"Myöhään sinä tulet Erland", hän sanoi katsellen hymyillen häneen, "kello on jo kymmenen…"
"Niin, sen kyllä uskon", hän vastasi hajamielisesti, niinkuin kysymykseen vastataan silloin kun ajatukset ovat aivan toisaalla, "sattui esteitä…" Hän hiveli viiksiään ja kääntyi puoleksi poispäin ikäänkuin salatakseen tyytyväistä hymyä, joka taas nousi hänen kasvoilleen.
"Erland", sanoi Lovisa hiljempaa ja siirtyi lähemmäksi miestään, "sinulle on tarjottu tirehtöörin virkaa 'Nornassa'?"
Hän säpsähti, kääntyi päin ja katseli häntä hämmästyneenä.
"Mutta Lovisa … mistä sinä tiedät … enhän ole siitä koskaan virkkanut…"
"Oh, minua ei niin petetä", vastasi Lovisa nauraen, "minä olen koko ajan arvannut, että niin se käy … minä olen tuntenut, että meidän elämässä tapahtuu joku muutos … tiedäthän, että semmoiset minä aina tunnen edeltäpäin — ja nyt … kun viivyit niin kauvan tänä iltana … niin minä olin ihan varma että jotakin tapahtui, jota sinä olet hyvin toivonut. Minä olen ollut koko illan samalla iloinen ja levoton…"
"Sinä pikku noita", sanoi Erland naurahtaen ja nipisti häntä sormesta, "sinä olet hyvä, sinä, aavistuksinesi. Ei mitään saa pitää sinulta salassa … minä kun aijoin aivan masentaa sinut uutisellani…"
"Minä olen siis arvannut oikein?" hän keskeytti.
"Olet", vastasi Erland vakaisesti, "minulle on todellakin tarjottu avonaista tirehtöörin virkaa…"
Samassa tuli kauppaneuvoksen rouva ja keskeytti puolisoiden keskustelun.