Mitä säästölaatikkoihin tulee, ilmaantuu itse kanteessa ristiriitaisuus, joka tässäkin kohden ilmaisee, miten perusteeton ja ajattelematon syytös on. Siinä sanotaan nim. että "köyhimmät talonpojista meidän säästölaatikkoihimme ovat antaneet kultaa, hopeaa ja silkkitavaraa". Tuo yhdistys "köyhimmät talonpojat" ja "kultaa, hopeaa y.m." pistää jokaisen silmään. Olisi syytä onnitella Pohjois-Pohjanmaan köyhyydestään tunnettuja asukkaita, jos köyhimmät heistä omistaisivat kultaa, hopeaa ja silkkitavaraa. Vaikka tuhansiin kysymyksiin on vaadittu vastausta tarkkaan kuulustetuilta todistajilta, ei ole voitu näyttää toteen, että kukaan köyhä säästölaatikkoihin olisi pannut ainoankaan rahasen, vielä vähemmin, että "köyhimmät" talonpojista tässä kohden olisivat tehneet minkäänlaisia uhrauksia. Tämä ilmiantajamme väärä ja liioiteltu kuvaus on valmistettu siinä tarkoituksessa, että lempeä ja isällinen hallitus sen kautta saisi aihetta pitämään tointamme rikoksellisena sekä yleiselle menestykselle ja vaurastumiselle vaarallisena. Ilmiantajamme eivät ahkerimmillakaan toimillaan ole voineet todistaa, että olisi syntynyt eripuraisuutta ja muuta semmoista.

Säästölaatikkojemme laita on, jos asiaa todenmukaisesti arvostellaan, seuraava: Useimmissa Euroopan maissa on pakanalähetyksen edistäminen tullut jokseenkin yleiseksi. Kristitty maailma on luonut huomionsa pakanamaailman kääntämiseen. Joko ovat hallitukset alamaistensa kanssa ryhtyneet yhteistoimintaan tämän ajatuksen toteuttamiseksi tahi ovat yksityiset henkilöt ja perheet tehneet säästöönpanoja ja perhejuhlissa tahi sitävarten hankituilla laatikoilla valmistaneet perheen jäsenille tilaisuutta vapaasti ja muiden tietämättä muutamalla roposella edistämään tarkoitusta, jota koko Eurooppa ja muu sivistynyt maailma hartaasti kannattaa. Ruotsin lähetyssanomain tili tämän vuosisatamme tärkeimmän työn hyväksi tehdyistä lahjoituksista osoittaa, että Suomessakin on koottu varoja tähän tarkoitukseen, säästölaatikoilla ja perhejuhlissa pääkaupungissa ja muualla sekä talonpoikaispiireissä sopivissa tilaisuuksissa. Jos on väärin, että Suomessa kootaan varoja pakanamaailman hyväksi, niin tämä on hyvää tarkoittava erehdys, kun monessa paikoin on käsitetty Tukholman lähetysseuran toimittamia kirjasia siten, että niitä on luettu saarnatuolista kirkossa, kehotettu kansaa rahankeräyksiin sekä Tukholmaan lähetetty sillä tavoin hankitut varat. Tämän olemme maininneet ainoastaan näyttääksemme, miten vähän meidän maassamme on aavistettukaan, että näissä toimenpiteissä olisi mitään rikoksellista, ennenkuin nykyinen uskonnonvaino syntyi. Moititut säästölaatikkomme eivät ole olleet julkisia laitoksia, vielä vähemmin paavillisia uhriarkkuja, joihin kateellinen viha on tahtonut niitä verrata, vaan pieniä säiliöitä lukituissa porstuissamme perheen lahjoituksia varten. Ruotsin lähetyssanomat ovat tämän vuoden helmikuun lisälehdessä tehneet selkoa siitä, miten pieni täten koottu summa kaikkiaan oli. Olemme luetteloihin merkinneet sanankuulijamme lahjoitukset, ja pöytäkirjoista selvinnee, että koko keräyksen tulos on vähäpätöinen sekä ettei se sinnepäinkään vastaa syyttäjän fiskaalisia toivomuksia.

