Myöskin maanantaina oli käräjätalon piha tungokseen asti täynnä ihmisiä. Etenkin tahdottiin tietää, miten pappien tuomio tulisi kuulumaan. [Kert. J. Hemming y.m.] Näistä ei oikeus kuitenkaan muuta päätöstä antanut, kuin että rangaistus heitä vastaan tehdyistä syytöksistä tulisi lykättäväksi tuomiokapitulin harkittavaksi ja päätettäväksi. Bergin oikeuteen jättämä lasku, joka teki 162 rupl. 60 kop., määrättiin pappien sekä Roosin, Hårdhin ja maanmittausoppilas Högmanin maksettavaksi. Tämän lisäksi tuomittiin Laurin syyttäjää vastaan käyttämästään "loukkaavasta kirjoitustavasta" vetämään sakkoa 9 rupl. 60 kop. Pakanalähetyksen hyväksi koottu, Laguksen hallussa vielä oleva omaisuus määrättiin luovutettavaksi Bergille, jonka julkisella huutokaupalla tulisi se myydä Kalajoen pitäjän köyhien hyväksi.

Seurainpidosta ja seuroissa käymisestä tuomittiin 64 henkilöä. Edellisestä rikoksesta määräsi oikeus 96 rupl., viimemainitusta 4 rupl. 80 kop. sakon. Jos seurat olivat pidetyt sunnuntaina, tuli tämän lisäksi kullekin osanottajalle sapatin rikkomisesta 4 rupl. 80 kop. Sitäpaitsi tuomittiin Roos, Hårdh sekä kaikki, jotka olivat kirjoittaneet nimensä Matti Niemen ennen mainitun loppulausunnon alle, "loukkaavasta kirjoitustavasta" vetämään sakkoa 9 rupl. 60 kop. Eri henkilöille määrätyt sakot nousivat seuraaviin summiin: Matti Takalo ja Pietari Ahola, kumpikin 124 rupl. 80 kop., Jaafet Mustola, Antti Isokääntä, Juho Rahkola ja Israel Haapala, kukin 120 rupl., D. J. Roos, Pietari Kiuru, Paavo Ruotsalainen, Matti Pirttiperä, Erkki Keskikotila, Juho Malila, Kaarle Nikula, Heikki Kivijaakkola, Erkki Niskala, Antti Salmenius ja Greeta Stiina Haggren, kukin 115 rupl. 20 kop., Matti Kolmare, Juho Juusola, Juho Nauha, Kustaa Kourijärvi, Matti Kääntä ja Matti Maliniemi, kukin no rupl. 40 kop., Matti Karvola, Heikki Ylikotila, Erkki Alakotila ja Matti Niemi, kukin 108 rupl. 60 kop., Jaakko Marttila, Saara Greeta Puskala, Pietari Poukula ja Aaron Juola, kukin 100 rupl. 80 kp., Matti Hauru 28 rupl. 80 kop., K. H. Hårdh ja Simona Alakotila, kumpikin 24 rupl., Amanda Sofia Hårdh, V. Högman, Antti Niemi, Antti Ylikotila, Matti Alakotila, Maija Liisa Vihelä, Juho Kuhlman ja Matti Lyly, kukin 19 rupl. 20 kop., Maria Niskala ja Beata Niskala, kumpikin 14 rupl. 40 kop., sekä Elisabet Roos, Katarina Sovelius, Eskil Sorvari, Heikki Keskikotila, Mikko Vahtola, Jaakko Kantola, Emanuel Perhe, Anna Radin, Maria Saastamoinen, Joosef Koivistoaho, Anna Koivisto, Liisa Ylikotila, Stiina Sofia Achrenius, Antti Poukula, Antti Karvosenoja, Liisa Juola, Jaakko Juola, Susanna Puskala, Kaisa Puskala ja Jaakko Kääntä, kukin 9 rupl. 60 kop.

