— Nyt ovat fariseukset ja kirjanoppineet taas liikkeellä.
— Kutka? ihmetteli vaimo kysyvin katsein, ja renki silmäili kulmainsa alta isäntää ja otti uuden puuroannoksen.
— Raittiusväki. Fariseukset, jotka sitovat raskaita ja sietämättömiä taakkoja ihmisten kannettavaksi. Vapaakirkollisten huoneustossa pidetään suuri raittiuskokous, ovat haalineet tänne puhujan Tukholmasta, hieno ja ylhäinen oli nimi. Herrasväkikin, mukamas, nykyjään harrastaa raittiutta! Pastori Martin ja neiti Björk ovat koko homman takana, se on selvä.
Svan nousi ja survasi tuolin kiivaasti pöydän alle. Järein äänin ja otsa rypyssä hän kiitti Jumalaa ruuasta ja meni sitten toimiinsa pihalle. Vaimo kuuli, miten ärtynyt hän oli; Svan, jonka äänessä tavallisesti eläimiä puhutellessa oli niin pehmeä sointu, karjui nyt niille kovasti ja epäystävällisesti. Svanin muori huokasi raskaasti: kun ei jo Jumalan henki voittanut Svanin pahaa luontoa! Mitä vaikeita onnettomuuksia täytyikään Herran lähettää masentaakseen hänen hillittömän ylpeytensä?
Hänen omalta kannaltaan katsottuna oli Svanilla kuitenkin syytä tuntea kiihtymystä olojen johdosta, sillä oli todella suuria tekeillä paikkakunnan raittiusväen keskuudessa. Siemenet, joita pastori Martin ja Gertrud Björk olivat kylväneet lasten ja nuorten mieliin, olivat versoneet ja kantaneet hedelmää. Gertrud ei hellittänyt pojistaan, ei edes sittenkään vielä, kun he olivat päässeet koulusta ja lähteneet maailmalle. Hän kävi heidän luonaan heidän kodeissaan, hän oli kirjevaihdossa heidän kanssaan, ja hän saattoi olla vallan varma siitä, että jos he ruumiin- tai sielunhätään joutuivat, he kyllä tulivat vanhan opettajansa luo uskomaan hänelle huolensa. Sillä tavoin hän voi pysyttää vireillä koulussa antamiaan vaikutelmia; hän sai myös ilolla nähdä, miten "Kanervakukka", pieni raittiusyhdistys, jonka Eskil Svan ja muutamat muut Gertrudin koulupojista olivat panneet alulle, sai yhä runsaammin paikkakunnan nuorisoa jäsenikseen. Ei ollut enää tavatonta, että vanhat pujahtivat, nyreinä ja äreinä, kapakkaan, samalla kuin nuoret menivät kokouksiin, missä pidettiin historiallisia tai terveysopillisia esitelmiä eikä koskaan juotu muuta kuin kahvia ja teetä.
Nuorison päivä oli koittanut vanhojen huomaamatta ja nuorten itsensäkään sitä käsittämättä. Äänettömästi ja yksimielisesti he olivat keräytyneet uusien ihanteiden ympärille; taistelemassa ei ollut enää vain halveksittu vähemmistö — kokonainen sotalauma helähytti kilpeänsä ja kutsui taisteluun — taisteluun maan pahinta vihollista, kotien raiskaajaa, ilon surmaa, väkijuomia, vastaan. Mahtavana aaltona vyöryi raittiusliike paikkakunnan yli. Niinkuin monessa muussa Ruotsin seudussa oli lakeudenkin tupasissa entisaikoina juotu oikein "miesvoimalla", ja nouseva polvi oli saanut perinnöksi synnin seuraukset: oudon, salaperäisen elämäntuskan poveensa ja selittämätöntä heikkoutta velttoihin jäseniinsä, jotka oli luotu auran kurkeen ja lapion varteen. Mutta nyt olivat nuoret heränneet, nousseet karistamaan yltään vihatun perinnön. Kapakkaan, missä isät ja iso-isät olivat tuhlanneet voimansa, saaden hellät äidinsilmät itkemään, he eivät koskaan enää mene! Pois kapakka — pois vanha, kolkko pesä, jonka nurkkiin piiloutui niin monta kamalaa salaisuutta — siinä alkaneen taistelun sotahuuto!
