Pieneksi supistuu meidän aikamme sanoma- ja aikakauslehti-kirjallisuuteen verrattuna kysymyksessä oleva hanke, jos silmällä pidetään ainoastaan aiottujen lehtien koko ja muut samanlaatuiset näkökohdat. Mutta kun otetaan huomioon silloiset ummehtuneet olot sekä se elävä, vanhoja ennakkoluuloja ja ajan maailmanmukaista jumalisuutta vastaan tähdätty kristillisyys, jonka äänenkannattajiksi "Tidningar i andliga ämnen" ja "Hengellisiä sanomia" olivat aiotut, on vertailun tulos oleva aivan toinen. Eikä ole Suomessa milloinkaan suuremmalla innostuksella ja nöyremmällä jumalanpelvolla ryhdytty sanomalehteä perustamaan ja toimittamaan. Missä hengessä tuo tapahtui, näkyy muun muassa niistä sanoista, joilla Lagus päättää yllämainitun lokakuun 24 p:nä 1834 J. Fr. Berghille kirjoittamansa, tätä kysymystä koskevan kirjeensä. Hän lausuu: "Rakas Vapahtaja tehköön meidät puhdistetuiksi ja nöyryytetyiksi astioiksi, joihin hän voipi armonsa ja henkensä kätkeä. Jos hän tahtoo, jos hän kutsuu, jos hän meidät lähettää, niin tahdomme hänen voimallaan taistella pimeyden sotajoukkoa vastaan. Ehkä putoaa joku kylvämämme siemen hyvään maahan kantamaan hedelmää ijankaikkiseen elämään". [Akiander VI, 244.]

XXV.

Heränneitä ylioppilaita.

Niistä kovista iskuista, jotka 19 vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä kohtasivat isänmaatamme, ei Turun palo suinkaan ollut pienin. Varsinkin yliopistoon koski se kipeästi. Tuskin olivat opettajat ja oppilaat ehtineet vähän perehtyä niihin uusiin oloihin, joihin Suomi 1808-1809 Vuoden sodan kautta oli joutunut, tuskin olivat he alkaneet jälleen toivoa tulevaisuutta isänmaalliselle sivistystyölle, ennenkuin tuo vanha opinahjo, liekkien turmelemana, oli pakoitettu muuttamaan pois Aurajoen muistorikkaalta rannalta ja etsimään itselleen kotia muualta. Menneisyydestään irti temmattuna ja tulevaisuudestaan epätietoisena, tunsi se tehtävänsä vaikeaksi ja voimansa heikoiksi. Mutta tämänkin koetuksen kesti se kunnialla. Jos vanhojen mieli joskus lamautuikin, niin ei uupunut nuorison toivo. Juuri tämä aika loi ylioppilaita, joiden vertaisia Suomi ei ennemmin eikä myöhemmin ole synnyttänyt. Senaikuisen Helsingin yliopiston nimikirjassa löytyy J. L. Runebergin, J. W. Snellmannin, Elias Lönnrotin, J. J. Nervanderin, Fredrik ja Uno Cygnaeuksen, M. A. Castrenin, Y. A. Wallinin, Sakari Topeliuksen y.m. sivistyshistoriamme suurmiesten nimet. Rikkaampana ja elinvoimaisempana kuin edellisissä sukupolvissa heräsi aatemaailma tämän nuorukaisparven rinnoissa, vaatien sitä työhön armaan isänmaan edestä. Alettiin ymmärtää Suomen kansaa, tiedustella sen henkisiä tarpeita ja keksiä keinoja niiden tyydyttämiseksi. Miten tukalat valtiolliset olot olivatkin ja miten raivaamatonta se maaperä, johon viljelyksen aura oli painettava, ei epäillyt tuo innostunut joukko sivistyksen voittoa runolaulujen maassa eikä sen kansan tulevaisuutta, "mi kunnian edestä kaikki koitti". Näitä ylioppilaita nostamassa ja kehottamassa oli se ajatus, jonka innostuttamana Snellman vielä kymmenen vuotta myöhemmin, jolloin esteet näyttäytyivät paljon suuremmiksi, kuin oli voitu aavistaakaan, lausui: [Saima 1844 n:o 46.] "Ainoastaan velttous voipi masentua siitä, että niin vähän on tehty. Luja, tuore tahto tuntee vain iloa siitä, että niin paljon vielä on tekemättä". Näin ajattelivat ja tämän periaatteen mukaan toimivat nämä nuorukaiset. Omaa etuaan katsomatta raivasivat he, miehiksi tultuaan, tietä niille aatteille, jotka ylioppilasaikana olivat heitä elähyttäneet. Eivät olleet nämä aatteet, kuten nuoruuden unelmat monesti, katoavia utukuvia vain: niissä oli sisältöä ja niissä oli voimaa nostamaan uupunutta kansaa itsetietoiseen ja aatteelliseen elämään. Silti ne jo syntyessään herättäen ja jalostuttaen vaikuttivat sen ajan suomalaisiin, lähinnä siihen nuorukaisjoukkoon, johon niiden edustajat kuuluivat.

