Varsinkin Malmbergiä koetti Frosterus sekä muut säätyhenkilöt Kalajoella tehdä epäluulon alaiseksi Laurinin ja Durchmanin silmissä. Se oli turhaa. Heidän ja hänen välillään syntynyt ystävyys kävi päivä päivältä yhä lujemmaksi. Saatuansa kuulla, että nimenomaan häntä Kalajoella pidettiin Laurinin ja Durchmanin viettelijänä ja miten häntä siellä kaikin tavoin koetettiin saattaa huonoon maineeseen, kirjoitti Malmberg viimemainitulle: "Älä piittaa, ystäväni, siitä mitä oppineet ja oppimattomat minusta tekevät. Eivät he kumminkaan koskaan arvaa minua kuvata niin kauheaksi, kuin itse tunnen olevani". [Tämäkin, 18/4 36 päivätty kirje löytyy suomennettuna Heng. Kuukauslehdessä 1896, 12-15.]
Vuosi 1836 oli Lagukselle raskas vuosi. Toukokuussa täytyi hänen saattaa hautaan vaimonsa, ja muutamia viikkoja myöhemmin kuoli häneltä kaksi lasta. Näiden tapahtumien sekä muiden kärsimysten johdosta kirjoittaa hän eräälle ystävälle: [J. Vegeliukselle 1/8 36 (Väktaren 1893, n:o 11)] "En voi kuvata sieluni tilaa näinä aikoina, kärsimyksiäni ja taistelujani. Ja mitä apua tämän kertomisesta olisikaan? Myötätuntoisinkin ystävä saisi siitä ainoastaan hämärän aavistuksen minua kohdanneista koetuksista. Ystävien ystävä on antanut minulle lohdutusta, ja antaa sitä joka päivä niin usein kuin sisälliset ja ulkonaiset sattumat repivät auki huonosti parantuneen haavan ja uudelleen vaativat esille kaipuutani. Jokapäiväisessä elämässä tapahtuu tuon tuostakin semmoista, joka on omiaan muistuttamaan entisyydestä ja särkevällä tavalla todistamaan, että nyt olen yksinäni maailmassa. Ne kyllä eivät saa minua hallita, sillä Jumalan armo estää sen, mutta sitä useammin ne käyvät minua tervehtimässä". Kirje päättyy seuraavilla sanoilla: "Monet unohtuneet tehtävät vaativat minua nyt kauvan laiminlyötyyn työhön. Jumala antakoon minulle armonsa ja henkensä, jotta voisin jotakin toimittaa Hänen kunniakseen ja hänen seurakuntansa hyväksi. Tämä olkoon jokapäiväinen, harras aamu- ja iltarukouksemme". Herra kuuli tämän rukouksen. Voimalla ja urhoollisuudella jatkoi Lagus taisteluaan herännäisyyden eturivissä. Kasvamistaan kasvoi liike Ylivieskassa, samoin kuin Kalajoella ja Nivalassa, miten kiivaasti Frosterus ja hänen hengenheimolaisensa koettivatkin sitä vastustaa. Seudun heränneet papit kävivät usein Laguksen pappilassa, missä seuroja ahkerasti pidettiin, ja melkein yhtä usein vieraili hän Malmbergin luona, puhuen tämän johtamissa seuroissa. [Kertonut (1896) J. Hemming.] Yhä likeisemmäksi kävi heidän suhteensa toisiinsa. Heidän ystävyytensä vaikuttimena oli rakkaus Herraan ja siihen suureen yhteiseen työhön, johon hän oli heidät kutsunut. Rakkaudella kantoivat he toinen toisensa kuormaa, kehottaen tukien toisiaan vaivoissa ja orjailematta nuhdellen, kun nuhde oli tarpeen. [Laguksen kirje J. I. Berghille 31/1 1852 (omistaa neiti M. Bergh).]
