Seuraavat käräjät alkoivat syyskuun 25 p:nä Kärjän talossa. Niistä ei kuitenkaan sen enempää tullut, kun tuomariksi määrätty A. J. Roos tervahovinhoitaja Roosin sukulaisena ilmoitti olevansa jäävillinen juttua käsittelemään.

* * * * *

Eräänä helmikuun päivänä 1839 saapui Nivalan pappilaan muutamia vieraita Savosta, niiden joukossa Paavo Ruotsalainen. Nilsiän nimismies oli kahdesti etsinyt häntä, haastaaksensa hänet Kalajoen käräjiin, vaan Paavo oli kummankin kerran matkoilla eikä vielä nytkään tiennyt, että hänkin oli joutunut maafiskaali Bergin huomion esineeksi. Saatuaan Malmbergilta kuulla asiasta, lähti hän tämän seurassa Kalajoelle, missä juttu helmikuun 19 p:nä uudelleen oli otettava esille Anttilan talossa pidettävissä käräjissä. Tilaisuuteen saapuivat kaikki edellisissä käräjissä saapuvilla olleet paitsi Laurin, joka asiaansa ajamaan oli valtuuttanut tervahovinhoitaja Roosin, sekä uusia syytettyjä ja uusia todistajia. Pormestari G. Gummeruksen sijaan, joka oli pyytänyt vapautusta tästä tehtävästä, oli hovioikeus tuomariksi määrännyt K. Kihlgrénin.

Pöytäkirjoihin otettavaksi jätti Roos oikeudelle Laurinin puolesta pitkän, varsinkin 1726 vuoden konventikkeliplakaatin määräyksiä perusteellisesti käsittelevän selvityksen, jonka nojalla viimemainittu pyysi päästä vapaaksi kaikesta edesvastauksesta. Etenkin Bergiä hän siinä pahasti pitelee, eikä jää Sandmankaan osattomaksi hänen asianomaisille antamistaan sutkauksista. Kuvatkoot muutamat otteet, miten Laurin arvosteli tehtäviään pappina sekä syyttäjiensä kantaa ja toimenpiteitä: "Olen aivan aiheettomasti vedetty oikeuteen ja syytetty luvattomista kokouksista hartautta toimittaessa (olagliga sammankomster vid förrättande af andaktsöfningar), niinkuin haaste sanasta sanaan kuului". — — — "Samankaltaisia uskonnollisia kokouksia kuin nämä syytteenalaiset ovat, pidettiin monen vuoden kuluessa Tohtori Frosterus-vainajan eläessä. Siitä eivät paikkakunnan kruununpalvelijat voineet olla tietämättömiä, mutta ilmoitus asiasta tehtiin vasta muutama päivä T:ri Frosteruksen kuoleman jälkeen". — — — "Joskin syyttäjä silminnähtävästi ei ole koettanut selvittää itselleen 1726 vuoden asetuksen sisältöä, vaan on kohdistanut huomionsa ainoastaan tuohon 200 hopeataalerin helisevään uhkasakkoon, ja joskin jutun käsittelyssä pitkäksi venynyt aika on tarjonnut hänelle tilaisuutta vakavammin miettimään asiaa — miten on hän sittenkään saattanut uskoa, että lainsäätäjä olisi määrännyt ankaran rangaistuksen kaikista uskonnollisista seuroista ilman poikkeuksetta, kun miltei kaikki kapakkaseurat ovat sallittuja". — — — "Yhtä järjetöntä ja vastoin kaikkia voimassa olevia asetuksia kuin se on, että yksityisen kodin isäntä 200 taalerin sakon uhalla olisi kielletty kutsumasta luoksensa muutamia ystäviä juomaan kupin kahvia eli teetä sekä kuulemaan hyväksytyn uskonnollisen kirjailijan selityksiä seuraavan sunnuntain tekstiin, tahi että muutamat ystävät saman sakon uhalla olisivat kielletyt valmistautumasta p. ehtoollisen oikeaan nauttimiseen pitämällä yhteistä hartaushetkeä ja yhdessä veisaamalla ehkä samaan aikaan, kuin verrattomasti lukuisammat ihmisjoukot muistutuksetta pitävät 'seuroja' Venuksen ja Bakkuksen kunniaksi ravintolassa tahi yksityisen kodissa, ääneen laulaen ja usein tyhjentäen lasinsa ja maljansa — yhtä paljon järkeä vailla on syyttäjän hanke paikkakunnan kihlakunnanoikeuteen haastaa seurakunnassa toimivia pappeja vastaamaan 'luvattomista kokouksista hartautta toimitettaessa' ja vastoin kaikkea järjellisyyttä koettaa näihin virkamiehiin sovelluttaa rangaistus-määräyksiä, jotka yksinomaan tarkoittavat muiden henkilöiden estämistä opettajatoimeen sekaantumasta". — Tähän lausuntoon yhtyivät, mikäli se heitä koski, Lagus, Malmberg, Durchman ja Hemming. Suullisesti he sitäpaitsi selittivät, etteivät yhtyneet Laurinin Bergiä vastaan tekemään hyvitys-vaatimukseen, "koska he olivat vakuutetut siitä, ettei viimemainittu ollut syypää tähän oikeudenkäyntiin eikä siihen uskonnon vainoon, jonka alaisiksi he olivat joutuneet".