Selitystä kaipaa vielä yksi seikka, joka on herättänyt yleistä huomiota, paljon katkeruutta ja vihaa Jumalan täällä vaikuttamaa uskonnollista liikettä vastaan. Valitetaan sitä eripuraisuutta, joka on syntynyt yksityisissä perheissä, kun joku eli jotkut perheenjäsenet ovat eronneet muista eivätkä enää ole tahtoneet ottaa osaa niihin turhamaisiin ja syntisiin ajanviettoihin, joissa ennen ovat löytäneet ilonsa. Asianlaita on ollut seuraava. Kun joku perheenjäsen Jumalan armon kautta on alkanut vakavasti huolehtia sielunsa pelastusta, ruvennut rakkaudella tutkimaan Jumalan sanaa, pitäen sitä turhamaista ajanviettoa parempana, niin ovat jumalattomat vanhemmat, jotka aivan vastoin Kristuksen käskyä ovat vaatineet, että lapsen tulisi rakastaa heitä enemmän kuin Kristusta, sekä hyvällä että pahalla koettaneet estää tätä rakkautta sanaan kasvamasta heidän sydämmissään, ja ne perheenisät, jotka eivät ole kieltäneet lapsiaan lukemasta romaaneja ja muita nuorisolle vahingollisia kirjoja, ovat monesti suoraan kieltäneet heitä uutta testamenttia viljelemästä. Kun nyt lapset kyyneleet silmissä monesti ovat vakuuttaneet, että he tässä ainoassa tapauksessa eivät voi noudattaa vanhempiensa toivomusta, niin huudetaan koko maassa lasten suvaitsemattomuudesta, eripuraisuudesta, ykspuolisuudesta y.m. ja syytetään kristinuskoa riitojen syntymisestä. Huudetaan meidän suvaitsemattomuudestamme juuri nyt, kun vastustajamme suvaitsevaisuus on vetänyt oikeuteen noin 80 henkilöä siitä syystä, että ovat lukeneet Jumalan sanaa ja veisanneet! Tämä on hämmästyttävää sokeutta ja tietämättömyyttä, joka hurjuudessaan ei tiedä, mitä sanookaan. Ei olisi kummallista, jos niin kävisi Juutalaisten ja Turkkilaisten keskellä, mutta että semmoista tapahtuu kristikunnassa, kansan keskuudessa, joka tunnustaa raamatun Jumalan omaksi sanaksi, kasteessa on vastaanottanut uskon maailman Vapahtajaan ja julkisesti luvannut rakastaa häntä enemmän, kuin mitään muuta maailmassa, tuo varmaankin herättäisi evankeliumin valaisemassa pakanassa mitä suurinta kummastusta. Ei tarvita parempaa todistusta siihen, miten hämmästyttävällä tavalla meidän aikamme menneitten sukupolvien epäuskon vaikutuksesta on unohtanut kaikki, joka maailmassa on pyhintä ja tärkeintä. Täytyykö pitää meidän aikamme kristillisyyttä kauniina laululintuna, jonka ääntä kaukaa ihaillaan Grönlannissa ja Etelämeren saarilla, vaan jota tahdotaan vangita ja sulkea häkkiin, kun se lähestyy kaupunkeja ja asuttuja seutuja. Tietääkö syyttäjä, tietävätkö varsinaiset ilmiantajamme ja vainoojamme, Kalajoen pitäjän nimismiehet, että ovat ryhtyneet asiaan, jonka ajaminen ilmaisee miltei kuulumatonta rohkeutta. Ruotsin entisten kuningasten myöntämän, hänen majesteettinsa, siunatun keisari Aleksanterin, vahvistaman ja nykyisen armollisen keisarimme papistolle vakuuttaman oikeuden saada vapaasti opettaa sanankuulijoitaan, joka oikeus monesti on ostettu verellä ja kyyneleillä ja näihin asti horjumatta on ollut voimassa — tämän oikeuden tahtovat nyt yksi maafiskaali ja kaksi nimismiestä jaloillaan tallata, sekoittaen sitä mitä väkivaltaisimmalla tavalla hurjiin hurmahenkisiin vehkeisiin. Koko evankelis-lutherilaisen kirkon nimessä lausumme jyrkän vastalauseen tämmöistä väkivaltaa vastaan, emmekä tahdo kuulua niiden joukkoon, jotka, pelkurein tavoin myöntyen, antavat pois oikeuden, jonka olemme isiltämme perineet.

