Leviämistään levisi liike myöskin Kalajoen emäseurakunnassa. Kummallista kyllä, salli Frosterus apulaistensa pitää seuroja pappilassa. Syynä tähän näennäiseen myötätuntoisuuteen oli luultavasti Melartinin vasta pidetyssä tarkastuksessa lausumat mielipiteet. Paitsi pappilassa, pidettiin seuroja muutamissa talonpoikaistaloissa sekä tervahovinhoitaja D. J. Roosin ja hänen vaimonsa Elisabetin, o. s. Sovelius, kodissa. Muun ohessa todisti viimemainitun talon etehisessä oleva säästölaatikko, jonka laitaan oli kirjoitettu: "Älkää hyvin tekemistä ja jakamista unhottako, sillä senkaltaiset uhrit kelpaavat Jumalalle". — — —. "Mutta kun sinä almua annat, niin älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee" sikäläisen liikkeen likeistä suhdetta Nivalan ja Ylivieskan pappeihin.

Samoinkuin Laguksen ja Malmbergin saarnat alkuaikoina olivat kantaneet laillisuuden leimaa, olivat Laurin ja Durchmankin Kalajoella ollessaan ankaria lainsaarnaajia. Niinpä esim. viimemainittu pääsiäispäivänä Kalajoen kirkossa pitämässään aamusaarnassa lausui: "Minkäkaltainen olet, ihminen? Olet syntynyt synnissä, olet rikkonut kasteesi liiton, olet väärin käyttänyt autuuden välikappaleet, olet vaeltanut jumalattomien retkillä, olet ylenkatsonut Herran pyhän sanan, olet häväissyt niitä, jotka sitä julistavat, olet seurannut omaa lihaasi ja maailman houkutuksia, olet ryöttänyt itsesi kaikissa synneissä — Jumala tietää mitä kaikkea oletkaan tehnyt. Mutta useimmat teistä vastaavat: jos johonkuhun olenkin vikapää, niin en suinkaan kaikkeen. Jumala auttakoon sinua tätä ajattelemaan! — — — Ja minkäkaltainen sinä olet, joka sanot itseäsi kristityksi, millainen seurakunnan jäsen, millainen kristitty? Sinä vastaat: ei minua ole vielä mistään pahasta hätyytetty. Minä käyn usein kirkossa, veisaan ja rukoilen niinkuin muutkin, kuuntelen tarkasti pappia, käyn oikein Herran ehtoollisella, maksan ulostekoni, elän hiljaisesti ja siivosti, teen jokaiselle oikein, autan köyhiä ja rakastan ystäviäni. Tuo on oikein tehty, ystäväni, vaan ajatteletko myös, miten tätä teet. En, vastaan minä sinun puolestasi. Tavan ja näön vuoksi kuljet kirkossa, veisaat ja rukoilet niinkuin muutkin, ilman hartautta, ilman kiivautta, kuuntelet pappia, mutta vähän siitä, ymmärrätkö mitään, kun vain jaksat odottaa, kunnes odotettu amen tulee. Kirkosta riennät kotia, mutta vielä pistäyt tiesi varrella olevaan kapakkaan. Siellä tapaat ystäväsi ja naapurisi ja siellä pidät iltarukouksesi juomisella, kiroilemisella ja tappelemisella". [Kuuluu F. O. Durchmanin saarnakonsepteihin, jotka rouva Vendla Östring on tekijän käytettäväksi antanut.] Muuten on huomattava, että Durchmanin alkuaikoina pitämät saarnat monesti ovat otteita Nohrborgin postillasta sekä muista samanhenkisistä saarnakirjoista. Senkääntähden konsepteissa ylimalkaan ei tavata niin kiivaita sanoja, kuin hän seurapuheissa käytti. Luultavasti menetteli Laurinkin saarnojaan valmistaessaan samaan tapaan, miten hyvät saarnalahjat hänelläkin oli. Kummallakin, etenkin Durchmanilla, oli sointuva ääni ja jo heidän elävä esitystapansa ja voimallinen paatoksensa vaativat välinpitämättömimmätkin sanankuulijat saarnaa tarkasti seuraamaan. Viikko viikolta kehittyivät nämä miehet yhä etevämmiksi saarnaajiksi, joiden puhetta yhä suuremmat kansanjoukot riensivät kuulemaan. Kun he eksyivät ykspuoliseen saarnatapaan, nuhtelivat ja neuvoivat heitä rakkaudella Lagus ja Malmberg. [Akiander VI, 276.]

