— Oikeaan osuit, Hannaseni, vastasi Lotta tyytyväisenä, nyt juomme kahvia. Hyvää kahvia se on, hienointa, mitä oli puodissa! Pitäkää nyt hyvänänne kaikki! Korput ovat äsken leivottuja Bromanska vainajan ohjeen mukaan, yhtä paljon ruista ja vehnää ja kahdeksalla killingillä pomeranssinkuoria!
— Kiitos, rakas Lotta! sanoi Hanna, taputtaen Lottaa olalle ja siirtäen tuolinsa lähemmä pöytää. Tottakai teillekin, pastori, käy laatuun ottaa osaa hupaisiin kahvikekkereihin? lisäsi hän hiukan kiusottavasti.
— Kiitos, neiti Myhre, vastasi pastori kohteliaasti kumartain, mutta vahinko kyllä, en tohdi koskaan juoda kahvia.
— Ettekö? Sepä ikävää! Kaikki todelliset naiset ja kaikki kiltit miehet pitävät kahvista.
— Sitten en ole "kiltti", ja siinä olette kyllä oikeassa. Mutta eiköhän tuo erikoisesti naisellinen piirre kuulune niihin, joita johonkin määrin pitäisi vaimentaa?
— Voi, pitäisi kyllä, rakas pastori, vastasi Hanna, huolestuneena pudistaen päätään, tietysti pitäisi meidän taistella kahvihimoamme vastaan, meidän, joilla kuitenkin on niin paljon riemunaiheita, niin paljon tilaisuutta huviin ja ilonpitoon, tietysti meidän pitäisi. Mutta oi, liha on heikko! Vai kuinka, Inga pieni, sinä, joka makaat vuoteeseesi sidottuna, sinullahan on kai niin paljon muuta hauskaa elämässä, että sinun pitäisi luopua syntisestä rakkaudestasi kahvitilkkaa kohtaan?
Ingrid pudisti päätään ja nauroi väkinäisesti. Hannan pila ei ollut hänelle mieleen, mutta hän piti hänestä liiaksi vastustaakseen.
— Luulen neiti Medinin omaavan sisäistä iloa, joka tekee hänet riippumattomaksi ulkonaisesta, pisti pastori väliin soveltumattoman juhlallisella äänellä.
— On Hannallakin, huudahti Ingrid, vaikka hän…
— Ta, ta, ta, keskeytti Hanna, siitä ei puhuta. Nyt juomme kahvia. Ja hävetköön, ken ei ole tyytyväinen, kun Lotta tulee kaatamaan ruskeaa nektaria pienestä kolmijalkapannustaan.