"Pyydämme siis nöyrimmästi loukkaamatta saada nauttia näitä oikeuksia sekä vapautusta kaikesta edesvastauksesta virkatoimistamme, joihin selvä laki meitä velvoittaa".

Kirjallisesti esittivät myöskin maanmittari Hårdh ja tervahovinhoitaja Roos ne perusteet, joiden nojalla he pyysivät vapautusta kaikesta edesvastauksesta. Edellinen huomautti muun ohessa kirjoituksessaan, miten paljon pahaa tämä oikeudenkäynti siihenkin nähden oli vaikuttanut, että "suruttomien ihmisten" viha Jumalan sanaa ja elävää kristillisyyttä vastaan sen kautta silminnähtävästi oli kasvanut, sekä pyysi oikeutta kieltämään syyttäjää "valheellisten huhujen ja väärien ilmiantojen nojalla vasta sekaantumasta uskonnonasioihin". Roos puhui pääasiallisesti säästölaatikostaan. Täydellä syyllä huomautti hän Sandmanin "hävyttömästä ja halvasta kertomuksesta", jossa oli viitattu siihenkin, että säästölaatikkojen omistajat niillä olisivat koonneet rahoja omaan kukkaroonsa. "Surkeata on" — niin lausuu hän kirjoituksensa lopussa — "että virkamiehet, joiden tulisi edistää jumalanpelkoa maassa, ovat kaikista innokkaimmat sitä vastustamaan sekä eksyttämään armollista ja alamaistensa parasta tarkoittavaa esivaltaa vainoomaan niitä, jotka eivät tee pahaa kenellekään ja joita kaikki sortavat".

Myöskin syytetyt talonpojat antoivat oikeudelle kirjallisen loppulausunnon. Sen kirjoittajaksi ilmoitti itsensä ennen mainittu Matti Niemi. Tiedetään kyllä että papit, varsinkin Laurin, olivat häntä auttaneet, mutta miltei kaikki kirjoituksessa julkilausutut mietteet olivat allekirjoittajien omia ajatuksia. [Kert. (1896) J. Hemming.] Koska tämäkin kirjoitus sisältää Kalajoen herännäisyysliikkeen historiaa, lainaamme siitä pääkohdat:

