Runeberg ei vastannut Berghin kirjoitukseen. Tähän päättyikin Vanhan puutarhurin kirjeiden johdosta syntynyt väittely, jollei siihen kuuluvaksi lueta "Helsingfors Morgonbladissa" n:o 80 (lisälehti) s.v. löytyvää kirjoitusta, joka on kirjoitettu Berghin esiintymisen johdosta. Sen alla on nimimerkki C. (Gadolin [Aspelin, Lars Stenbäck 245.]). Asettuen välittävälle kannalle, koettaa kirjoittaja sovittaen toisiinsa yhdistää väittelyssä esiintyneet vastakkaiset mielipiteet.
III. Kalajoen herännäisyys 1836-1837.
Joulukuun 12 p:nä 1835 vihittiin Turussa papeiksi kaksi herännäisyyden vaiheissa sittemmin tunnettua miestä: Frans Oskar Durchman ja Lauri Herman Laurin. Molemmat määrättiin kirkkoherranapulaisiksi Kalajoelle.
Durchman oli syntynyt Kuivaniemellä helmikuun 13 p:nä 1813. Vanhempansa olivat Iin kappalainen Kustaa Durchman ja Briitta Maria Sarelius. Saatuaan päästötodistuksen Oulun koulusta, oli hän tullut ylioppilaaksi 1831. Laurin, joka oli syntynyt Pyhäjoella v. 1812, oli suorittanut ylioppilastutkinnon v. 1832. [Sukukirja, Suomen aatelittomia sukuja.]
Hupaista elämää tarjosi Kalajoen pappila varsinkin nuorille. Tuossa vieraanvaraisessa kodissa kävi paljon vieraita, ja usein oli nuoriso siellä tilaisuudessa tanssimaan ja muulla tavoin huvittelemaan. Laguksen, Malmbergin ja Holmströmin jyrkkä jumalisuus oli kyllä hieman häirinnyt iloa, mutta Frosteruksen uudet apulaiset näyttivät sitä innokkaammin aikovan ottaa osaa seuraelämään sekä pystyvän johtamaan huvituksia. Etenkin Durchmanista toivottiin paljon. Hän oli iloinen, harvinaisen vilkasluontoinen, puhelias ja kaikin puolin miellyttävä mies. Tavattoman kauniilla lauluäänellään lumosi hän kaikki. Sitäpaitsi osasi hän soittaa viulua ja oli hyvin altis pitämään huolta siitä, ettei tanssittaessa musiikkia puuttunut. Iloinen mies oli Laurinkin. Jos joku loukkaantuikin hänen terävistä sukkeluuksistaan, nauroivat niitä muut sitä makeammin.
Mutta muutaman kuukauden kuluttua "pilasi lahkolaisuus" kerrassaan nämäkin apulaiset. Durchman ei enää tahtonut soittaa tanssimusiikkia, ja kun häntä kärttämällä siihen vaadittiin, särki hän kaikkien hämmästykseksi viulunsa pirstaleiksi. Hän, samoin kuin Laurin, vetäytyi kokonaan pois seuraelämästä, liittyen heränneisiin ja käyttäen aikaansa lukemiseen ja saarnojensa valmistukseen. Yhä useammin nähtiin apulaisten huoneessa sielunsa tilasta huolehtivia ihmisiä, jotka, huolimatta siitä että Frosterus ei tuosta pitänyt, olivat tulleet kysymään neuvoa nuorilta "heränneiltä" papeilta. [Kert. (1896) J. Hemming sekä F. O. Durchmanin tytär Vendla Östring, joka isältään oli kuullut samaa.]
Tämän perinpohjaisen muutoksen olivat Laguksen ja Malmbergin esimerkki ja heidän valtaavat sekä julkiset että yksityiset puheensa saaneet aikaan. Varsinkin näkyy viimemainitun vaikutus Durchmaniin ja Lauriniin alusta alkaen olleen suuri. Kun maailman pilkka ja vihamielisyys tuntui tukalalta, ja epäilys valtasi noiden nuorten totuuden tunnustajain mielet, virkistyi toivo uudelleen, kun tapasivat Laguksen tai Malmbergin, ja kun posti heille toi "Tidningar i andliga ämnen". Turhaan koetti Frosterus leimata lahkolaisiksi ja hurmahenkisiksi Kalajoen herännäisyyden johtavia miehiä, ja turhaan purki hän vihaansa heränneitten sanomalehteä vastaan: [Laguksen kirje J. Vegeliukselle 5/10 3 (Väktaren 1893 n:o 11).] totuus oli voimallisempi.