Paavo Ruotsalaista ahdistettiin varsinkin hänen esiintymisestään ennen mainituissa Matti Niemen talossa joulukuun 22-23 päivinä pidetyissä seuroissa. Oli todistettu, että hän oli lukenut, vieläpä puhunutkin sinne kokoontuneelle lukuisalle kansanjoukolle. Sen hän myönsikin, sanoen tahtoneensa antaa isännälle, jonka luona hän oli nauttinut paljon hyvää, mitä hänellä oli antaa. Matkansa Nivalaan kesällä 1837 sanoi Ruotsalainen aiheutuneen hänen ja Malmbergin vanhasta tuttavuudesta, lisäten että heillä oli paljon yhteisiä asioita, "joita ei jokaiselle vieraalle ihmiselle voi kertoa ja selvittää".

Jo edellisissä käräjissä olivat sekä Lagus että Malmberg todistajilta oikeuden edessä kysyneet, oliko heidän opetuksensa milloinkaan ollut ristiriidassa evankelisen tunnustuksen kanssa. Syynä tähän tiedusteluun oli se, että Berg Malmbergiä vastaan jo jutun alussa esiintuomassaan kanteessa muun ohessa oli syyttänyt häntä harhaoppisuudesta. Nyt kysymyksessä olevissa käräjissä veti Malmberg esiin tämän pöytäkirjoihin otetun syytöksen, vaatien oikeutta velvoittamaan Bergiä tarkemmin ilmoittamaan, mitä harhaoppisuutta hän olisi levittänyt. Vaikkei yksikään todistaja ollut viitannutkaan siihen, että Malmbergin oppi olisi poikennut kirkon tunnustuksesta, ja vaikka Elfvingkin antoi sen lausunnon, että hän, mikäli todistajain lausunnoista voitaisiin päättää, tässä suhteessa oli syytön, ei Berg peruuttanut syytöstään. Eikä pitänyt tuo puhdasoppisuutta harrastava syyttäjä itseään velvollisena "tarkkaan ilmoittamaan, mitä harhaoppisuutta Malmberg oli koettanut levittää". Miehen kantaa kuvaa niinikään seuraava tähän kieltäytymiseen liittyvä perustelu: "Koska kanne sisältää, että Malmberg on pitänyt luvattomia kokouksia hartauden harjoittamista varten sekä että hän näissä tilaisuuksissa saarnaamisella ja lukemisella on koettanut houkutella ja vietellä niihin kokoontuneita vääräoppiseen ja nurjaan käsitykseen oikeasta evankelisesta opista sekä muihin eksyttäviin luuloihin uskonnosta, niin pidätän itselleni oikeuden jutun lopussa, kun tutkimus kaikissa kohden on suoritettu loppuun, saada tässä suhteessa esiintuoda ne kanteet, joihin tutkimus on antanut aihetta". Malmberg uudisti vaatimuksensa, johon oikeus, asiaa harkittuaan, antoi sen päätöksen, "ettei se, asian silloiseen tilaan nähden, voinut velvoittaa syyttäjää antamaan tarkempia tietoja". Tätä päätöstä vastaan ilmoitti Malmberg tyytymättömyyttä.