Yhteensä nousivat tuomitut sakot, syyttäjän ja tuomarien laskut niihin luettuina, 4546 rupl. 60 kop. Silloisiin oloihin nähden oli summa suuri. Seitsemissä käräjissä oli asiaa tutkittu, yhteensä 25 päivää. Puhumattakaan Laurinin, Malmbergin, Durchmanin ja Paavo Ruotsalaisen pitkistä matkoista, kysyivät matkat käräjiin useimmilta tuntuvaa ajanhukkaa ja suuria lisämenoja. Eivät huomauttaneet talonpojat syyttä oikeudelle jättämässään loppulausunnossa, miten paljon kallista työaikaa heiltä tämän oikeudenkäynnin takia oli mennyt hukkaan. Muistettava on sitäpaitsi, että kaikkiaan kuulusteltiin 144 todistajaa, joista suurin osa oli kotoisin Kalajoen emäseurakunnan ulkopuolelta. Maanmittari Hårdhin loppulausunnossa löytyvää väitettä, että näiden käräjien tähden 2500 työpäivää oli mennyt hukkaan, ei kukaan voi sanoa liioitetuksi. Päinvastoin on luku liika pieni. Jos hovioikeus, kuten vasta saamme nähdä, tuntuvasti laskikin kihlakunnanoikeuden tuomitsemia sakkoja, edustaa syytettyjen rahallinen tappio sittenkin suurta pääomaa. Ja ken laskee kaikki huolet, kiusaukset ja kärsimykset, joiden alaisina Kalajoen käräjissä syytetyt ja tuomitut huokailivat oikeusjutun kestäessä ja vielä monta vuotta myöhemmin. Se pääoma oli paljon suurempi. Mutta se ei mennyt hukkaan, se kasvoi suurta korkoa ei ainoastaan Kalajoen varren heränneille, jotka sen murheella kokosivat, vaan koko Suomen Siionille. [Kalajoen käräjien pöytäkirjat sekä; kaikki tähän oikeusjuttuun kuuluvat myöhemmät asiakirjat on Frans Oskar Durchman koonnut. Tämän kokoelman, jota tässä ja muissa paikoissa olen lähteenä käyttänyt, omistaa arkkiaatteri Otto Hjelt.]

V.

Suupohjan herännäisyysliikkeen alku.

Herännäisyyden ensimmäinen varsinainen edustaja Suupohjassa oli Jaakko Wegelius. Hän ei ollut noita liikkeen voimallisia tienraivaajia, joiden saarnojen kaiku kuului kauas heidän omien seurakuntiensa rajojen ulkopuolelle ja joiden jyrkkä kristillisyys alusta alkaen herätti levottomuutta vallitsevan uskonnollisen katsantotavan edustajissa. Hiljaa, kovempia sisällisiä murroksia kokematta, hän kehittyi synnin ja armon tuntemisessa, ja tätä leimaa kantoi myöskin hänen opettajatoimensa. Vasta niihin aikoihin, jolloin hän pääsi Maalahden kirkkoherraksi (I osa 384), alkoi hän herättää huomiota. Ei ryhtynyt hän nytkään suoranaiseen taisteluun vallitsevia oloja vastaan, ja sentähden hänen ei tarvinnutkaan niihin määrin, kuin monen muun silloisen herännäisyyden edustajan, kokea maailman ja suruttoman papiston vihaa, mutta hänen saarnojansa ja muita papillisia toimiansa elähyttivät samat aatteet, joiden innostuttamina hänen nuoremmat ystävänsä yhä voimallisemmin ryntäsivät kaavakristillisyyden varustuksia vastaan. Ollen luonteeltaan hiljainen ja esiintymisessään hyvin sävyisä, sopi hän paremmin tekemään Herran työtä ahtaammissa piireissä, kuin kuuluisan herätyssaarnaajan kovaa sotaa käymään. Wegelius ymmärsi kutsumuksensa, sillä hän "ei etsinyt omaansa". Vaan ei hän silti jäänyt kasvavan herännäisyysliikkeen ulkopuolelle, eikä kukaan hänen kantaansa epäillyt. Päinvastoin kehittyivät juuri tuossa verraten syrjäisessä asemassa ne ominaisuudet, joilla hän oli kutsuttu liikettä palvelemaan, ja likeltä sekä kaukaa kävi hänen luonansa heränneitä pappeja rakkauden ja rauhan, taistelun helteessä niin helposti unohtuvaa kieltä oppimassa. Kaikki tiesivät he Maalahden rauhallisessa pappilassa tapaavansa yhtä luotettavan kuin helläsydämmisen ystävän, jonka isällisistä neuvoista jokaisella oli paljon hyötyä ja siunausta. Ei epäillyt maailmakaan eivätkä kuolleen puhdasoppisuuden edustajat, minkä hengen lapsia Wegelius oli, vaikka miehen arvokas käytös ja hänen monipuoliset tietonsa estivät heitä hänelle tyytymättömyyttään aivan jyrkästi ilmaisemasta. [Kert. (1896) Wegeliuksen vanhimmat tuttavat ja sukulaiset. Samaa todistavat hänen kirjeensä, joista vasta enemmän.] Karsain silmin seurasivat he Maalahden kirkkoherran vallitsevasta kaavasta poikkeavaa menettelyä seurakunnan hoidossa. Niinpä oli hänellä tapana sunnuntaina iltapäivälläkin pitää jumalanpalvelusta kirkossaan. Tuo oli siihen aikaan hyvin harvinaista, ja vielä oudommalta tuntui vanhaan kaavaan piintyneistä, ettei Wegelius edes käyttänyt päivän epistolantekstiä esityksensä pohjana, vaan luki jonkun toisen raamatunluvun, jonka hän sitten yksinkertaisesti ja hartaasti selitti sekä sovitti sanankuulijoihinsa. Kaikilla oli oma Uusi testamenttinsa, josta seurasivat esitystä. Varmuudella tiedetään, että Wegelius piti tämmöisiä raamatunselityksiä jo v. 1836. [Kert. (1896) A. O. Törnudd; Wennerström, Fredr. Gabr. Hedberg, 32-33.] Kun Melartin paluumatkallaan Kalajoelta piti piispantarkastuksia Suupohjassa, sai hän Wegeliuksen suusta kuulla peittelemätöntä totuutta herännäisyysliikkeen merkityksestä ja siihen kuuluvien pappien siunauksesta rikkaasta työstä. [Kert. (1896) Charlotte Achrén.]

