kuten hän sanoi, saat sinä tulla sisälle!"
"Armas Dorani!" kuiskasi Eugen liikutettuna.
"Niin, Dora on oikein rohkea — ilahuttavan rohkea. Muutamat vaimot kiusaavat miesparkojaan tahtomalla pitää heitä kädestä tuskien aikana; luja ja hienotunteinen nainen ymmärtää, että hänen päinvastoin tulee sääliä miestään. Minä tahdoin aina, että mieheni olisi niin kaukana kuin mahdollista, ja olen iloinen, että Dora ymmärtää tehdä samoin."
Samassa kuului makuukamarista tuskanhuuto.
Eugen tuli kalmankalpeaksi.
"Mitä … mitä se oli?" änkytti hän.
"Ei mitään — ei mitään", vastasi rouva Blum lyhyesti, "mene nyt huoneeseesi ja odota siellä. Niinpian kuin kaikki on ohi, tulen ilmoittamaan sinulle. Älä huoli olla levoton — kaikki on niin hyvin kuin olla voi … koeta lukea tahi kirjoittaa, ja jos kuulet jonkun pienen valitushuudon, niin muista, että se ei merkitse mitään, se on vain niinkuin olla pitää."