Tingbom oli hämmentymäisillään, mutta toipui heti, nielasi, rykäsi ja sanoi rohkeasti:
— Otaksun niitä sellaisiksi, koska te, kirkkoherra, ette tiedä, mistä ne ovat kotoisin.
Kirkkoherra tunsi itsensä hieman laudalta lyödyksi, mutta hän ei antanut perään, hän etsi ensin tulleen kirjeen, ojensi sitä taas Tingbomiin päin ja toisti kysymyksensä:
— Ettekö te siis todellakaan ole kirjottanut tätä, Tingbom?
— En, arvoisa kirkkoherra, vastasi Tingbom vielä levollisemmin ja luotettavammin.
Kirkkoherra kääntyi, heitti kirjeet kirjotuspöydän laatikkoon ja kulki sitten kerran läpi huoneen.
— No, Tingbom, sanoi hän sitten ja pysähtyi suutarin eteen, mitenkäs on nykyjään lastenne laita? Käyvätkö ne kunnolla koulua?
— Eivät, eivät ne käy lainkaan koulua, otin ne pois.
— Mitä se merkitsee? Tiedättehän…
— Se merkitsee sitä, keskeytti suutari kunnioitusta puuttuvasti, etteivät kunnialliset ja viisaat vanhemmat voi pitää lapsiaan koulussa huhujen vuoksi, joita en pitäjällä liikkeessä neiti Björkistä.