Kun sitten oli vielä esitetty ja käsitelty muutamia kouluneuvoston kysymyksiä ja valittu sopivat henkilöt pöytäkirjan tarkastajiksi, hajotti puheenjohtaja kokouksen, ja kukin läksi kotiinsa, tyytyväisenä päivän toimiin.
Seuraavana päivänä kutsuttiin Gertrud kirkkoherran luo, joka juhlallisin, mutta isällisen lempein äänin ilmotti hänelle kouluneuvoston päättämän ja laatiman varotuksen monipuuhaisuudesta ja seurakuntaelämän hajaannuttamisesta.
Gertrud kuunteli kalpeana ja ääneti, pienoisen pilkallisen hymyn leikkiessä huulilla. Seurakuntaelämän hajaannuttamisesta! Tarkotettiin kai hänen pieniä tiistaikokouksiaan ompelemisineen, kahvinjuonteineen, isänmaallisine esitelmineen, raittiuspuheineen. Monipuuhaisuus! Se johtui siitä, että hän seurasi ajan kysymyksiä ja käytti loma-aikansa lisätietojen keräämiseen.
Katkeruus kuohahti hänessä, mutta hän hillitsi itsensä ja istui yhä liikkumattomana maahan luoduin katsein ja kädet ristissä sylissä.
— Niin, sanoi pappi, lopetettuaan, ja taputti Gertrudia olalle yhä isällisesti lempeän näköisenä, toivon, että tämä pikku varotus vaikuttaa hyvää. Tietysti te tarkotatte hyvää "monipuuhaisuudellanne", neiti, epäilemättä vilpitön, mutta mieletön into ajaa teitä tekemään propagandaa raittiusliikkeen puolesta, joka, paha kyllä, useimmiten synnyttää fariseuksia, fariseuksia, jotka lyövät rintoihinsa, arvellen kaiken vanhurskauden täytetyksi, jolleivät juo olutta, tai lupauksensa rikkojia, jotka toisena päivänä sitovat sininauhan napinläpeensä, toisena sen kiskaisevat pois.
— Se ei ole totta! huudahti Gertrud kiivaasti ja katsahti ylös, päinvastoin vahvistuu ja kehittyy luonne pahan tuntemisesta, kansan täytyy oppia tuntemaan väkijuomain vaarat, ihmisten täytyy tukea toisiaan taistelussa…
Kirkkoherra teki halveksuvan viittauksen kädellään.
— Erehdystä, erehdystä, pikku neiti. Likipitäin samaa olisi sanoa: ihmisten on opittava tuntemaan sähkön vaarat ja tuettava toisiaan taistelussa sitä vastaan. Kaikessa voi piillä vaara, ei pidä vain väärinkäyttää — on käytettävä voimia oikealla tavalla. Koko ehdoton raittiusliike farisealaisine vaatimuksineen on kerran luhistuva mahdottomuutena, suorastaan loukkaavana hyökkäyksenä persoonallista vapautta vastaan.
Gertrudin silmät välähtelivät, ja huulten pilkallinen hymy muuttui teräväksi ja halveksivaksi. Hän tunsi, ettei hänen olisi tullut lausua niitä sanoja, jotka kohosivat hänen mieleensä, hän oli kuulevinaankin varottavan äänen korvissaan: "vaikene, vaikene!" Mutta varottavaa ääntä tottelematta hän huudahti kiivaasti ja ylenkatseellisesti:
— Tuossa kaikessa piilee vain kieltäymisen halun puute, ei tahdota mistään luopua auttaakseen; vain itsekkyys vastustaa maamme suurta, mahtavaa raittiusliikettä!