Kiireesti ja koneellisesti hän toimitti loput asiansa. Lakkaamatta hän mietti keinoa, miten parhaiten auttaa ystävätään ja kun hän seisoi eräässä makeiskaupassa valikoiden hedelmiä puolispöydän varalta, hän samalla ajatteli mitä hän sanoisi miehelleen, että hänkin innostuisi, minkä verran miehensä mahtoi antaa ja miten hänen ystävänsä hämmästyisi ja iioitseisi saadessaan niin suuren summan.
Kotiin tultua hän heti meni Erlandin luo, joka istui kammarissaan ja kirjoitti.
Nähtyään vaimonsa hän heti laski kynän kädestään, kääntyi päin ja kysyi nauraen, mitä hänellä nyt oli sanomista, kun tuli kasvoilla "perheneuvospiirre".
Lovisa hymyili, otti tuolin ja istui Erlandin viereen. Sitten hän alkoi innokkaasti ja mikäli muisti, ystävättären sanoilla kertoa tuosta laupeudentyöstä sekä pyysi lopuksi Erlandin kannattamaan asiata aluksi isommalla raha-avulla ja sitten vuotuisella maksulla.
Erland kuulosti tarkkaan Lovisan kertomusta. Leikkisä juonne katosi heti hänen kasvoiltaan; hän näytti hyvin vakaiselta siinä istuessaan selkä kenossa kirjoitustuolilla ja sormiellen kynänvartta. Katse seurasi koneellisesti käden liikkeitä.
"Eikö totta, Erland", jatkoi Lovisa lopetettuaan tilintekonsa, "se on oiva tuuma? Sellainen koto, jossa köyhät lapset saavat ruokaa ja vaatetta ja sitäpaitse oppivat työtä tekemään, varmaan se suojeleisi monta puutteesta ja kärsimyksistä sekä aineellisesti että hengellisesti?"
"Tietysti", vastasi Erland kiireesti, katsoi ylös ja kääntyi vaimonsa puoleen, "tuo tuuma todistaa että sen tekijällä on sekä päätä että sydäntä, ja se on epäilemättä hyvin kaunis — hyvin kaunis. Mutta valitettavasti on tuollaisista laitoksista ylipäätään saneen vähän hyötyä, luulenpa melkein että tuo uudenaikainen ihmisrakkaus vaan tylystyttää heitä ja kiihoittaa välinpitämättömyyttä ja laiskuutta. Mitä korjata tulisi, niin se on itse yhteiskunnallisten lakien perustus. Niin kauan kun sellaista työn puutosta kestää, kuin meillä nyt on, niin kauan emme voi auttaa köyhiä millään tehokkaalla tavalla. Antaa heille rahaa, ja perustaa kotoja ja semmoista on vaan hetkellistä hyvää. Työtä heille pitäisi koettaa hankkia, siinä ainoa keino, joka voisi vaikuttaa jotakin, sillä se kohottaisi samalla heidän siveellistä tunnettaan…"
"Tietysti", sanoi Lovisa vähän kärsimättömästi, "mutta kun ei kerran löydy työtä, kun satoja vankkoja miehiä turhaan hakee työtä, eihän saa antaa heidän nähdä nälkää ja nääntyä vaan siitä syystä, ettemme osaa auttaa kaikkein viisaammalla tavalla. Onhan toki parempi auttaa niin hyvin kuin voi, kuin olla ihka auttamatta…"
"Se on selvää, kukas sitä väittää? En minä ensinkään moiti hyväntekeväisyyttä, minä päinvastoin puollan ja ihailen sitä; sanon vaan, että kaikki mitä se toimittaa on hetkellistä ja haihtuvaa, se on sanalla sanottu, turhaa eikä mitään muuta".
"Mutta pelastaa ihmisiä nälkään kuolemasta ei kuitenkaan voi olla ihan turhaa, eikä arvotonta", vastasi Lovisa hiljaa.