Vakavasti ja hellästi johdattivat Lagus ja Malmberg näitä nuoria ystäviään totuuden taistelua käymään. Varsinkin kehottivat he heitä rukoillen kilvoittelemaan, jotta ei luonnollinen kiivaus pääsisi heissä sammuttamaan Hengen tulta. [Kert. (1896) J. Hemming.] Niinpä esim. kirjoitti Malmberg Laurinille, joka leikillisessä muodossa kirjoitetussa kirjeessä [Kirjeen omistaa lääninagronoomi K. O, Laurin.] oli hänelle kertonut omista ja Durchmanin väittelyistä Kalajoen pappilassa: "Kiitos nuijasodasta antamistasi tiedoista. Ne olivat ilahuttavia ja rakentavia. Jumala olkoon ylistetty, että hän näinä pimeyden aikoina hengellisesti kuolleessa Suomessamme saa muutamissakaan herättää intoa puolustamaan Herran asiaa. Viholliset ovat hyökänneet teidän kristillisyytenne kimppuun, joka on suitsevan kynttilänsydämmen kaltainen, vaan te olette uskaltaneet rynnätä heidän vanhaa Aatamiansa vastaan, joka on raivoavan tulipalon kaltainen. — — — Iloitsen voitostanne. Mutta kavahtakaa voiton tavallisia petollisia hedelmiä: ylpeyttä ja kevytmielisyyttä. Lienetkö puolustanut kristinuskoa pään tiedolla vaiko sydämmen vakaumuksella? Edellistä voidaan suuressa määrässä saavuttaa oman toiminnan kautta ja sitä on teeskentelijälläkin, vaan viimemainittua ei koskaan saavuteta muuten kuin perinpohjaisen kääntymisen kautta saatanan vallasta Jumalan tykö, pimeydestä valkeuteen. Perustuksessa on muutos tapahtuva. Miten on sen laita? Oletko saanut aikaan yhtä kauhean hävityksen itsessäsi kuin muissa? Oletko tuntenut murhetta hirveästä tilastasi? Älä suinkaan mene tuon kohdan sivu. Jos sen teet, tulee sinusta teeskentelijä eikä kristitty. Sinä silloin hetken aikaa loistat niinkuin virvatuli ja sammut ennenpitkää koko filistealaisen sotajoukon iloksi. Kaiva esille Aatami piilopaikoistaan. Jos hän huutaa, lyö sitä vihaisemmin. Olemme kyllin kauan varovasti tallettaneet käärmettä povessamme. Olisi kyllä aika ruveta etsimään sen päätä, meidän omaa tahtoamme, koska jo seisomme kauheasti haavoitetun armeijan eturivissä. Jos hän pärskyttää myrkkyä silmiin, niin että on vaikea nähdä, niin anna parannuksen kyynelten vuotaa; kyllä ne huuhtovat puhtaaksi kaikki. Ellei vihollinen tahdo väistyä, niin lyö kaksiteräisellä miekalla, Jumalan sanalla, kunnes hän on kokonaan teloittunut". [Kirje, joka on päivätty 14/4 36, löytyy suomennettuna Hengellisessä Kuukauslehdessä 1896, 11-12.]
Muiden kiusausten kera näkyy varsinkin epäilys Jumalan sanan totuudesta näihin aikoihin painaneen Laurinia. Tämän johdosta kirjoitti hänelle Malmberg: "Puhut kirjeessäsi talonpojan onnellisuudesta, hän kun uskoo evankeliumin puhtaasti. Joka puhtaasti uskoo, hän onkin todella ylistettävä. Älkäämme kuitenkaan romantillisten luulojemme mukaan pitäkö talonpoikaa onnellisempana, kuin hän on. Epäuskolla on kyllä sijansa hänenkin sydämmessään. Hän ei suinkaan hymyillen vaaraa sivuuta. Totta on, että meissä on tuhatkertaisesti enemmän kuonaa kuin hänessä. Me olemme kaiken elämämme ajan etsineet rikkautta, jollei rahoista, niin ainakin viisaudesta ja tiedosta. Meidän pyrintömme on käynyt ylöspäin, eikä alaspäin. Me olemme pyrkineet kasvamaan, vaan ei vähentymään. Me olemme rakentaneet väärälle pohjalle, jotta pääsisimme rakennuksemme huipulta hyppäämään taivaaseen. — — — Ja kun tuota, jota niin suurella vaivalla on rakennettu, pitäisi repiä alas ja ruveta pitämään vahinkona ja raiskana — onko ihme, että vanha Aatami valittaa? Mutta koskekoon kuinka kipeästi tahansa, niin anna mennä. — — — Pitkittäkäämme totuudessa, niin mekin Jumalan armolla pääsemme oikeaan". [Kirje päivätty 25/4 36 (Hengell. Kuukauslehti 1896, 15-16).]
Usein saivat Durchman ja Laurin isäntäväeltään ja muilta, säätyläisiltä niinkuin talonpojilta, kuulla "ylpeydestään" ja "tuomitsemishalustaan". Jos kohta he ehkä monestikin taitamattomalla esiintymisellä antoivatkin aihetta siihen, oli syytöksen varsinainen vaikutin tuota samaan totuuden sitkeää vastustamista, jota herännäisyyden kaikkialla täytyi kokea. Siitä kirjoittaa Malmberg samassa kirjeessä: "Mainitset kirjeessäsi, että synnin sokaisemat ihmiset väärinkäyttävät Jumalan pyhää sanaa vanhan Aataminsa puolustukseksi ja kuinka he varsinkin silloin, kun heille tahdotaan huomauttaa heidän sielunsa tilaa, useimmin väärinkäyttävät tuota: älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi". Viitaten raamattuun ja Nohrborgin saarnaan 4 sunn. kolm. ja arvellen, että viimemainitun sanat luultavasti tehdään turhiksi tuolla tavallisella "hän oli ihminen ja voi erehtyä", jatkaa hän: "Kyllä meitä sanotaan ylpeiksi, mutta kuitenkin on varmaa, ettei meidän n.s. puolueessa ole yhtäkään, joka pitäisi ymmärrystään ja kokemustaan kirkkomme etevimpäin opettajain valistusta korkeampana. Vastapuolue, joka väittää olevansa puhdasoppinen kirkko, tekee niin ja tahtoo kuitenkin kantaa nöyrän nimeä. — — — Meitä kielletään muita tuomitsemasta, mutta meitä saa jokainen tuomita. — — — Älkäämme vaietko lausumasta totuutta rakkaudessa, sillä jos me vaikenemme, pitää kivien huutaman. Meidän tulee rakkauden pakoittamina julistaa joka ihmiselle hänen syntinsä, ja voi meitä, ellemme sitä tee".