* * * * *

Vielä vireämmäksi kehittyi hengellinen elämä Maalahdella niiltä ajoilta alkaen, jolloin Edvard Svahnin herätyshuuto alkoi siellä kaikua. Hän syntyi 1809, tuli ylioppilaaksi 1825, maisteriksi ja papiksi 1832. V. 1837 määrättiin hän Maalahden pitäjänapulaiseksi, johon virkaan hän kuitenkin vasta kaksi vuotta myöhemmin astui. Jo niihin aikoihin nautti hän suuressa määrässä herännäisyyden johtomiesten luottamusta. Jos hänen kantansa oppiin nähden alkuaikoina lie ollutkin ykspuolisesti laillinen, vaikutti hän jo silloin vakaalla elämällään ja herättävillä saarnoillaan paljon hyvää. [Törnudd, Matrikel; Akiander VII, 285.] Hän oli suora, totuutta rakastava mies, itsenäinen ja lahjakas. [Kert. Tuomiorovasti Schwartzberg, Charlotte Achrén y.m]

* * * * *

Herättyään elävään synnintuntoon, julisti L. J. Achrén Oravaisissa totuuden voimalla Jumalan sanaa. Vaan pimeältä näytti hänestä siihen aikaan vielä tulevaisuus. Hän oli noita syvällisiä luonteita, jotka eivät tyydy pintapuoliseen, muiden neuvomaan kantaan, ja joiden kääntyminen juuri sentähden usein kysyy kovaa taistelua. Niin jyrkkä oli hänen kristillisyytensä, että hän epäili Lagustakin ja Malmbergiä löyhästä opista, sanoen kadottaneensa kaiken luottamuksen heihin. Mikäli tiedetään, aiheutui tuo epäilys muutamista viimemainitun eräässä kirjeessä käyttämistä jokapäiväisistä ja varomattomista sanoista armon omistamisesta. Siionin virsiäkin piti Achrén siihen aikaan liiaksi evankeelisina. [N. K. Malmbergin eräälle ystävälle kirjoittama kirje, jonka konsepti on löydetty hänen papereistaan. (Konseptin omistaa kirkkoh. Wilh. Malmberg).] Lain ijes painoi vielä pari vuotta Achrénin sisällisen muutoksen jälkeen monesti hyvinkin raskaasti hänen hartioitaan. Vasta v. 1837, jolloin hän määrättiin kappalaisen apulaiseksi Vähäänkyröön, sai hän tuntuvammin kokea Jumalan armoa Kristuksessa. Marraskuussa viimemainittuna vuonna kirjoitti hän tilastaan ystävälleen Fr. G. Hedbergille: "Tämän kuun 14 p:nä putosivat suomukset silmistäni. — — — Ääretön on se armon meri, joka Kristuksessa löytyy; tuntuu etten koskaan voi täysin mitata sen avaruutta ja syvyyttä. Ääretön on myöskin synnin meri sydämmessäni. Sentähden 'huutaa toinen syvyys toista', niinkuin jossakin on kirjoitettu. — Jesuksen veren voima on paljon suurempi, kuin milloinkaan olen saattanut aavistaa. — — Nyt on kuin olisi kaikki aivan toisin kuin ennen; katso, kaikki on uudeksi tullut! Olen nyt kuin linturaukka, joka on istunut häkissä ja koko pitkän talven syönyt kuivia hampunsiemeniä, mutta sitten on niin iloinen, kun se kevään tultua saa koetella siipiään Jumalan iloisessa luonnossa. Niin tuntuu minustakin, kuin olisivat kaikki pimeyden kahleet särkyneet ja olisin vapaa Kristuksessa Jesuksessa". [Wennerström, Fr. Gabr, Hedberg, 35.] Paitsi Hedbergin kanssa, oli Achrén ahkerassa kirjevaihdossa Lauri Stenbäckin kanssa. Näille hän avosydämmisesti uskoi taistelunsa ja voittonsa, ilolla seuraten heidän edistymistään autuuden tiellä. Vielä likeisemmäksi tuli hänen suhteensa herännäisyyden johtomiehiin, kun hän maaliskuussa v. 1838 meni naimisiin