Silloin kiinnitti Jakobina silmänsä Gertrudiin ja sanoi tuikeasti:
— Äiti sanoo, että opettaja on tullut opettamaan eikä lyömään meitä.
Gertrud tunsi vuoroin kalpenevansa ja punastuvansa. Penkkiriveistä kuului sieltä täältä tukahutettua naurua, ja pieni punatukkainen Jakobina heitteli voitonriemuisia katseita ympärilleen.
Ja opettajattaren valtasi voimattomuuden tunne; hän olisi tahtonut juosta tiehensä, piiloutua jonnekin, itkeä kuin rääkätty lapsi. Oi miten nämä ihmiset olivat häntä kiusanneet lukukausi lukukaudelta! Mutta hän hillitsi itsensä, näytti niin tyyneltä ja kylmältä kuin ei mitään olisi tapahtunut; sitten hän astui Jakobinan luo ja vei hänet huoneesta pois pimeään komeroon.
— Seiso tuossa, kunnes olet kiltti ja pyydät anteeksi, hän sanoi lyhyesti.
Ja Jakobina sai seisoa koko aamupäivän, mutta kun hän sieltä tuli, oli hän lauhkea ja häpeissään kuin koira, jota on kuritettu.
Seuraavana päivänä ei hän eivätkä veljet tulleet kouluun. Iltapuolella tuli suutari itse ja ilmotti huolestuneen juhlallisena, että hänen kahdeksasta lapsestaan kolme, Hilarion, Bartolomeus ja Jakobina, olivat kadonneet, ettei hän enää voinut tehdä mitään heidän kasvattamisekseen, vaan toivoi pitäjän ottavan heidät huostaansa ja sijottavan heidät turvakotiin. "Hilarion on varastanut revolverini", hän lopetti kertomuksensa, "kaipasin sitä eilen, kun minun piti mennä variksia ampumaan; no, hyväksi lopuksi hän tietysti ampuu veljen revolverilla, se on selvä, ja sittenhän hän kelvannee hienompaan ojennuslaitokseen. Mutta kyllä olisi oikeampaa ja enemmän nykyajan metootien mukaista, jos kunta ryhtyisi asiaan ja ajoissa estäisi veljesmurhan." Tingbom siveli leukaansa, teki intomielisen liikkeen kädellään ja loi Gertrudiin voitonriemuisen katseen.
Niin, Gertrud myönsi, että tosin olisi koetettava estää jotain niin kauheaa tapahtumasta. Mutta hän epäili, eikö Tingbom arvostellut poikiensa "kelpaavaisuutta" liian suureksi; he olivat molemmat itse asiassa siivoja, joskin villiintyneitä poikia, ja Gertrud rohkeni viitata siihen, että vanhemmat itse ajoivat heidät kuin kerjäläiset ovestaan pakottaakseen pitäjää ottamaan heidät huostaansa, siten päästäkseen lasten kasvatuksen vaivoista ja kustannuksista. Mutta näistä sanoista pöyhistyi Tingbomin ylpeys kuin riikinkukonpyrstö. Tiesikö opettajatar, mitä oli ruokkia — ruokkia, kasvattaa ja laahata eteenpäin maailmassa — laahata eteenpäin kahdeksaa, sanoo kahdeksaa lasta, kaikki terveitä sielulta ja ruumiilta? Tiesikö opettajatar, mitä oli raastaa ja uurastaa koko elämänsä elättääkseen — elättääkseen kymmentä, sanoo kymmentä henkeä, kaikki terveitä ja ehjäjäsenisiä ja ruokahaluisia. Tiesikö opettajatar, mitä oli olla samalla sekä kunnallismies että pedagoogi ja … tutkia valtiotaloutta ja harrastaa yleishyvää?
Ei, Gertrud myönsi, että kaikkia näitä erilaisia elämäntehtäviä oli vaikea yhdistää, ja hän ihmetteli taas, eiköhän Tingbom olisi tehnyt viisaammin, jos olisi omistanut vähemmän aikaa "yleishyvälle" ja enemmän lapsilleen.
— Vai niin, te moititte minua siitä, että olen kunnallismies? Mutta minäpä arvelen, ettei kukaan ole tehnyt lastensa puolesta enemmän kuin minä. Hölläkätinen en ole ollut, miten minua sikaneeraattekin, selkään ovat nulikat saaneet, ja nyt olisi pitäjän…