"Se on ihan toista", vastasi Yrjö varmasti, "jos joku pojista puhuu tuhmasti, niin heti paikalla häntä kuritetaan, mutta eihän koskaan voi tietää äitikö vai isä on oikeassa?"
"Ja miksikä ei yhtä hyvästi kuin poikien välissä?"
"Siksi … siksi… että yksi poika aina on toista tuhmempi ja joka on vähimmin tuhma, se on oikeassa. Mutta ei isä voi olla tuhmempi kuin äiti, eikä äiti tuhmempi kuin isä…"
Hän rehahti sydämmellisesti nauramaan; hän oli mielestään sanonut jotakin hyvin hauskaa.
"Mutta rakas lapseni", väitti Lovisa hymyellen, "eikös äiti sentään ole tuhmempi… Minä kuulen usein sinun ja Vernerin poikien puhuvan tuhmista naisista ja tuhmista tytöistä … ja olenhan minäkin nainen…"
"Äiti!" huudahti Yrjö säteilevin silmin ja ylpeästi nykäisten niskaa, "äiti … eihän äiti ole kuin muut naiset, e-ei…"
"No, missä ero sitten lie, sano?"
"En minä oikein tiedä", vastasi poika miettiväisenä, "mutta kun minä ajattelen muita rouvia ja tyttöjä, näyttävät ne minusta aina niin nauravilta ja höpättäviltä … äiti ei ole koskaan semmoinen … äiti on aina niin vakainen … ja sitten äiti kävelee niin hitaasti … toiset rouvat hötköttävät niin", hän lisäsi irvistäen.
Lovisa veti pojan syliinsä ja suuteli häntä monesti.
"Vai niin, sinusta on äitisi parempi kuin muut rouvat?" hän kysyi nauraen.