On helppo käsittää, minkä vaikutuksen tämä kohtaus teki Malmbergiin ja hänen sorretuihin virkaveljensä. Jos Laurin olisi ollut tilaisuudessa saapuvilla, olisi hän tuskin voinut äänetönnä kuunnella Bergin selitystä ja oikeuden sen johdosta julistamaa päätöstä. Saatuansa tietää asiasta, kirjoitti hän eräälle Ruotsissa oleskelevalle tuttavalle, jonka kanssa hän oli kirjeenvaihdossa: [Tähän kirjeenvaihtoon kuuluvista Laurinin kirjeistä on Nordisk Kyrkotidning kirjoitukseensa "Huru ser det ut i Finland?" (1840, n:o 1 — 2) lainannut pitkiä otteita.] "Joka persoonallisesti tuntee sekä syyttäjän että Malmbergin, joka viimemainittu Jumalalta on saanut sen lahjan, jota jokapäiväisessä puheessa nimitetään hyväksi tajuksi, sekä paljon hengellistä viisautta, mutta toinen ulkonaisessakin suhteessa on sortunut juoppouteen ja muihin siitä johtuviin paheisiin, jota paitsi hänellä ei ole rahtuakaan sivistystä, jonka avulla olisi voinut oppia edes katkismuksen, niin ei voi pitää syyttäjän toimenpiteitä Malmbergiä vastaan kummempina, kuin jos hän olisi ruvennut sotaan kuun asukkaita vastaan. Herra, jonka tiet ovat ihmeelliset ja käsittämättömät, vaan samalla hyvyys ja totuus, on johtanut asiat niin, että vainoojamme hurjassa vihassaan ovat hyökänneet sotatantereelle, jolla heidän voimansa osoittautuvat heikommiksi kuin millään muulla". Samankaltaiseen vertailuun, mikäli kysymys koskee syyttäjäin sivistyskantaa ja heidän käsitystään hengellisistä asioista, vaatii varsinkin Kalajoen yläpiirin nimismiehen V. Sundströmin virkakumppanilleen Sandmanille helmikuun 10 p:nä lähettämä kertomus Nivalan herännäisyysliikkeestä. Se luettiin syytettyjen pappien vaatimuksesta helmikuun 19 p:nä 1839 oikeudessa ja otettiin pöytäkirjoihin. Sekä kieli että lauserakennus on niihin määrin ala-arvoista, että kirjoitusta on mahdoton suomentaa. [Alkuperäisessä muodossaan kuuluu kirjoitus: "Utan det mig vetterligen höga öfverhetliga författningar sådant tillåta; äro till beskaffenheten följande. 1:o att en sektisk andaktsöfning utspritt sig häri Pidisjärvi kapell Församling bestående af sig såkallade upplyste eller nyfödde Biografer — som äro skilde från annat Folk, så man som qvinkön uti kläder med en långskörtig hvardmans eller ylle Tröija liknande mera en Karakavjacka för männerne, men en kofta för qvinfolket; ingen hufvudbonad hafva qvinfolket, än att kring hufvudet bindes en svart eller hvit dålig halsduk; och männerna bruka gråa vardmansmössa utan skjärm, som mera liknar en kalott, hvilken drägt gifvit anledning mot dem som ej åtföljt deras antagne mode, till förvitelse och stridigheter dem emellan. 2) Deras andakts-öfning består uti ett flitigt läsande i andeliga böcker, deribland i synnerhet, en ropandes röst i öknen, och sjungande ur en bok Sijons sånger, utom andre dertill lämpade visor m.m. och från hvilken andakt ej någon får dem afbryta, till något annat angeläget förrättande, ja fast elden vore löst på taket öfver dem än mindre annat förefallande sysslomål. 3) Dertill sammanskockas gemenligen, hvarje Lördags eftermiddag å Prestgården till gemensamt samqväm från alla tracter i Kapellet, utom de som äro från längre orter, här sig inställa hvilka och sedan deras vägkost blifvit förtärd eller förskingrad fallit på tiggeri hos andra till en misslynt last och mén. 4) Dessutom pläga de 4 ombyteliga ställen i Byalaget i andeligt afseende församla sig att sin Guda andakt använda, på söcknedagar i veckan — men om andakten af eller tilltagit därigenom i sitt rätta förhållande, har jag ej någon pålitlig kännedom än att å den dagen en ansenlig tid gåt förlorat för dem sig af slike flemmatici folk betjenat; måst sig därmed åtnöija. 5) Uti karaktärs Byggningen i Farstuvan framför sidan af dörren till salen är af Herr Interims Predikanten N. G. Malmberg inrättad, med grön oljofärg sirligen målad så kallad sparbössa af träd; och dera tecknade ofvanskrift i afseende, att tjena Hedningar till omvändelse i Christna Läran, dit de lätt tänkande qvinnokönet, en framför det andra hasta att uppoffra sin reelaste egendom. Såsom silkes dukar — Bindmössor, stycken — Kattuns klädningar, Guldringar m.m. som i sparbössan upptages, hvilket derefter till penningar förvandlas, är efter den underrättelse och kännedom jag äger ett sådant förhållande dermed härstädes: ock anser jag nödigt härom göra Herr Krono Befallningsmannen underrättad i afseende å sakens nuvarande skick vidtagande vidare åtgärd som dertill kan föranleda".] Myönnettävä on kuitenkin, että Sundström oli siksi typerä mies, ettei hän näihin puuhiin olisi ryhtynyt, ellei hänen virkaveljensä Kalajoella olisi häntä siihen yllyttänyt. Niinkuin myöhemmin huomattiin, oli Sandman vainon varsinainen alkuunpanija. Hän oli tottunut talonpoikia komentamaan eikä mitenkään voinut kärsiä herännäisyyden synnyttämää uutta katsantotapaa, joka uhkasi hävittää hänen parhaat tulolähteensä ja riistää häneltä sen virkamiesarvon, jonka turvissa hän niihin asti niin vapaasti oli kansaa sortanut. [Kert. J. Hemming y.m.]

