Tästä yhdistyksestä Eskil ja Sverker puhuivat, yhdessä koulusta tullessaan. Eskil pani puheeseensa hiljaista, kerättyä kaunopuheisuutta; huomattiin, että hän oli kouluneuvoston jäsenen ja suntion poika.
— Katsos, kun taistelemme suuren päämäärän puolesta, emme saa pysähtyä puolitiehen, koko Ruotsin kansan täytyy lakata juomasta. Ja sitten pitää meidän saada paljon hyviä kirjoja kirjastoomme — se on mitä tärkeintä — tärkeintä kaikista.
Ja hän rypisti kulmakarvojaan ja löi vahvistukseksi käsiään yhteen.
— Kotona ei saa mitään rauhaa, vastasi Sverker nyreästi, silmännähtävästi välittämättä kirjaston vaurastumisesta — sanovat minua raukaksi, joka riipun opettajan hameenliepeissä.
— Entäpä sitten? vastasi Eskil ja kohotti ylpeästi pellavaista, sileäksi kammattua, teräväpiirteistä päätään, sellaista pitänee kai kärsiä. Eivät isä ja äitikään harrasta raittiutta, sanovat kaikkea sellaista farisealaisuudeksi. Mutta minä pidän puoliani, minä, ja isä ja minä väittelemme, niin että ilma soi. Ja nyt on isä niin vihainen, kun pikku Johannes on mennyt "Kanervakukkaan". "Tuollaiset räkänenät puhuvat ehdottomuudesta!" hän sanoo. "Opi ensin aapisesi, senkin nulikka!" hän sanoo. Mutta pikku Johannes pitää parempia saarnoja, usko pois! Niin pian kuin hän näkee juopuneen, ryntää hän hänen kimppuunsa ja sanoo: "älä juo, älä juo, turmelet itsesi!" Niin sitä pitää, Sverker!
Hän nyykäytti vakuudeksi ja katseli toveria sinisine, rohkeamielisine silmineen.
— Niin, täytynee koettaa kestää, myönsi Sverker, mutta kun näkee sekä isän että veljen, ja äidin, joka niin surkeasti valittaa, niin ei ole niin haluakaan taistella kurjuutta vastaan.
— Aja pois semmoiset ajatukset, Sverker, huudahti Eskil ja ravisti toveria olkapäästä, sinä olet kuin kana tuulella, eilenhän olit niin varma.
— Niin, pää menee pyörälle, kun ihminen on sellaisen isän lapsi kuin minä, vastasi toveri katkerasti — kun kuulen opettajan puhuvan, silloin tuntuu minusta, että kaikki on niin selvää, ja ettei taistelua saa jättää kesken; mutta kun tulen kotiin — August aikoo lähteä Amerikkaan, ja Jumala tiesi, eikö se lienekin parasta.
— Pyh, lorua! Mitä hän Amerikassa? Eikö Ruotsissakin ole maata viljellä? Ei, kuulehan, Sverker, pelkuri on se, joka noin kurjasti pakenee; mutta paeta paloviinaa ja olutta ei ole pelkurimaista, sano sinä niille niin, kun tekevät hyökkäyksiään. Ja voit sanoa senkin, ettemme me lapset ole yksin taistelemassa, meillä on monta rinnallamme, oppineet herrat ja professorit, kaikki pitävät puheita alkoholin turmiosta, niin voit sanoa niille, jotka toisin puhuvat. Etkö muista, mitä neiti luki, kun "Kanervakukka" viimeksi oli koossa?