"Miten pahoillani minä olen, että te tulitte niin myöhään!" hän huudahti ja ojensi molemmat kätensä erittäin säälivällä liikkeellä Erlandille. "Nyt te ette saanut kuulla kaunista laulua! Eikö totta?" hän jatkoi kääntyen Lovisan puoleen, "hän laulaa à la perfection … semmoinen ääni … sellainen esiintymistapa … tavatonta niin nuorella ijällä … eihän hän ole kuin kahdenkymmenen vanha", hän lisäsi salaperäisesti. "Hänelle on Europa altisna, se on minun vakuutukseni!"
Erland nousi heti ylös emännän edessä, yhtyi hänen valitusvirsiinsä siitä tappiosta, jonka hän oli kärsinyt, sekä jätti, hetken puheltuaan, molemmat naiset ja meni juomaan lasin punssia.
Lovisa saattoi nähdä miehensä toisessa huoneessa, silmänräpäyksessä ympäröitynä useoilta herroilta ja vilkkaassa keskustelussa heidän kanssaan. Miten iloiselta ja onnelliselta hän näytti! hänen hilpeä naurunsa kuului usein; tuntui kuin hän olisi äkkiä tullut kymmentä vuotta nuoremmaksi.
Ja miten kaunis ja miellyttävä hän oli, — miten jyrkästi hänen kauneutensa esiintyi toisten, enemmän tai vähemmän vähäpätöisten, herrojen sivulla! Hän katseli puoleksi hellällä, puoleksi säälivällä hymyllä hänen kookasta, hoikkaa vartaloaan, tummaa, kiharaa, hiukan harmahtavaa tukkaa, säännöllisiä piirteitä? Ja hänen silmänsä, hänen kauniit harmaanruskeat silmänsä kosteine kiiltoineen, jotka pienimmästäkin sielunliikutuksesta, ilosta tai surusta, ikäänkuin kyynelissä uivat…
Hän tunsi hellyytensä miestään kohtaan kasvavan, tunsi liikkeen vanhoissa, kuni kiinnikasvauneissa tunteissa, jommoista me tunnemme rakastettuja kohtaan kun joku ulkonainen tapahtuma panee meitä syvemmin punnitsemaan itseämme ja olojamme … jolloin suru, ilo eli levottomuus lämmittää meitä ja tekee sisällisen elämämme tunteellisemmaksi.
Niin, hän oli onnenlapsi, hän oli noita miellyttäviä olennoita, jotka osaavat vetää puoleensa kaikki, yksin onnen oikutkin! Mistä se tuli, että hän, niin kaunis, niin miellyttävä, hän, joka olisi voinut saada vaikka kuinka rikkaan vaimon — ja rikasta hän olisi tarvinnut, sillä itse hän oli köyhä — mistä se tuli, että hän valitsi juuri hänet, vähäpätöisen, köyhän tytön? Mistä se tuli, että hän oli niin raastanut saadakseen hänet kaikkine hänen huolineen, suurine sukuineen, joiden köyhyys sitten oli raskaana taakkana hänen hartioillaan?
Mutta nyt olivat surun päivät menneet, nyt hän sai huoletonna nauttia elämästä, nyt hän sai palkan hyvyydestään ja auttavaisuudestaan…
Kaikkia näitä hän mietti siinä istuessaan, hajamielisesti kuunnellen puhetta ympärillä. Illallispöytä oli nyt katettu, herrat taluttivat naisia, parit vaelsivat saliin, syötiin, juotiin, etevin vieras piti tavallisen kiitospuheen emännälle, ja sitten taas joukko levisi muihin huoneisin.
Kauppaneuvoksen rouva sai vielä nuoren laulajan esittämään yhden laulun, mutta sitte alkoivat vieraat heitellä hyvästi ja lähteä.
Ensimäisten joukossa olivat Erland ja Lovisa; molemmat he ikävöivät päästä kahden kesken, saadakseen jutella siitä asiasta, jonka ympärillä heidän molempain ajatukset samosivat,