Pientareesta erottuaan ja ojan yli maantielle hypättyään hän pysähtyi ja vakoili pohjoista kohti; tässä tienristeyksessä hän oli luvannut kohdata erään, hänen kanssaan mennäkseen tervehdyksille pieneen mökkiin, joka sijaitsi jonkun matkan päässä, aivan metsänreunassa. Mutta vielä ei ketään näkynyt. Hän rypisti hieman tummia kulmakarvojaan ja puristi vielä lujemmin kiinni pienen päättäväisen suunsa. Ollen itse järjestyksen ihminen, yksi niistä, joiden elämässä miltei jok'ainoa silmänräpäys oli työn täyttämä, hän ei mielellään odottanut.
Hän istuutui kuitenkin kivelle tienristeykseen ja päätti niin hyödyllisesti kuin suinkin käyttää tätä pakollista lomahetkeä, se on, harjottautua suvaitsevaisuuteen ja kärsivällisyyteen.
Viimein oli hänestä tätä harjottautumista, jos kohta siitä ei ollutkaan vielä mitään tulosta nähtävissä, kestänyt kyllin kauan. Hän nousi kiivaasti ja liikahti aivan kuin olisi aikonut kääntyä kotiinpäin. "Eikö ole ainoatakaan järjestystä rakastavaa ja sanansa pitävää ihmistä, kun ei hänkään…" hän ajatteli, päättävin askelin tietä eteenpäin painaltaessaan.
Kiivaat liikkeet ja suun nyreä ilme eivät olleet hänelle eduksi. Häneen ilmestyi jotain vanhaa, vaikkei hän vielä ollut kolmeakymmentä; pisti heti silmään, että pieni hento vartalo oli jo työstä ja elämän taisteluista käynyt kumaraksi, ja että suupielissä oli jyrkkiä ryppyjä, mitä ei voitu huomata äsken, kun hän astui joustavasti ja ulkonäön pienet puutteellisuudet häipyivät kauniitten silmäin aurinkoiseen välkkeeseen.
Muutaman askelen kuljettuaan hän tapasi kaksi pientä tyttöä, jotka kori käsivarrella tulivat metsästä. He seisahtuivat heti, niijasivat yht'aikaa aivan yhtä syvään, juuri kuin olisivat valaneet kahta pientä kynttilää, ja katsahtivat vastaantulijaan harras ihailu ilmeessään.
Nyt katosi nyreä piirre kokonaan nuoren naisen kasvoilta, ja silmäin päivänpaiste murtautui jälleen esiin. —
— Päivää, pienokaiset! hän sanoi ja taputti pikku tyttöjen poskea, oletteko menossa mansikoita poimimaan?
— Me olemme jo poimineet, selitti toinen tyttösistä, ojentaen koriansa ja näyttäen muutamia pieniä rahkiloita, joita oli sen pohjalla.
— Ja nyt menemme toiseen hyvään mansikkapaikkaan, lisäsi toinen.
— Niin, mutta älkää poimiko rahkiloita, vaan kypsiä marjoja, semmoisia, jotka ovat aivan punaisia, ymmärrättekö, huomautti neiti.