viimemainitun sisaren Charlotte Fredrika Stenbäckin kanssa. Jos kukaan oli juuri tämä nainen omiaan auttamaan ja tukemaan häntä taistelussa herännäisyyden puolesta. Hän oli lahjakas, sivistynyt, lujatahtoinen henkilö ja ennen kaikkea elävä kristitty, joka tahtoi ja uskalsi tunnustaa Herraansa missä seurassa tahansa. Miten itsenäiselle ja jyrkälle kannalle hän maailmaan nähden jo siihen aikaan oli asettunut, näkyy siitäkin, että Achrénkin piti morsiamensa hääpäivänä käyttämää pukua liika yksinkertaisena ja halpana. [Aspelin, Lars Stenbäck, 249.] Tämä liitto oli kaunis lupaus herännäisyydelle. Sentähden kirjoittikin Lauri Stenbäck, joka ei ollut tilaisuudessa saapumaan häihin, sisarelleen seuraavan tervehdyksen: "Rakas Charlotte! Kummastelin että niin pian vietät häitäsi. Pidin varmana, että ne olisivat vasta kesällä, ja iloitsin, että minäkin silloin saisin olla mukana. Mutta parasta se, joka tapahtuu — sen sijaan, että kesällä olisin tullut häihinne, saavun teidän luoksenne, te olette isäntänä ja emäntänä, ja minä saan muka olla vieraana. Se on oleva hauskaa. Jos tulen Jumalan siunauksella ja näen Jumalan siunauksen lepäävän kotinne yli, niin saamme yhteisesti kiittää häntä ja kokea, että vaikka sinä olet rouva ja minä sama ylioppilas kuin ennen, kuitenkin olemme samoja raukkoja kuin ennenkin ja pyrimme eteenpäin minkä voimme, vapisevin käsin ja sydämmin riippuen Herrassamme Kristuksessa, eikä silloin mitään pääasiassa ole muuttunut. Saat kokea, millaisia rouvan hengelliset pyrinnöt ovat, tuletko siinä asemassa reippaammaksi, ahkerammaksi rientämään eteenpäin ja rohkeammaksi, vai laiskemmaksi, saamattomammaksi ja hajanaisemmaksi, tahdotko kuni Maria istua Jesuksen jalkojen juuressa vai Martan tavoin liikkua kaikenkaltaisissa toimissa, seuraatko muinaisten pyhien naisten esimerkkiä, jotka turvasivat Jumalaan ja olivat miehilleen alamaiset, vai uuvutko nykyajan naisten tavoin maallisiin huoliin, maailman turhuuden voittamana, rehellisenä, kunniakkaana ja jumalattomana. Millaiseksi sinä aiot tulla? Mieti sitä. Vaan etkö jo ole sitä miettinyt? Oi, olet; eihän sinusta tule maailman nainen, ei eloton, lihava papinrouva, hiljainen, kiltti taloudenhoitajatar, vaan hän, joka sinussa on hyvän työn alkanut, on tekevä sinut eläväksi kristityksi, Jumalan lapseksi, piirisi palavaksi ja loistavaksi kynttiläksi, hän on tekevä sinut omaksensa, niin että hänen silmänsä lepää ylitsesi, että Kristuksen rakkaus sinua pakoittaa, Pyhän Hengen voima varjoo sinua, hän on tekevä sinut voimalliseksi, vakavaksi, nuhteettomaksi, ja jos sydämmen salattu ihminen on nuhteeton, hengessä tyyni ja hiljainen — niin tuo on Jumalalle kallista. Niin, kallis Jumalan edessä olet oleva, ja kun palajan kotia tästä pyörteestä, ehkä hajaantuneena, väsyneenä ja puutuneena, olen minä teidän luonanne löytävä elämää, virvotusta ja kehotusta, olen näkevä Jumalan enkelien astuvan ylös ja alas rauhallisessa majassanne. Tervehdi Achrénia; kaikki lähetämme hänelle veljellisen tervehdyksemme. Toivotamme hänelle onnea ja siunausta, mutta ennen kaikkea toivotamme hänelle elävää elämää. Hän tietää, että