"Nimismies Sundströmin valituskirja on niin kirjoitettu, että luulisi häneltä puuttuvan enemmän kuin toinen puoli tavallisen ihmisen järjestä, mutta vaikka sen kokoonpano on aivan järjetön, niin näkyy siitä kuitenkin selvästi kirjoittajan perin ilkeä tarkoitus häväistä Jumalan asiaa ja syyttömien kunniaa". — — — "Jos nimismiestemme ja monen muun senkaltaisen henkilön oppi ja elämä olisi se ohje, jonka mukaan tulisi opettaa ja elää, niin olisimme kyllä harhaoppisia ja lahkolaisia, mutta jos Jumalan sana on se ojennusnuora, jonka mukaan tulee ja vielä nytkin saa elää, niin ei meissä ole pienintäkään tahallista erehdystä oppiin nähden". — — — "Ei pitäisi kruununmiesten puhua semmoista. Jos jumalisuus heille tuottaakin sen vahingon, että juoppous ja sakot vähenevät, niin pitäisi heidän koettaa tuota kärsiä". — — — "Sitä pukua, josta kirjoituksessa puhutaan, on nimismies joko ymmärtämättömyydestä taikka ilkeydestä kuvannut niin naurettavaksi, että se lukija, joka ei asiaa likemmin tunne, voisi pitää meitä harakanpelottimiksi sopivina kummituksina. Jos nimismiehellä olisi ollut totuuden tuntoa ja hän olisi tahtonut asiaa korkealle esivallalle oikein esittää, niin hän olisi sanonut, että, olemme luopuneet silkki- ja muista talonpojan säädylle sopimattomista vaatteista sekä alkaneet käyttää sitä pukua, joka vanhoista ajoista on ollut maassa tavallinen ja jota isämme vieläkin käyttävät sekä melkein yleisesti myöskin Savon, Hämeen ja Karjalan kansa, ne nim. joilla vielä on vähän järkeä eivätkä tässäkään suhteessa ole ehtineet niissä määrin vieraantua yksinkertaisuudelle, kuin rantamaan asukkaat. Nykyisen pukumme voimme hankkia itsellemme halvasta hinnasta kotona kasvaneista aineksista ja se on sitäpaitsi työmiehille paljon sopivampi, kuin tuo toinen. Ei se semmoisenaan kuulu kristinuskoon, vaikka vihollisemme tahtovat asian siksi kääntää". — — — "Emme myöskään vaadi ketään, jolla on halu koreilla yli varojensa ja säätynsä, sitä käyttämään, emmekä pilkkaa niitä, jotka käyttävät toisenlaisia vaatteita. Jos muut tahtovat meitä pilkata, niin eihän se ole meidän syy. Oikea nimismies moittisi pikemmin niitä, jotka koreilevat ulkomaalta hankituilla vaatteilla ja siten köyhdyttävät maata, kuin niitä, jotka käyttävät talonpojan vaatimatonta pukua". — — — "Jos me luemme 'Huutavan ääntä' ja veisaamme Siionin virsiä, niin ei siinäkään pitäisi olla mitään pahaa, koska nämä kirjat ovat painetut konsistoriumin suostumuksella." — — — "Jos nimismies jättäisi rauhaan ne, jotka näidenkin kirjojen kautta ovat heränneet autuuttaan huolehtimaan, eikä alituisesti korkean esivallan edessä heitä häväisisi, sanoen heitä valtakunnan vaarallisimmiksi alamaisiksi, ja jos papit oikein neuvoisivat niitä, jotka ovat päässeet autuuden tielle, niin olisivat nämä kirjat niin hyviä talonpojille, ettei parempia tarvittaisi". — — — "Kolmannessa kohdassa sanoo nimismies, että me lauvantai-iltana kokoonnumme pappilaan ja siellä viivymme niin kauan, että eväämme loppuvat ja sitten kerjuullamme olemme rasitukseksi muille. Mikä kurja vale! Ja sen on nimismies rohjennut toimittaa korkean esivallan tietoon! On kyllä totta, että ne, joilla on pitkä matka kirkolle, jo lauantaina jälkeen puolisen ovat tulleet kirkkomajaan pappilaan, missä ovat lukeneet ja veisanneet Jumalan sanaa, kunnes ovat panneet levolle. Ennen sitä aikaa, josta meitä nyt on syytetty, majailimme kirkkomatkoillamme muissa paikoissa, joissa joimme, tanssimme, tappelimme, löimme korttia ja harjoitimme muuta jumalattomuutta, valmistuen tietämättömyydessämme sillä tavoin juhlaa vastaanottamaan, mutta vaikka syytä kyllä olisi ollut, ei nimismies siitä milloinkaan esivallalle valittanut", — "Se syytös että olisimme viipyneet pappilassa niin kauan, että olisimme olleet pakoitetut kerjäämään, on hävittömin vale, mikä tällä vuosisadalla vielä on laskettu liikkeelle. Ja ketä sitten olisimme rasittaneet? Ei yksikään todistaja ole todistanut, että olisimme kerjänneet. Ei ainakaan nimismieheltä kukaan ole mitään kerjännyt. Hänen luoksensa ei uskaltaisi muutkaan kerjäläiset mennä, vielä vähemmin kukaan meistä". — — — "Me kummastelemme, että nimismiehet ovat syyttäneet pappeja heidän säästölaatikoistaan, joilla eivät ole vahingoittaneet eivätkä rasittaneet ketään, sekä haastattaneet heidän sanankuulijansa oikeuteen ja vaatineet tuomaria näiltä kysymään: 'oletko sinä pannut mitään säästölaatikkoihin?' Eivät papit säästölaatikoillaan ole meitä rasittaneet, vaan yllinkyllin nimismiehet, sillä nämä ovat itse säästölaatikkoja, joihin monen usein täytyy uhrata. Me takaamme, että jos nimismiehiä niin kohdeltaisiin, kuin nyt pappejamme, niin täytyisi hyvin monen valallaan todistaa niille kantaneensa yhtä ja toista". — — — "Niinkuin moni muu nimismiesten kirjoituksissa löytyvä syytös, on sekin törkeä vale, että kukaan meistä olisi pitänyt itseään heränneenä ja uudestisyntyneenä sentähden, että hän on käynyt seuroissa". — — — "Meitä vastaan on todistettu, että olemme antaneet pappimme itseämme neuvoa jumalisuuteen, kätkeneet heidän opetuksensa ja parantaneet elämäämme. Ei kai tässäkään mitään pahaa ole?" — — "Jos olemme niin ymmärtämättömät, ettemme tyydy heidän kirkossa meille antamiin opetuksiin, onko väärin että he muuallakin opettavat meitä? Mitä me papeilla teemme ja miksi tulee meidän palkata heitä, jolleivät saa meitä opettaa". — — — "Onhan kummallista, jos pappi, joka aamupäivällä saa kirkossa opettaa, sanankuulijainsa kera vedetään oikeuteen ja tuomitaan kauheisiin sakkoihin, jos hän iltapäivällä uskaltaa kodissaan heitä neuvoa. Kun me Pidisjärveläiset entisten pappiemme kera viinapäissä ja parannusta tekemättä veisasimme esim. hautajaisissa ja kuuntelimme heidän tyhjiä lorujaan, ei meitä silloin veisaamisesta oikeuteen vedetty, vaan kun selväpäisinä, syntejämme surevalla ja Jumalan sanaa ikävöivällä sydämmellä kuuntelemme pappimme opetuksia ja yksissä hänen kanssaan veisaamme, niin meidät vedetään oikeuteen ja meitä koetetaan kaikin tavoin saada sakoitetuiksi. Tämä on varsin kummallista!"