Kuten ennen (I osa, s. 298) on mainittu, herätti Paavo Ruotsalaisen maine alussa Laguksessa epäluuloa. Elokuussa 1836 tapasi hän ensi kerran tuon kuuluisan savolaisen. Paavo oli saapunut Pyhäjärvelle, minne Laguskin silminnähtävästi Malmbergin kehotuksesta samaan aikaan matkusti. Oli lauantai-ilta. Seudun heränneet olivat koolla lähellä kirkkoa sijaitsevassa kirkkomajassaan, missä Paavo asui. Lesceliuksen ja Schwartzbergin seuraamana lähti Lagus sinne. Vakavan vaikutuksen teki häneen kokoontunut väkijoukko, ja kauniisti kaikui heidän veisuunsa. Kun virsi oli loppuun veisattu, astui Paavo esille, nöyrästi pyytäen pappeja puhumaan kansalle. Lagus kieltäytyi, kehottaen sensijaan Ruotsalaista esittämään oppiansa. Yksinkertaisesti ja vakaasti, vaan samalla voimallisesti ja hellästi selvitti tämä nyt autuuden järjestyksen, kohdistaen kuulijakunnan huomion varsinkin vanhurskauttamiseen. Sen vertaista puhetta ei ollut Lagus milloinkaan kuullut. Kaikki hänen epäluulonsa katosivat, hän tunsi itsensä sangen mitättömäksi tuon Pyhän Hengen koulussa valistuneen talonpojan rinnalla. Paavo pyysi uudelleen Lagusta puhumaan, vaan tämä vastasi: "Missä te puhutte, siellä ei sovi minun esiintyä. Antakaa anteeksi että olen teitä epäillyt". [Kertoneet (1896) Rouva L. Veisell, J. Hemming, K. A. Malmberg y.m.]
Jälleen oli Lagus elämänsä taipaleella kohdannut oppimattoman talonpojan, jonka valistuksen rinnalla hänen tietonsa ja kokemuksensa supistuivat aivan pieniksi. Yhtä nöyrästi ja avosydämmisesti, kuin ensi kerralla, tunnusti hän sen nytkin, tunnusti elämänsä loppuun. Mainittu ilta muodostaa käänteen hänen sisällisessä elämässään. Vasta nyt hän käsitti elävän, hengen köyhyydessä syntyneen uskon luonteen ja erotuksen siitä kasvaneen pyhityksen ja tekopyhyyden välillä. [Akiander VI, 216-217.]
Myöskin Laguksen ulkonaiseen asemaan nähden oli tämä tilaisuus varsin tärkeä. Muutamien viikkojen perästä oli nim. piispantarkastus pidettävä Raahen rovastikunnassa, ja asianomaiset kirkkoherrat, etenkin Frosterus, joka oli lääninrovastina ja jonka pappilassa päätarkastus oli toimitettava, olivat selvin sanoin ilmoittaneet, etteivät siinä tilaisuudessa aikoneet lahkolaisia säästää [Laguksen ennen mainittu kirje J. Vegeliukselle 5/10 36.] Syyskuussa saapui arkkipiispa E. G. Melartin lehtori J. A. Edmanin kera Kalajoelle. Alusta alkaen kiinnittivät tarkastajat päähuomionsa heränneisiin pappeihin. Edman, joka oli kuunnellut Laguksen kuulustelua kirkossa, alkoi heidän pappilaan tultuaan hyvin ystävällisesti tiedustella hänen menettelytapaansa sielujen hoitamisessa. Tämä keskustelu kuitenkin keskeytyi, eikä sillä kertaa syntynyt mitään puhetta "lahkolaisuudesta", niinkuin Lagus oli toivonut. Vasta kolmantena tarkastuspäivänä otti arkkipiispa tämän kysymyksen esille rovastikunnan kirkkoherrojen kanssa pitämässään kokouksessa. Tämmöisissä