uskonelämä on arkaluontoista elämää, että Jumalan armo on kallis, taivaallinen helmi, jota täytyy käsillään kantaa, jotta emme sitä pudottaisi, joka on sydämmeen kätkettävä ja vartioittava, niinkuin lohikäärme vartioi aarrettaan. Mahtaa olla suloista, kun maalliset kuherruskuukaudet sattuvat samaan aikaan, kuin sielu viettää taivaallisia kuherruskuukausiaan, kun Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämmeen, varjoen ja pyhittäen maallista, kun kuljetaan sen kirkkaan ja avonaisen taivaan alla, jonka nimi on Jumalan armo ja syntein anteeksiantaminen, iloiten kukasta, jonka Herra on antanut kasvaa elämämme tiellä, kun sielu viettää ijankaikkista vihkimisjuhlaansa, maallisen vihkimisjuhlan tukiessa meitä, kuni maja taipaleella, kuni lepopaikka matkalla. Rientäkää yhdessä eteenpäin, eteenpäin käsi kädessä, uudella ja kiihtyneellä kiireellä kotiin, isänmaahamme, elävän Jumalan kaupunkiin, Jesuksen sydämmelle, karitsan häihin. Niitä häitä me kaikki tahdomme yhdessä viettää, ei kukaan saa olla poissa, ei ystävistämme ainoakaan. Sinne matka, esiripun taakse, jonne ennen meitä tienraivaaja, Jesus, on mennyt. Kunnes pääsemme, lähtekäämme ulos leiriin kantamaan hänen pilkkaansa. Tie johtaa siihen lepoon, joka on tarjona Jumalan kansalle. Kulkekaamme outoina ja muukalaisina läpi elämän. Emme tahdo asettua lepoon täällä, emme sälyttää kuormaa päällemme matkalla, emme nauttia hyviä päiviä elämässä, emme jäädä viipyen katselemaan ympärillemme, jos Jumala antaisikin meidän matkustaessamme löytää täällä jonkun kukan, emme nojata väsynyttä päätämme kenenkään muun kuin Jesuksen rintaan. Eihän meillä ole aikaa muuta ajatella, meillä, jotka juoksemme, kuin samoten tavotellaksemme sitä, mikä edessä on, seuraten mestariamme ja kantaen hänen ijestään, joka on suloinen, ja hänen kuormaansa, joka on keviä. Ei ole vaikeata eikä raskasta palvella tätä Herraa, hän ei ole häijy, ei meille vihainen, ei loukkaava, ei tyly. Oi, Jumala ei ole kova, ei hän meitä nuijalla uhkaa, vaan hän johdattaa meitä kädellään, kantaa meitä sylissään. Hän ei ole meidän vihollisemme, joksi perkele ja uskoton sydämmemme alituisesti tahtovat hänet tehdä, vaan hän on paras ystävämme, ja jos vain elävän Jumalan käsiin joudumme, niin saamme nähdä, ettei meille mitään pahaa tapahdu, ettemme harhaan kulkeneet. Astukaa te, rakkaat ystäväni, saman Jumalan kasvojen eteen, vannokaa siellä liittonne vala, aloittakaa sieltä matkanne — hän on lukeva ylitsenne siunauksen. Mutta ottakaa vastaan hänen siunauksensa, kätkekää se syvään sydämmeenne koko elämäksi, evääksi, ravinnoksi, iloksi, ja kaikki kansa — minä joukossa viimeisenä — on sulkeva kätensä ristiin ja sanova: amen!" [Kirjeen sain Charlotte Achrén vainajalta.] — On syytetty herännäisyyttä siitä, että säätyhenkilötkin valitsivat aviokumppaninsa paljon enemmän vanhempien tahi johtavien henkilöiden lausuman toivomuksen, kuin oman sydämmensä taipumuksen mukaan, sekä että heidän kihlaus- ja hääjuhlansa siitäkin syystä olivat kaikkea runollista tuoksua vailla. Poikkeuksena siitä oli ainakin L. J. Achrénin ja Charlotte Stenbäckin liitto.