Muutamien pappien näitä käräjiä varten antamista papintodistuksistakin näkyy, miten vähän heränneitten pitämien kokouksien arvoa tunnettiin. Niinpä todistaa esim. Kalajoen v.t. kirkkoherra E. R. Alcenius Laguksesta, Hemmingistä, Roosista y.m., että "heidän suhteensa yleensä ei mitenkään ole muuta muistutettavaa kuin jonkunlainen uskonnollinen suvaitsemattomuus, joka on vaikuttanut, että ovat sulkeutuneet itseensä ja siihen piiriin joissa on samanmielisiä, josta minun ajatukseni mukaan nuo isommat kansankokoukset sunnuntaisin, joista he ovat syytetyt, aiheutuvat". Sitävastoin todistaa Ylitornion v.t. kirkkoherra K. A. Castren Laurinista, että hän "sekä opissa että elämässään on esiintynyt niin, kuin arvokkaan ja uutteran uskonnonopettajan sopii", sekä Lapuan kirkkoherra I. D. Alcenius, että Malmberg "tarkan, perusteellisiin opintoihin perustuvan jumaluusopillisen sivistyksen ohessa aina on osoittanut vakaata kristillistä käytöstä". Mitä viimemainittuun todistukseen tulee, on huomattava, että Malmberg luultavasti oli senlaatuista pyytänyt, häntä kun Berg oli syyttänyt harhaoppisuudesta. Näissäkään käräjissä ei kuitenkaan syntynyt kysymystä tästä asiasta. Ainoa oppia koskeva todistus oli ennen esiintyneen Yrjö Vasankarin väite, että Durchman eräässä ristiäistilaisuudessa muka olisi lausunut: "Kutsutaan jumalattomia kummeja ja annetaan jumalattomien pappien kastaa lapset, joiden sielut siten syöstään kadotukseen". Durchman vastasi: "Semmoisia hullutuksia en koskaan ole voinut lausua". Renki K. Borgman todistikin hänen sanoneen: "Kun on suruttomat vanhemmat, suruttomat opettajat ja suruttomat kummit, niin ei kaste tuosta voimaansa menetä, mutta kun lapsi sitten kasvaa suruttomien vanhempien luona, niin se itse pilaa kasteensa liiton".