Ei ole vähäarvoista herännäisyyden kehitykselle, että suuri osa niistä miehistä, jotka olivat kutsutut pappina toimimaan sen palveluksessa, olivat ylioppilaina juuri tähän aikaan. Vaikka heidän sittemmin, taistellessaan jumalallisen totuuden puolesta, monesti täytyikin kokea kovaa vastarintaa juuri noilta sivistyshistoriamme etevimmiltä, on toiselta puolen tunnustettava, että he yliopistossa ollessaan, niinkuin sittemminkin, saivat heiltä paljon hyvääkin. Jalot ajatukset eivät viihdy yksinänsä; ne lähentelevät ja täydentävät toisiaan. Jyrkkä on jumalallinen totuus, ei myönnä se kenellekään oikeutta solmiamaan liittoa maailman kanssa. Mutta niin jyrkkä se ei ole, että se julistaisi arvottomiksi kaikki ajatukset ja pyrinnöt, jotka eivät ole lähteneet raamatun ilmoitetun sanan välittömästä vaikutuksesta. Mikä itsessään on jaloa ja suurta, se on kotosin ylhäältä ja tukee kristinuskoa suoranaisesti tahi välillisesti silloinkin, kun sen edustajat eivät nöyrry Herran opetuslapsiksi. Niin on myöskin ainakin tuloksiinsa nähden arvosteltava se yliopiston nuorisossa herännyt aatteellinen elämä, jonka merkitykseen isänmaallemme tässä olemme viitanneet. Sen tunnussanana oli: "Sijaa aatteille". Niiden tieltä tuli yksityisen mukavuuden ja edun väistyä, niiden edestä oli kaikki pantava alttiiksi. Ajatus ihmisen arvosta ihmisenä sai yhä enemmän kannatusta; perityt säätyedut, varallisuus y.m. vanhojen ennakkoluulojen tukemat vaikuttimet eivät enää saisi kenenkään asemaa määrätä, sitä ratkaisemassa oli oleva henkinen ja siveellinen etevyys. Vakuutuksestaan ei saisi kukaan luopua, se oli viimeiseen asti puolustettava vaikka koko maailmaa vastaan — siinä ei ollut tinkimisen varaa ensinkään. Kansan kieli olisi korotettava sivistyskieleksi, sitä tulisi jokaisen oppia, ja kansan lapset olisivat laskettavat sivistyksen osallisuuteen. Tämmöisiä ajatuksia lausuttiin Snellmanin, Runebergin, Lönnrotin y.m. jalomielisten nuorukaisten johtamissa ylioppilaspiireissä. Mutta juuri näitä periaatteita on herännäisyys kannattanut ja johdonmukaisesti toteuttanut. Niihin jo nuoruudessa perehtyminen oli siis tämän liikkeen johtaville miehille mitä tärkeintä. Ja samoinkuin tuo yliopiston nuorisoa johtavista henkilöistä lähtenyt aatevirtaus jalostuttaen koski niihin ylioppilaisiin, jotka muutamia vuosia myöhemmin tapaamme herännäisyyden riveissä, vaikutti tämän liikkeen syvä vakavuus terveellisesti kansallisen sivistystyön johtaviin miehiin, vaatien heitä ainakin ulkonaisesti kansan pyhimpänä omaisuutena kunnioittamaan uskonnon totuuksia. Runeberg ei koskaan pilkkaa uskontoa; hänen suhteensa jumalalliseen ilmoitukseen on vakavampi, kuin esim. Tegnérin, ja hänen uskonnollinen katsantotapansa puhtaampi, kuin hänen aikuisten runoilijain ylimalkaan, eikä hän milloinkaan antau romanttisen koulun esteettiseen nautintoon eksyneen kristillisyyden tulkiksi. Topelius koettaa seisoa puhtaasti kristillisellä kannalla, ja Snellman puhuu suurella kunnioituksella herännäisyydestä ja sen edustajista silloinkin, kun hän vastustaa näiden edustamia mielipiteitä — muita esimerkkiä mainitsematta. Palajamme vasta tähän kysymykseen. Tässä vain huomautettakoon, että vuorovaikutus Suomen silloisen sivistystyön johtajain ja herännäisyyden edustajain välillä alusta alkaen on tuntuva, miten vähän tuota sitten taistelun helteessä huomattiinkin ja tunnustettiin.