Kunnioituksella ja hellällä rakkaudella liittyi Kalajoenvarren herännyt kansa niihin paimeniin, joiden suusta he olivat kuulleet herätyksen ja evankelisen lohdutuksen voimallista sanaa. Seurat, joita tähän aikaan säännöllisesti pidettiin ei ainoastaan sunnuntaina, vaan myöskin lauantai-iltoina, kävivät yhä elävähenkisemmiksi ja niihin kokoontui yhä enemmän väkeä. Usein ruokki Lagus pappilassaan näitä vieraitaan [Kalajoen käräjien pöytäkirjat.] ja suurta vieraanvaraisuutta osoitti heille myöskin Malmberg, [Kertoneet (1896) Nivalan vanhimmat heränneet.] vaikka hänen varansa olivat paljon pienemmät. Pääasiana oli kuitenkin hengellinen ravinto. Sitä ei milloinkaan puuttunut, jos muut varastot joskus loppuivatkin. Yhtä vähän kuin Ylivieskan kansa oli Nivalan seurakunta menneinä aikoina oppinut suuria papiltaan vaatimaan. Sikäläinen kappalainen Kl. F. Alan oli niin juoppo, että hän erotettiin virastaan 1835. [Turun tuomiokapitulin arkisto.] Miten rakastettu Malmberg Nivalassa oli, nähdään siitäkin, että Matti ja Erkki Sorvala y.m. talonpojat v. 1837, jolloin seurakunnan kappalaisenvirka oli täytettävä, pyysivät häntä neljännelle vaalisijalle. Tätä pyyntöä ei tuomiokapituli voinut ottaa huomioon, vaan määräsi hänen sensijaan kappalaisenapulaiseksi Lapualle toukokuun 1 p:stä 1838. Jo viime mainitun vuoden alusta siirtyivät myöskin Laurin ja Durchman uusille työaloille. Edellinen määrättiin kirkkoherranapulaiseksi Ylitornioon, viimemainittu armonvuodensaarnaajaksi Ylihärmään. [Sukukirja, Suomen aatelittomia sukuja.] Pian nähtiin kuitenkin nuo kaivatut opettajat jälleen Kalajoella. Yhtyen Lagukseen he silloinkin tulivat Herrastaan todistamaan, vaikka heidän saarnatuolinsa tällä kertaa oli syytettyjen penkki käräjähuoneessa.

IV.

Kalajoen käräjät (1838-1839).

Helmikuun 6 p:nä 1838 päivätyssä virkakirjeessä ilmoitti Salon kihlakunnan kruununvouti K. A. Hårdh Oulun läänin kuvernöörille Kalajoen pitäjässä syntyneistä "yhteiskunnan rauhaa sekä yleistä viihtymistä häiritsevistä seikoista", jättäen hänen päätettäväkseen, mihin toimenpiteisiin asian johdosta olisi ryhdyttävä. Kirjelmä johtui Kalajoen pitäjän alaosan nimismiehen Niilo Sandmanin ilmiannosta. Viimemainittu oli nim. Hårdhille ilmoittanut, että: säästölaatikoita varojen keräämistä varten pakanalähetyksen hyväksi löytyi Ylivieskan pappilassa, tervahovinhoitaja Roosin asunnossa Kalajoen markkinapaikalla ja apulaisten huoneessa Kalajoen pappilassa sekä Sandmanin hankkiman tiedon mukaan myöskin Pidisjärven pappilassa. "Näihin säästölaatikkoihin oli suuri osa köyhimmistä talonpojista, varsinkin naiset, uhranneet arvokkaimman omaisuutensa, niinkuin kultaa, hopeaa, silkkivaatteita, päähineitä y.m.;" [Kalajoen käräjien pöytäkirjat.] Satoihin nousevia kansanjoukkoja kokoontui, milloin missäkin talossa pitäjässä veisaamaan Siionin virsiä ja lukemaan monenkaltaisia kirjoja, joista etenkin Huutavan ääni korvessa on mainittava. "Ne, jotka ovat ottaneet osaa näihin kokouksiin, luulevat itsensä heränneiksi ja uudestisyntyneiksi, ylönkatsovat kanssakristittyjään, laiminlyövät työnsä y.m.s." — Myöntäen, että seurojen ja säästölaatikkojen "tarkoitus kyllä voi olla hyvä", huomauttaa Hårdh virkakirjeensä lopussa edellisten laittomuudesta sekä siitä, että "moni perin köyhä väärän innostuksen valtaamana on uhrannut ainoan arvokkaan omaisuutensa", vaatimatta asianomaisilta mitään tiliä. Kuvernööri ilmoitti asiasta prokuraattorille, joka maaliskuun 23 p:nä päivätyssä kirjelmässä määräsi, että "kanne oli nostettava niitä henkilöitä vastaan, jotka Kalajoen pitäjässä olivat panneet toimeen luvattomia hartauskokouksia tahi näissä kokouksissa olleet saapuvilla". Kantajaksi määrättiin maafiskaali Erkki Julius Berg, sekä tuomiokapitulin asiamieheksi Lohtajan kirkkoherra K. K. Elfving.