Mitä tarkimpia tietoja säästölaatikoista oli Berg koettanut hankkia. Kiusallisen pieniin seikkoihin iski hän huomionsa, tehden mitä loukkaavimpia salaviittauksia. Kantokirjuri J. D. Molander vaati edesvastausta Durchmanille siitä, että tämä muka olisi eräältä hänen holhotiltaan pakoittamalla houkutellut silkkihuivin; Laguksesta ja Malmbergista oli huhuttu, että he laatikoillaan olivat koonneet rahoja omaan kukkaroonsa, palvelustytöt kertoivat mitä tavaroita olivat nähneet Durchmanin vaatelaatikossa y.m. y.m. Vaikka kaikki syytökset todistettiin vääriksi, ja vaikka Lagus ilmoitti omasta ja muiden säästölaatikkojen omistajien puolesta paitsi Laurinin Tukholmaan Kokkolan postikonttorin kautta lähettäneensä kaikki Kalajoella lähetystoimen hyväksi kootut rahat, joista tarkat tilit oikeudelle jätettiin, ei otettu huomioon syytettyjen esitystä, että tämä kysymys hartausseuroihin kuulumattomana heti ratkaistaisiin. Senkin pyynnön hylkäsi oikeus, että lähetystoimen hyväksi lahjoitetut vaatteet y.m. vähäpätöiset esineet, jotka kaikki olivat Laguksen ja Roosin hallussa ja joista kukin asianomainen oli antanut mitä täydellisimmät luettelot, saataisiin myydä huutokaupalla, "jotta ne eivät pilaantuisi". Lagus ja Roos määrättiin niitä hoitamaan "korvaamisen uhalla, jos mitään pilaantuisi". Tämän päätöksen alle he tyytymättömyyttä ilmoittamatta alistuivat. Toista mieltä oli Laurin, joka, saatuaan asiasta kuulla, ruotsalaiselle tuttavalleen kirjoitti: "Suurella mielipahalla olen kuullut, että virkaveljeni toistaiseksi ovat tehneet säästölaatikkonsa hyödyttömiksi. Semmoinen oli minunkin mielipiteeni, kunnes huomasin, että sen vaikuttimena oli ihmispelko. Nyt kun Herra on valaissut minua oikein käsittämään asiaa, olen kehottanut tunnettuja ja tuntemattomia panemaan roponsa säästölaatikkooni, siten edistääkseni pakanain pelastusta. Näiden toimenpiteiden kautta, joita kertomusten mukaan on yhteiskunnan ylimmissä piireissä rumilla väreillä kuvattu, toivon pian voivani lähettää muutamia riksejä Tukholman lähetysseuralle". [Nordisk Kyrkotidning 1840, n:o 2.]

Miltei kaikille syytettyjen kutsumille todistajille, jotka todistivat heidän edukseen, vaati syyttäjä edesvastausta, "koska he silminnähtävästi olivat ottaneet osaa seuroihin". Turhaan huomauttivat papit, vetoamalla O. K. 17 luv. 15 §:ään, tästä Bergin häikäilemättömästä menettelytavasta, turhaan siitäkin, että tämä oikeudessa oli tiedustellut niitäkin hartauskokouksia, joita oli pidetty prokuraattorin kirjoituksessa mainitun ajan jälkeen.