Niin, pois kapakka! Vuosikausia se oli ollut tuossa tien vieressä, jota kaikkien tuli kulkea, kun palasivat työstään pellolta tai tehtaalta tai vuoren kalkkikivilouhokselta. Lämpimänä ja houkuttelevana se oli avannut ovensa lumen tuiskutessa, kun tasangon tuuli oli kohmettanut ihmiset. Se näytti niin viileältä ja viekottavalta, kun aurinko paahtoi ihmisten päälakea ja janoinen kieli tarttui kitalakeen. Kuka voi vastustaa haluansa astua sisään ruumiillisia vaivojaan lievittämään ja valoisampaa maailmankatsomusta hankkimaan? Ei ainakaan tämän seudun kansa; se joi kuin suppiloon, ja kapakoitsija Luft rikastui.
Kapakoitsija Luft vanhempi nimittäin. Hänen aikanaan oli kapakan loistokausi. Silloin, kun hän seisoi kauppapöytänsä takana, ahneesti laskien kolikoitaan ja anteliaasti täyttäen viinatuopit, silloin istui siellä iso-isä ryypiskelemässä ja uneksi ja näki valoisia näkyjä usvassa, joka levisi silmäin eteen, sillä välin kuin iso-äiti ja lapset kotona nälkää nähden elää kituuttivat läpi katovuotten ja pettuleipätalvien. Hänen aikanaan isä pujahti kauppapöydän taa pieneen huoneeseen, kapakoitsijan ruuvatessa puuluukut ikkunain eteen ja punertavanaamaisen juomaveikon paiskatessa rasvaiset kortit pöytään. Hänen aikoinaan iso veikko ensi kerran maistoi väkijuomia, pahantunteesta väristen, heränneen himon nostama hymy huulilla. Sellaista oli hänen aikoinaan. — Ah, talon aikakirja — pienen likaisen talon kylätien varrella — sisälsi niin monta ihmeellistä, koreaa kummitusjuttua, niin paljon keveitä, tanssivia ajatuksia, niin paljon hurjia, kiitäviä ajatuksia — niin paljon tukahutettua, murtunutta ja särkynyttä! Jos voisimme nähdä kaiken, jos se voisi jähmettyä muotoihin silmäimme eteen, olisi se kuin virvatulten hurja, harhaileva karkelo suolla syyspimeässä.
Kun kapakoitsija Luft vanhempi kuoli, peri hänen poikansa kapakkaliikkeen. Mutta tämä ei ollut toimen mies, ei ainakaan oman ammattinsa alalla. Hän oli luotu joksikin muuksi eikä kapakoitsijaksi, hänellä oli taiteellisia taipumuksia, hän maalasi tauluja, joita myytiin markkinoilla, ja antoi sillä välin liikkeen mennä omia menojaan. "Luffin kapakassa", niinkuin sitä nimitettiin, käytiin tosin yhtä ahkeraan kuin ennen, mutta omistaja ei enää laskenut kolikoitaan, ja seurauksena oli, että vadista virtasi enemmän olutta ja paloviinaa kuin rahoja tuli kassaan.
Silloin teki kapakoitsija jotain, mikä olikin viisainta hänenlaisensa miehen asemassa: hän nai nuorenpuoleisen lesken, joka oli soma ulkomuodoltaan, kavala ja käytännöllinen ja omisti rahoja pankissa. Nyt tuli toinen "ilma" liikkeeseen. [Sanaleikki — nimi "Luft" on näet suomeksi "ilma". Suom. muistutus.] Rouva otti uuden järjestelmän käytäntöön ja korjautti talon; vanha, kitisevä kauppakilpi otettiin pois ja sen sijaan kirjotettiin oven yläpuolelle suurin, siroin kirjaimin: "kahvila". Sali näytti siistiltä ja hauskalta; rouva tarjosi hyviä aamiaisia olueineen ja viinoineen, ja kalkkilouhoksen työmiehet, rautatieläiset, talolliset ja torpparit kävivät ahkerasti kapakassa, söivät pienen aamiaisensa, joivat kapakkapöydän luona ja hiipivät pois muutamia pulloja kätkössä takin alla. Mutta järjestys oli hyvä ja tarkka, täsmälleen kello kymmenen iltaisin suljettiin, ja se, joka rähisi, heitettiin ulos. Kaikki oli niin aivan toisin kuin vanhoina hyvinä aikoina, jolloin "Luffin kapakassa" saatiin räyhätä ja juoda ja pelata korttia niin kauan kuin halutti. Rouva piti ankarasti kiinni "järjestelmästä"; hän ei voinut kyllin paheksuvasti vastustaa kaikkea juoppoutta ja kohtuuttomuutta. Mutta eihän silti tarvinnut riistää kansalta kaikkea viatonta iloa ja tehdä ihmisistä happamia ja järeitä, niinkuin raittiusväki yritti!