Juuri hänen mennessään, kohtasi hänen katseensa kirkkoherran katseen, ja hän näki silloin noiden silmäin pohjassa synkkää epätoivoa, joka pani hänen läpitsensä valahtamaan jotain, joka oli miltei kuin iloa. "Hän kärsii", hän ajatteli, "silloin hän ei ole vielä aivan hukassa".
Tavallisin, pitkin askelinsa hän kiiruhti eteenpäin vuorta ylös. Miten kamalalta nummi näytti — oli kuin olisi pimeys lainehtinut sen päällitse mustina aaltoina, joiden syvyys kätki kauhua ja kuolemaa helmassaan. — Silloin tällöin hän oli kuulevinaan hillittyä, vaikeroivaa huutoa, joka kulki kuin eksyneen linnun kirkaus yli mustain aaltojen.
Pelko, niin outo hänen voimakkaalle luonteelleen, jonka tunnesäikeet olivat lujasti yhteenpunotut, hiipi häneen, kun hän, niin nopeaan kuin jaloistaan pääsi, kiiruhti poikki nummen. Harhailiko ehkä Karinin henkiruumis rauhatonna täällä — tapaisiko hän jonakin tällaisena iltana vainajan ja saisi häneltä tietää viimeisten elonhetkien salaisuuden, jonka nyt vain nummi ja yö ja yksinäisyys tunsivat?
Rauhatonna? Miksi oli se sana hänen mieleensä juohtunut?
Niin — niin — onhan synti, raskas synti surmata itsensä — väistyä paikaltaan — pettää se tehtävä, jonka Jumala meille jokaiselle antoi pyhässä taistelussaan. —
Mutta eikö Karin ollut tullut ajetuksi kuolemaan, niinkuin hätyytetty eläin? Eihän hän ollut ottanut, sammuttanut elämää itsestänsä, eikö hän pikemminkin ollut antanut sitä pois, uhrautuvasti rakastain? — Jumalan kiitos, tässä ei kenenkään tarvinnut tuomita. — Jumalan kiitos, että voitiin jättää lapsi parka laupeuden käsiin, jonka syvyyttä ja leveyttä ja laajuutta ei ihmisajatus aavista!
Ja Hanna Myhren sielu ojentui äärettömällä rakkaudella kuollutta ystävää kohden, ja rukoillen se kutsui rauhaa hänen tuntemattoman hautansa yli laskeumaan.
* * * * *
Karinia ei koskaan löydetty. Hän ehkä nukkuu salaperäisen järven syvyydessä, mistä ei kukaan palaa, ennenkuin tuomiopäivänä, jolloin kaikki kätkössä piilevä tulee esiin todistamaan ja syyttämään.
Mutta vanha koulutalo oli vaatinut uhreja kyllin. Ei kukaan pannut vastaan, kun kirkkoherra, kouluneuvoston puheenjohtajana, esitti ehdotuksen uuden rakentamiseksi, joka ei olisi niin kaukana ihmisasunnoista kuin entinen.