tilaisuuksissa ei kappalaisilla ollut oikeutta esiintyä, ja siitäkin syystä olisi heränneitten pappien ollut vaikea puuttua keskusteluun, että Frosterus esitti syytöksensä Lagusta ja Malmbergiä vastaan salaperäisesti ja nimiä mainitsematta. Kaikki kuitenkin ymmärsivät, keitä hän nimenomaan tarkoitti. Myöskin "Tidningar i andl. ämnen" sai samassa kokouksessa ärtyneen rovastin suusta kuulla kunniansa. Mutta Frosteruksen hyökkäykset ja hänen kavalat salaviittauksensa, joita muut kirkkoherrat katseellaan ja käytöksellään kannattivat, [Kert. J. Hemming.] eivät voineet heränneitä pappeja lannistaa. Tuo päinvastoin herätti heissä innostusta ja rohkeutta. Iltapäivällä astui Lagus arkkipiispan huoneeseen, minne hetken kuluttua myöskin Malmberg saapui. [Laguksen yllämainittu kirje J. Vegeliukselle 5/10 36.] Melartin oli lempeä ja ystävällinen mies. Kyyneleet silmissä kuunteli hän Laguksen innostunutta ja suoraa tunnustusta ja hänen selvitystään lahkolaisuudesta syytettyjen pappien asemasta, heidän mielipiteistään ja opetustavastaan. Keskustelua kesti kauan. Kaksi kertaa tuli Frosterus huoneeseen sitä keskeyttääkseen, vaan hänen täytyi tyytyä siihen, että Melartin kummallakin kerralla kohteliaasti saattoi hänet ulos huoneesta. Muun ohessa kysyi Lagus, miten papin tulisi kohdella heränneitten pitämiä hartausseuroja. Empimättä kehotti arkkipiispa häntä ja Malmbergiä käymään näissä kokouksissa sanankuulijoitaan opettamassa. Herännyttä kansaa ei saisi — niin hän lausui — vainota eikä vihata, vaan neuvoa ja rakkaudella kohdella. Hän kehotti noita innostuneita pappeja jatkamaan työtään, jos heidän täytyisi sitä tehdä vaikka kunniansa ja hyvän maineensa menettämisen uhalla. Tämmöistä myötätuntoisuutta ei Lagus eikä Malmberg olleet voineet aavistaakaan saavansa kokea kirkon korkeimmalta edustajalta, varsinkin kun tiesivät, että tarkastus suurimmaksi osaksi aiheutui heitä vastaan tehdyistä syytöksistä. Miten vapaata keskustelu oli, näkyy siitäkin, että Lagus lopuksi pyysi Melartinia kirjallisesti hänelle ilmoittamaan, jos häntä tahi hänen ystäviään vastaan uusia syytöksiä tehtäisiin. Tämänkin pyynnön lupasi suosiollinen esimies täyttää. Yhtä myötätuntoisesti esiintyi Edman. Hänenkin kanssaan keskusteli Lagus yksityisesti, saaden häneltäkin mitä lämpimimpiä kehotuksia pelkäämättä jatkamaan työtään. [Laguksen kirje Vegeliukselle 5/10 36.] Tyhjään raukesivat siis sillä kertaa vastustajain tuumat. Sydän täynnä toivoa ja luottamusta, kirjoitti Lagus [Laguksen kirje Vegeliukselle 5/10 36.] J. Vegeliukselle, jonka rovastikunnassa samankaltainen tarkastus pian oli pidettävä: "Nyt on sinun vuorosi Lapväärtissä. Sinulla on oikeus esiintyä kokouksessa. Puolusta elävää kristillisyyttä, ja vastaukseksi kysymykseen lahkolaisuuden ehkäisemisestä ja kukistamisesta huomauta ainoastaan, että jokaisen papin tulee kääntyä ja tulla kristityksi".
