Ja Brittan koko kasvot, silmät, huulet ja pienet kuopat poskissa ja silmäin kohdalla hymyilevät vastaan, kun hän puristaa Eskilin vankkaa työkämmentä yhtä tanakalla, ruskealla pikku kourallaan.
Nyt he ovat laskeuneet metsäpolulta kylätielle, missä ihmisiä virtailee, missä nuoriso seisoo parvissa rattoisaa iloa pitäen, missä Ruotsin lippu liehuu kevätilmassa täynnä ylpeätä ja riemuisaa tunnelmaa.
Ja Eskil herää äkkiä huumeestaan ja tuntee itsensä niin hämilliseksi ja nöyryytetyksi. Missä on raittiussaarnaaja, missä Jumalan valtakunnan voimakas soturi? Hänestä on tullut tavallinen rakastunut nuorukainen, joka uneksii pienestä tuvasta ja peltotilkusta ja tyttösen kauniista ruskeista silmistä. Mutta sitä ei voi auttaa — voimakkaampi kärsittyä nöyryytystä on nuoruudenilo, joka täyttää hänen sydämensä. Ja hän puristaa taas Brittan kättä, niin kovasti, että pienet jänteiset sormet rusahtavat, ja he yhtyvät muihin nuoriin ja liittyvät lauluun:
"Nyt saapuvat Ruotsin nuoret, rivit vankkana niinkuin vuoret, Koitteessa vuossadan taistoon he käyvät vapauden!"
Tällä lakeudella on muinaisina aikoina suoritettu mahtavia taisteluita kamppailevien valtojen välillä, ja isänmaan kunniaksi ja pelastukseksi on saavutettu ylpeitä voittoja. Mutta ei koskaan ole taisteltu tärkeämpää taistelua, ei kauniimpaa voittoa saatu kuin sinä päivänä, jolloin nuorison usko ja innostus voitti kovat, kohmettuneet, epätoivoiset mielet, aivan kuin raikkaat silmukat elinvoimaisina ja voittoisina lopuksikin putkahtavat vanhan tammen kuivuneesta rungosta.
Mutta ne, jotka kulkivat side silmillä, ne, jotka eivät olleet uskaltaneet tarttua lapion varteen kapakan maahan sortamiseksi, ne ovat nyreinä ja pahantuulisina vetäytyneet kukin omiin oloihinsa päästäkseen kuulemasta kyläläisten melua, päästäkseen näkemästä sinikeltaisia lippuja, jotka liehuvat ilmassa elämän kevätiloa.
Pappilassa istui varatuomari Jaksander ja tuumaili kirkkoherran keralla pitäjän pimeää tulevaisuutta.
— Tästä seuraa sisäinen, salainen turmelus, sanoi kirkkoherra synkästi, turmelus, joka muutaman vuosikymmenen viertyä on kokonaan myrkyttänyt kansan henkisen elämän.
— Tietysti. Ennen pitkää on salakapakoiminen täydessä kukoistuksessa paikkakunnalla. Tietysti, niinhän aina käy. Kolmekymmentä vuotta olen tulkinnut lakia itsepintaisille talonpojille eri osissa Ruotsin maaseutua, enkä vielä koskaan ole nähnyt, etteivät tällaiset väkivaltaiset sekaantumiset persoonalliseen vapauteen olisi saaneet aikaan katalaa taantumusta. Miten kävi Rydalin pitäjässä, missä minä nuoruudessani istuin käräjiä vanhan Hallstenin keralla. Jumal'auta, raittiuskiihkoilijat saivat tahtonsa läpi, kapakka suljettiin, rukoushuoneet avattiin, heränneet lauloivat virsiä aamusta iltaan, ja kansa oli juoda itsensä kuoliaaksi salakapakkapesissä. Ei ole milloinkaan sattunut niin monta rikostapausta kuin juuri kapakan sulkemisen aikoina. No, sen sanon, emme me, ukko Hällsten ja minä, juuri siunanneet raittiusprofeetoita siihen aikaan!
Kirkkoherra pudisti päätään, ja molemmat herrat istuutuivat pelaamaan lautaa johtaakseen synkät ajatuksensa muille aloille.