Kuten tiedämme, olivat N. K. Malmberg, K. K. von Essen, A. N. Holmström ja H. Schwartzberg yliopistossa kysymyksessä olevana aikana, emmekä erehtyne väittäessämme, ettei ylioppilaskunnan johtavien henkilöiden vaikutus heihinkään ollut aivan pieni. Huomattava on nim. että he kaikki kuuluivat pohjalaiseen osakuntaan, jossa nuo tulevaisuuden suuret aatteet olivat vallanneet itselleen eniten alaa. Mitä erittäin Schwartzbergiin tulee, oli hän sitäpaitsi nauttinut opetusta Runeberg-Snellmanin "ylioppilasleipimossa" ja siitä päässyt ylioppilaaksi [Kertonut tuomiorovasti J. Schwartzberg.]. Vaan muitakin nuorukaisia, jotka sittemmin taistelivat herännäisyyden riveissä, tapaamme siihen aikaan yliopistossa. Muutamat heistä vetävät jo ylioppilaina huomiomme puoleensa. Näiden nuoruudenaikaa tahdomme tässä silmäillä.

* * * * *

Lauri Jaakko Stenbäck syntyi lokakuun 26 p:nä 1811 Kuortaneella, missä isänsä, ennen mainittu K. F. Stenbäck, siihen aikaan oli kirkkoherrana. Äitinsä nimi oli Eeva Maria Gummerus.

Harvojen suurten miesten lahjakkaisuus ja taipumukset ovat näkyneet niin varhain, kuin Lauri Stenbäckin. Häntä ei miellyttänyt poikien leikit, vaikka hän oli harvinaisen vilkasluontoinen ja usein iloinen. Enimmäkseen seurusteli hän sisartensa kanssa, vaikka hänellä oli tarjona kaksi vuotta vanhemman veljen, herännäisyyden historiassa niinikään tunnetun Juhana Mikael Stenbäckin ja muiden samanikäisten poikain seura. Paitsi harvinainen taipumus tunteellisuuteen, jota hänen nerokas järkensä ei koettanutkaan hillitä, kehitti tuota hänen naisellisen vienoa luonnettaan varsinkin äidin hellä rakkaus, jota perheen muut jäsenet kaikin puolin tukivat. Epäilemättä aiheutui tämä hemmotteleva kasvatus ainakin suureksi osaksi pojan heikosta ruumiinrakennuksesta sekä kahdesta hänen lapsuutensa aikana sattuneesta sairauden kohtauksesta, joista toinen oli tapaturman vaikuttama. Mutta Lauri Stenbäck kasvoi mieheksi tämän sanan kauniimmassa merkityksessä, kun nim. miehuudella tarkoitetaan ajatusten rohkeaa lentoa, tunteitten jaloutta ja tahdon lujuutta eikä sitä raakaa voimaa, jolle tuo nimi usein omistetaan.

Perheen muutto Kuortaneelta Vöyriin (1823) oli tärkeä Stenbäckin kehitykselle. Paitsi näiden seutujen erinkaltaisuus luontoon nähden, erosi viimemainitun paikkakunnan väestö sekä kielen että luonteen puolesta sisämaan asukkaista, joita hän näihin asti oli oppinut Suomen kansan edustajina rakastamaan. Jos muutto olikin omiaan laajentamaan hänen näköpiiriään, oli siitä se suuri vahinko, että hän unohti Suomen kieltä, joka näihin asti oli ollut hänen äidinkielenään. Kuortaneella asuessaan puhuivat näet hänen vanhempansa ja sisaruksensa melkein yksinomaan viimemainittua kieltä, vaan muuton jälkeen Vöyriin tuli ruotsi vähitellen perheen puhekieleksi. Jos kukaan, kehittyi Lauri Stenbäck kansallismieliseksi mieheksi, vaan kansan suuren enemmistön kieleen hän ei enää milloinkaan päässyt oikein perehtymään. Epäilemättä oli tämä ainakin suureksi osaksi syynä siihen, ettei hän koskaan päässyt kansaa niin likelle, kuin moni muu herännäisyyden johtavista henkilöistä.