Pian saivat Kalajoen heränneet papit kuitenkin kokea, etteivät heidän vihamiehensä olleet lannistuneet tappiostaan. Mitä kummallisimpia huhuja levitettiin heistä, yltymistään yltyi viha. Sukulaiset ja entiset ystävät alkoivat yhä äänekkäämmin syyttää heitä harhaoppisuudesta ja jos kummoisista erehdyksistä. Niinpä sai esim. Malmbergin vaimo (1836) eräältä heidän vanhempainsa kodissa Ruovedellä oleskelevalta veljeltään kirjeen, joka yllin kyllin todistaa, miten huonossa maineessa Kalajoen herännäisyys muuallakin oli. Mitä siellä puhuttiin liikettä johtavista papeista, näkyy seuraavista Malmbergin vastauksesta [Konsepti löydetty N. K. Malmbergin papereista. Päivämäärä puuttuu, vaan hänen 6/6 37 päivätystä kirjeestään kälylleen Evelina Bergrothille (Heng. Kuukauslehti 1896, 31-32) käy selville, että se on kirjoitettu talvella 1836-37.] lainaamistamme otteista: "Lahkolaisiksi saattaa ainoastaan niitä sanoa, jotka eivät hyväksy Lutherin raamatunselityksiä ja hylkäävät tunnustuskirjat. Juuri niihin olen perustanut oppini, enkä raamatun jälkeen rakasta mitään muita kirjoja niin paljon kuin Lutherin kirjoituksia, sillä niissä on henkeä ja elämää. Niiden mukaan olen tutkinut oppiani ja elämääni, enkä ole huomannut tahallani poikenneeni niistä. Kuitenkin sinä ja moni muu, joka tuskin on nähnyt tunnustuskirjojemme kansiakaan, soimaa minua lahkolaiseksi. Mikä on syynä siihen? Se että väitän, että kristinopin vielä tänään tulisi olla yhtä voimallisen ja osoittaa vaikutustaan ihmisten sieluissa nyt, niinkuin menneinäkin aikoina. Kun ajanhenki vaatii, että pääasiallisesti terotetaan viisaustieteellistä moraalia ja kuolleita siveysopillisia sääntöjä, tahi kun saarnataan kristinuskoa, vaan niin varovasti, että vain ulkonaisen elämän pinta saataisiin vähän kiillotetuksi; kun kansaa kehotetaan parannukseen, vaan niin löyhällä tavalla, että farisealainen saa olla häiritsemättömässä rauhassa jokaisessa sydämmessä, ilman että näytetään, mistä parannuksen voima saadaan: onko ihme, että niitä sanotaan lahkolaisiksi, jotka eivät saata veisata samaa virttä. Voitko raamatusta tahi kirkkohistoriasta näyttää aikakautta, joka olisi hyväksynyt siinä ilmestyvää käytännöllistä kristillisyyttä?" — — — "Sanot meidän esittävän tunnettua totuutta väärässä muodossa. Sitä emme tee. Julistamme totuutta raamatun tavoin, emmekä pue sitä romanttiseen muotoon, johon nykyajan ihmiset ovat tottuneet ja joka kutkuttaa heidän korviaan". — — — "Sanot meidän kieltävän naisia kampaamasta hiuksiaan nutturalle. Tämäkin on väärä syytös. Toiset naisistamme pitävät hiuksiaan sillä tavoin, toiset antavat palmikkonsa vapaina riippua niskassa. Me emme määrää sitä emmekä tätä, varomme vain, etteivät heikot pahenisi. Jolla on herännyt omatunto, hän ei ole niin väkevä, kuin nuo nukkuvat henget, jotka suruttomuudessaan eivät pelkää taivasta eivätkä helvettiä, vaan hän pelkää joskus peikkojakin, ja semmoista tulee kohdella varovaisuudella". — — — "Tiedustelet, onko Evelina [Malmbergin käly, joka kesällä 1836 oleskeli Nivalassa.] körttiröijyyn ja mustilaishameeseen puettuna kuljeskellut meidän kanssamme Pidisjärven karjakujilla, sanoen että hänen maallinen onnensa on mennyttä kalua. Täällä ollessaan käytti hän semmoista pukua, kuin säätyhenkilöt ylimalkaan käyttävät. Mitä täkäläisten talonpoikien vaatteisiin tulee, olivat ne ennen aivan samanlaiset, kuin säätyläisten. Ne, jotka Jumalan armosta ovat päässeet näkemään turmeluksensa, — — — käyttävät nyt tavallista talonpoikaispukua". — — "Sanot meidän opettavan, ettei Jumalan armo ole kaikille syntisille altis. Niin ei ole kukaan meistä puhunut, vaan sitä kyllä olemme terottaneet, ettei järjestyksen Jumala anna syntejä anteeksi suruttomille ja uudestisyntymättömille". — — — "Kyllä meistä valehdellaan paljon enemmän, kuin sinä kirjeessäsi mainitset, vaikka kaikki ei vielä ole ehtinyt kuultavillesi". — — "Valheiden paraat ansarit ovat niiden pappien kodit, jotka saarnaavat kunniansa, aittansa ja kukkaronsa eduksi".