Kirjoitus päättyy seuraavilla sanoilla: "Kuten toivomme, on hyvin luvallinen kihlakunnanoikeus nyt selvään huomaava syyttäjämme kavaluuden ja meidän syyttömyytemme, jonka vuoksi toivomme pääsevämme vapaiksi kaikesta edesvastauksesta. Mutta jos kuitenkin niin kävisi, että meidät syyttömästi tuomittaisiin, niin tahdomme lohdutukseksemme muistaa Lutherin sanat virsikirjan 56 virren 4:ssä värsyssä:

"Rauhan he meille pitää suoman,
Vaikk' ovat kiukuss' ja hullun';
Sillä Kristus on meidän voimam'
Hän on meitä auttamaan tullut.
Jos he meilt' pois tempaavat
Hengen ja tavarat,
Olkoon ne heillä,
Jää kuitenkin meille
Jumalan valtakunta."

Oli lauantai-ilta. Oikeus oli julistava päätöksensä maanantaina, syyskuun 2 p:nä. Paljon heränneitä, vaan vielä suurempi joukko pilkkaajia ja uteliaita oli kokoontunut käräjätalon pihalle. Oli satanut vettä koko päivän; vasta illalla selkeni taivas. Hiljaa ja mitään keskenään puhumatta astuivat syytetyt ulos käräjätuvasta. He otaksuivat varmuudella, että kihlakunnanoikeus ainakin pääasiassa oli julistava tuomionsa vastustajain ja vainoojain toivomusten mukaan. Tämä ei kuitenkaan heitä eikä heidän ystäviään masentanut. Lujempi kuin milloinkaan ennen oli Kalajoen heränneitten usko, ja entistä voimallisempana kaikui nyt käräjätalon pihalla syysillan hämärässä heidän huuliltaan Lutherin virsi "Meidän linnamm' on Jumala taivaast'". Ei kukaan heitä sinä hetkenä rohjennut häiritä. Ja kun virren päätyttyä Paavo Ruotsalainen laski polvilleen ja alkoi Jumalan armoa ääneen ylistää, polvistui heränneitten joukon kanssa siellä täällä joku syrjäinenkin. [Kert. (1896) J. Hemming sekä muutamat muut tilaisuudessa saapuvilla olleet vanhat heränneet.]