Asia oli ensi kerran tutkittavana heinäkuun 6-9 p:nä 1838. Tuomariksi oli hovioikeus määrännyt K. F. Grönbergin. Käräjät pidettiin Pahikkalan talossa Kalajoella. Tilaisuuteen oli haastettu Malmberg, Lagus, Hemming, Laurin, tervahovin hoitaja Roos vaimoineen sekä 22 talonpoikaa eri osista pitäjää. Sitäpaitsi kantaja vaati edesvastausta myöskin maanmittari K. H. Hårdhille ja tämän vaimolle Amanda Sofia Hårdhille sekä kauppiaan leskelle Katarina Soveliukselle siitä, että olivat käyneet Roosin kodissa pidetyissä seuroissa. Ensin kuulusteltiin syytettyjä pappeja. Nämä myönsivät kaikki pitäneensä kodeissaan hartausseuroja, joihin ihmisiä lauantai- ja sunnuntai-iltoina kirkkomatkoillaan oli kokoontunut, sekä häissä, ristiäisissä y.m. juhlatilaisuuksissa seurakuntalaistensa luona, väittäen voimassa olevien asetusten ei ainoastaan myöntävän, vaan käskevänkin pappia kaikissa tarjona olevissa tilaisuuksissa opettamaan ja neuvomaan sanankuulijoitaan autuuden asiassa. Jyrkästi vastustaen syyttäjän väitettä, että hartauskokoukset olisivat aikaansaaneet häiriöitä seurakunnassa, huomauttivat he että ne päinvastoin olivat vaikuttaneet paljon hyvää, ne kun silminnähtävästi olivat edistäneet raittiutta, siveyttä, ahkeruutta ja muita hyviä tapoja kaikissa kodeissa, joissa joutohetkiä käytettiin Jumalan sanan viljelemiseen, veisuun ja rukoukseen. Mitä säästölaatikkoihin tuli, myönsivät Malmberg, Lagus ja Laurin kodeissaan niillä etupäässä kotiväeltään koonneensa varoja lähetystoimen edistämiseksi Vaikkei heillä siihen ollutkaan suoranaista lupaa esivallalta, eivät voineet he käsittää siinäkään menetelleensä väärin, koska englantilaiset lähetyssaarnaajatkin olivat saaneet Suomessa koota varoja samaan tarkoitukseen ja maassa hyväksytyt sanomalehdet olivat kehottaneet kansalaisia siten edistämään pakanalähetyksen kallista asiaa. Jyrkästi kielsivät he vaatineensa ketään laatikkoihin rahoja tahi muuta omaisuutta panemaan.

Ainoastaan yksi niistä lukuisista todistajista, jotka kantaja oli haastattanut näihin käräjiin, Daniel Kuona, todisti seurojen pitäjiä ja niissä kävijöitä vastaan. Hän väitti heränneitten halveksien kohtelevan muita. Muuta moitittavaa ei kuitenkaan hänkään pystynyt heitä vastaan esiintuomaan. Useat muut sitävastoin todistivat, että seurat olivat vaikuttaneet paljon hyvää seurakunnassa. Varsinkin Malmbergin, Laurinin ja Durchmanin nimet mainittiin usein. Suurinta huomiota näkyvät herättäneen muutamien todistajain kertomukset Matti Niemen talossa Nivalassa joulukuun 22-23 päivinä pidetyistä seuroista. Paitsi paljon oman pitäjän kansaa sekä vieraita Iisalmelta ja Pyhäjärveltä oli tässä tilaisuudessa ollut saapuvilla Durchman ja Paavo Ruotsalainen, jotka Malmbergin kera olivat puhuneet kokoontuneelle kansanjoukolle. Niinikään todistettiin, että Ruotsalainen myöskin kesällä 1837 oli käynyt Nivalassa, silloinkin esiintyen puhujana seuroissa. Tämän johdosta määräsi oikeus, että Durchman ja Paavo Ruotsalainen olivat haastettavat niihin käräjiin, joissa juttu uudelleen tulisi käsiteltäväksi.

Tähän päättyivät ensimmäiset käräjät. Paljon oli syytettyjen pappien näinä päivinä täytynyt kärsiä. Pilkaten kohtelivat heitä liikkeen ulkopuolella olevat talonpojat eivätkä säätyläisetkään voineet salata iloaan siitä, että vihdoinkin oli ryhdytty lahkolaisuudelle salpoja rakentamaan. [Kert. J. Hemming.] Ei saata kummastella, että heidän, samoinkuin syytteenalaisten talonpoikien esiintyminen oli hyvin varovaista, eikä sitä, etteivät he sanallakaan iskeneet kaikin puolin ala-arvoisen syyttäjänsä menettelyyn, vaikkei tilaisuutta siihen suinkaan puuttunut. Asia oli uusi vielä ja siksi tavatonta laatua, etteivät he näy ehtineen asemaansa täysin perehtyä.

* * * * *