Samaan aikaan kuin Durchman ja Laurin liittyi Kalajoen heränneisiin pappeihin Jaakko Hemming, joka v. 1835 määrättiin Laguksen apulaiseksi. [Turun tuomiokapitulin arkisto.] Hänen aikuisemmista elämänvaiheistaan mainittakoon, että hän syntyi Oulussa 1809, tuli ylioppilaaksi 1827 ja vihittiin papiksi helmikuussa 1834. [Hengellinen Kuukauslehti 1896, 42.] Ensimmäisen vuotensa palveli hän Sievissä. [Turun tuomiokapitulin arkisto.] Ollen luonteeltaan tunnollinen ja vilkas, kehittyi hän Laguksen luona hyväksi saarnaajaksi ja seudun heränneitten pappien uskolliseksi asetoveriksi.
Haapajärvelläkin, missä heränneitten luku Nivalan ja Pyhäjärven läheisyydestä huolimatta vielä v. 1836 oli varsin pieni, alkoi seuraavan vuoden alussa vilkas seuraelämä, johon yhä lukuisammat liittyivät. Sikäläisen kappalaisen vaimo Margareetta Janson ja hänen sisarensa Laura Cajanus pitivät seuroja pappilassa, kooten niihin yhä enemmän ihmisiä "oikeauskoisten" vihan uhallakin. [Malmbergin kirje Evelina Bergrothille. 6/6 1837.] — Samaan aikaan syntyi vilkas liike myöskin Sievissä. Se kantoi samaa leimaa kuin Ylivieskan ja Nivalan herännäisyys, jonka vaikutuksesta se oli syntynyt.
Talvella 1837 ei Kalajoenvarren herännäisyys sanottavasti edistynyt, mutta sitä huomattavammin keväällä s.v. Silloin taipui muun ohessa Kotilan suuri kylä Nivalassa, joka niihin asti kiivaasti oli vastustanut liikettä, elävää kristillisyyttä suosimaan. Varsinkin nuorisossa oli muutos nähtävänä. Kilvan ylistivät pojat ja tytöt Jumalan suurta armoa. [Malmbergin vasta mainittu kirje Evelina Bergrothille.] Yhä voimallisempana kaikui Nivalan kirkossa Malmbergin ääni, kehottaen ihmisiä parannukseen ja julistaen evankeliumia kaikille synneistään murheellisille. Väsymättömällä ahkeruudella hoiti hän laumaansa. Jotta Nivalankin heränneet oppisivat veisaamaan Siionin virsiä, toimitti hän Kaisa Liisa Ojan, jolla oli erinomaisen kaunis lauluääni, Pyhäjärvelle veisuuta harjoittelemaan. [Kertonut (1896) Kaisa L. Oja.] Kun tyttö muutamien viikkojen perästä palasi kotia, huomattiin väleen, ei ainoastaan Nivalassa, vaan myöskin Ylivieskassa ja Kalajoella, ettei hän turhaan ollut opintomatkallaan käynyt. Näidenkin seutujen heränneitten veisuu soi näistä ajoista alkaen kauniisti, jos kohta ei niin tunteellisen hienosti kuin savolaisten. Hyvin luultavaa on myöskin, että ne Siionin virsien nuotit, jotka Durchman samana vuonna kirjoitti, [Tämän nuottivihon, joka on löydetty Laguksen papereista, omistaa rouva Leontine Malmberg.] ovat yhteydessä Kaisa Ojan Pyhäjärvellä käynnin kanssa. Samoin