— Tietysti, vastasi Karin lyhyesti ja kiivaasti.
— No niin —
Rouva meni huoneeseensa hakemaan maksua.
— Kas tässä, neiti hyvä, hän sanoi tullessaan, viisi kertaa kahdeksan on neljäkymmentä, siis neljä kruunua.
Ja hän laski rahat hitaasti ja pannen painoa joka sanaan, aivan kuin hän olisi siten halunnut luulotella niiden arvon kohonneen.
— Kiitos, sanoi Karin lyhyesti ja pisti kruunut kukkaroonsa. Ne kertoivat monen tunnin päivittäisestä työstä parin viikon aikana.
— Kiitos, kiitos, toisti papinrouva omasta anteliaisuudestaan liikutettuna ja taputti Karinia olkapäälle. Niin, niin pian kuin ilmestyy jotain uutta, olen muistava teitä, neiti. Hyvää yötä! Olen pahoillani, etten voi pyytää teitä jäämään teelle, neiti, mutta niinkuin sanoin, meillä on työtä korvia myöten.
Karin ei vastannut, hän vain jätti hyvästi ja kiiruhti pois rouvan seuraamana, jolla oli omat syynsä tulla ulos samalla kertaa, mieluinten ennättää nuoren tytön edellekin.
Ulkona he tapasivat Göstan, joka palasi kävelyltään. Tämä pysähtyi, tervehti rouvaa ja lausui joitakin kohteliaita huomautuksia illan ihanuudesta, joihin rouvan oli pakko vastata.
— Tahdotteko esittää minut, rouva Henningson, hän sanoi sitten sekä kiusottaakseen rouvaa että myös todellisesta halusta päästä tutuksi nuoren tytön kanssa, jonka hän kohta tunsi "nummen vaeltajaksi".