Gertrudia halutti tarttua hänen käteensä ja kuiskata ystävällisiä, rakastavia sanoja. Mutta hän ei voinut mitään sanoa, vain katsoa häntä kyyneleisin silmin.
— Kyllä te tulette täällä terveemmäksi, hän mutisi viimein hämillään.
— Kenties, vastasi Nils Martin lyhyesti. Mutta nyt puhutaan tiistaista. Siis pieni, isänmaallinen esitelmä?
Heidän sovittuaan aiheesta ja ajasta ja ehdotettuaan toisilleen sopivia kuulijoita, sanoi Nils hyvästi ja lähti kappalaisen asuntoonsa, Gertrudin jatkaessa matkaansa kotiin.
Niin tuli tiistai.
Gertrud antoi hyväilevän katseensa tarkastaa toimenpiteitä, joihin oli ryhdytty kokouksen varalta. Miten hauskalta ja miellyttävältä koko hänen huoneensa näytti — jollei muun niin lämpimän kahvitilkan ja suloisen takkavalkean ja hyvän leivän takia olisi heidän pitänyt tulla, kaikkien niiden, joille hän oli antanut pienen "sysäyksen", niinkuin suutari Tingbomin, Wettingien, Håfien y.m. paikkakunnan perheiden. Niin, täytyi olla kavala kuin käärme, täytyi käyttää jos jonkinlaisia syöttejä, jos mieli saada väkeä kokoon ja herättää heidän harrastustaan sellaisiin outoihin asioihin ja äärimmäisyyksiin kuin isänmaanrakkaus ja raittius. Hän hymyili, muistellessaan kaikkia käyttämiään pieniä tepposia huomaamatta kylvääkseen jonkun hyvän siemenen koviin ja välinpitämättömiin mieliin.
Nyt piti heidän joka tapauksessa tulla, kello oli jo lyönyt kuusi, kahvipannu porisi, Anna, palvelustyttö, pisti ovesta vaaleakutrisen päänsä ja kysyi, joko sai kaataa kahvin kuppeihin. Niin, heti, kunhan vain joku kuului olevan tulossa — kahvi ei saanut kylmetä.
Ja Gertrud meni ikkunan luo ja katseli tielle. Ei, ei näkynyt yhtään ihmistä. Hän palasi pöydän luo ja siirsi hermostuneesti kuppeja. Hänen otsansa vetäytyi syviin ryppyihin silmäkulmain väliltä, ja väsymyksen ja vanhuuden piirre, joka aina ilmestyi hänen kasvoihinsa hänen pahastuessaan, alkoi pilkistää esiin. Eikö kukaan tulisikaan, ei edes pastori?
Mutta samassa kuului porstuasta askelia ja lumisten jalkain tömistämistä, ja heti sen jälkeen astui sisään Nils Martin, innokkaana ja hengästyneenä, tapansa mukaan pyydellen anteeksi myöhästymistään.
— Voi, hyvä pastori, vastasi Gertrud huoaten, ei ole vielä kukaan tullut, ja minä ilmotin niin monelle, mutta minä aavistan huhuna levinneen, että täällä muka puhutaan raittiudesta tai jostain muusta vaarallisesta aineesta, ja enempää ei tarvita.