kuin Lagus, piti Malmberg huolta siitä, että heränneet kodeissaankin saivat hengellistä ravintoa. Kummallakin oli varastossa Renqvistin toimittamia kirjoja, joita he sekä möivät että lahjoittivat sanankuulijoilleen. Seuraavat numerot osoittavat, miten suuri menekki oli. Vuosina 1836-1837 ostettiin yksin Nivalassa: 68 kpl. "Arndtin totinen kristillisyys II", 24 "Seitsemän lapsen kääntyminen", 28 "Itsekoettelemus ja parannuksen neuvo", 3 Lutherin "Epist. postilla", 55 "Huutavan ääni korvessa", 8 "Salattu elämä", 10 "Ystävällinen varoitus", 22 "Varoitussana suruttomille syntisille", 24 "Päiväkirja" sekä joku määrä ruotsinkielisiä kirjoja. Samaan luetteloon [Malmbergin tili Renqvistille 1/3 38, joka on löydetty edellisen papereista.] kuuluu vielä kirjoja 120 riksin arvosta, joita ei erikseen mainita. Kirjat oli Renqvist toimittanut Malmbergille A. J. Malmgrenin ja ennenmainitun Jaakko Evelin kautta.
Kesäkuussa 1837 meni Lagus naimisiin kauppias H. W. Widmarkin lesken Albertina Charlotta Gananderin kanssa. [Sukukirja, Suomen aatelittomia sukuja.] Täten sai hän jonkunmoisen omaisuuden ja vapautui taloudellisista huolistaan, jotka sitä ennen olivat häntä painaneet. [Kert. K. A. Malmberg.] Nautittuaan virkavapautta kaksi kuukautta, [Turun tuomiokapitulin arkisto.] jolloin hän matkusti Suupohjaan sekä Tukholmaan, missä kaupungissa hän persoonallisesti tutustui muutamiin sikäläisen herrnhutilaisen veljeskunnan jäseniin, [Akiander VI, 267.] ryhtyi hän elokuussa innolla ja voimalla jälleen virkaansa hoitamaan. Ollen hyvin mieltynyt lukemiseen, seurasi hän tarkkaan Jumalan valtakunnan vaiheita myöskin ulkomaalla, semminkin Ruotsissa. Varsinkin oli hän innostunut lähetystoimen virkistymisestä, ja jo siihen aikaan mietti hän usein keinoja asian edistämiseksi Suomessa. Hän kirjoitti siitä heränneitten sanomalehdessä ja puhui siitä tuon tuostakin ystävilleen. [Kert. J. Hemming.] Samaa todistamassa oli myöskin hänen etehisensä seinään kiinnitetty säästölaatikko, jonka kylkeen oli kirjoitettu: "Hamasta auringon koitosta sen laskemiseen asti pitää minun nimeni suureksi tuleman pakanain seassa, sanoo Herra Zebaoth". [Kalajoen käräjien pöytäkirjat.] Tämä kehotus rahojen keräykseen tarkoitti kuitenkin miltei yksinomaan Laguksen omaa huonekuntaa. Samankaltaisen laatikon oli myöskin Malmberg samaa tarkoitusta varten hankkinut Nivalan pappilan etehisen seinään. Se oli varustettu kirjoituksella; "Kukin sydämmensä ehdon jälkeen, ei ylönmielten eikä vaatien, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa". [Kalajoen käräjien pöytäkirjat.]