Seuroja pitivät Malmberg ja Durchman ensi vuosina verraten harvoin, muutamissa kotijuhlissa vain, ei muulloin. Niidenkin aika oli pian tuleva ja niiden kera oli Malmbergin maine leviävä Suupohjassa ja yli koko maan. Tämä oli valmistusaikaa vielä Suupohjan kansalle, niinkuin hänelle itsellekin. Vaan kyllä jo silloinkin huomattiin, että hän oli saava suuria aikaan, jos hän vain saisi täällä aloittamaansa työtä jatkaa.

Tietysti löytyi kansassakin niitä, jotka kaikin tavoin koettivat Malmbergiä halventaa ja estää ihmisiä häneen luottamasta. "Niinhän se kävelee kirkossakin, kuin ryssä", "eihän se osaa oikealla nuotillakaan saarnata", "se on vääräuskoinen ja pannaan pois viralta" y.m.s. kuultiin hänestä ensi aikoina hyvin usein. Mutta kansan terve aisti ei ottanut noita puheita kuullakseen, ja pilkkaajatkin vaikenivat toinen toisensa perästä. Turhaan koettivat "rukoilijatkin" heikkoa asemaansa puolustaa. Ei kukaan enää tarvinnut heitä. Yksi heistä, Maria Saksi, joka asui Lapualla, juoksi talosta taloon, vakuuttaen: "Villihenki on tullut", vaan ei häntä uskottu, eikä hänen tuomioitaan pelätty, vaikka hän poistuessaan juhlallisesti lausui: "Kristus on sanonut, puhdistakaa tomu jaloistanne". Kuinka kauas tämä niihin asti tavallaan kunnioitettu nainen muutoin oli luulouskossaan eksynyt, näkyy siitä, että hän katsellessaan, miten poikansa kestäisi varkaudesta tuomitun raipparangaistuksen, lausui: "Noin neitsy Marian poikaa piinataan". Toinen tunnettu "rukoilija" oli Jaakko Ahl. Hänen seuroihinsa saapui kerran Malmberg. "Päivää veljeni Ahl", lausui hän, "sanoppa minulle, missä tarkoituksessa sinä näitä rukouksia pidät". Ahl hämmästyi, myöntäen toimittavansa rukouksiaan elatuksensa tähden. Ystävällisesti neuvoi Malmberg häntä, ja koetti lähestyä "rukoilijoita", vaan nämä eivät liittyneet heränneisiin. He jatkoivat seuranpitoaan erikseen muista, kunnes ennenpitkää sukupuuttoon kuolivat. [Kert. Kaisa Lepistö y.m.]

Pieni oli siihen aikaan vielä Suupohjan heränneitten luku, vaan kaikki enteet viittasivat siihen, että se väleen oli kasvava suureksi. Vaan selviä vainonkin enteitä alkoi jo ilmaantua. Eräässä kirjeessä kirjoittaa Malmberg; "Syy niihin huhuihin, joita on levitetty toimistani Pidisjärvellä, ei ole mikään muu kuin käärmeen ja vaimon siemenen välinen viha, joka ei koskaan lopu. Jos sieltä tulleet huhut olivat suuria, niin pelkään, että vielä pahempia huhuja ja valeita tulee kuulumaan Lapualta. Sillä kun Jumalan sanan voima vaikuttaa täkäläisissä syntisissä, niin että he kristinuskon vaatimuksesta ovat pakoitetut jättämään murhat, huoruudet, varkaudet, juopumiset, kiroilemiset y.m. niin kaikki kadotuksen pahat henget pian ärsyttävät ylhäiset ja alhaiset raivoamaan, valehtelemaan ja panettelemaan. Kain tappoi Aapelin ja tekee sen vieläkin". [Kert. Kaisa Lepistö y.m.; Malmbergin ennenmainitut kirje apelleen 3/6 1838.]

Elokuun 16 p:nä 1838 vietti Durchman, joka Malmbergin kera muutamia päiviä aikasemmin oli palannut kotia Kalajoen käräjiltä, Ruoveden pappilassa häitään Malmbergin vaimon sisaren Evelina Bergrothin kanssa. Tähän tilaisuuteen saapui monta Durchmanin ystävää pohjosesta sekä pappia ja muita heränneitä Suupohjasta. Sinne tuli myöskin Paavo Ruotsalainen. Miltei kaikkiin heränneitten juhliin häntä jo siihen aikaan pyydettiin. Juhla ei tuntunut juhlalle ilman häntä. Ruoveden pappila ei häntä miellyttänyt, hän joutui väittelyihin, suuttui ja tahtoi lähteä pois ennen muita. Häntä pyydettiin jäämään, vaan kun hän ei myöntynyt, lausui Malmberg: "No, menköön sitten Paavo, vaan hänen oppinsa jää meille". Tämä tunnustus kumosi Paavon päätöksen. Hän jäi taloon.

Vuosi 1838 oli köyhä vuosi. "Jumala ottaa leivänkin pois, kun ei ole oikeita rukoilijoita" valitti Malmberg monesti siihen aikaan pitämissään saarnoissa. Mutta tämä aika oli Suupohjan kansan kihlausaika; maallisen leivän puute sai ihmiset sitä hartaammin etsimään taivaallista leipää. Ja tätä leipää antoi Herra sitä runsaammin. Sentähden lausuikin Paavo Ruotsalainen, kun hän tammikuun alussa 1839 ensi kerran kävi Lapualla, eräissä seuroissa: "Laittakaa niin hyvänä päivänä, että pahanakin seisotte".

Malmberg asui vuokralla Kauppilan talossa, joka sijaitsee 1 1/2 km. Lapuan kirkolta. Kun tilalla ei löytynyt mitään suurempaa huonetta, jossa olisi voitu seuroja pitää, rakensi tuo väsymätön pappi ystäviensä avulla vasituisen seuratuvan talon maalle. Se oli 8 m. pitkä ja yhtä leveä. Kun muistamme, että Malmberg samaan aikaan oli syytteen alaisena seurojen pitämisestä ja että asianomaiset yhä kasvavalla kiivaudella koettivat masentaa hänen edustamaansa liikettä, täytyy todella ihmetellä tätäkin hanketta. Siinä on urhoollisuutta, joka olisi sukua uhkamielisyydelle, ellei luottamus totuuden voittoon olisi miestä innostuttamassa, suomalaista sitkeyttä ja tarmoa, joka näyttäisi itsepäisyydeltä, ellei sen tunnussanana olisi "sijaa aatteille". — Rakennus vihittiin eräänä sunnuntai-iltana lokakuussa 1839. Jo tässä tilaisuudessa huomattiin, että huone oli liika pieni. [Kert. Kaisa Lepistö y.m.; eräs talonpojan käsialalla kirjoitettu jäljennös N. K. Malmbergin Nivalan heränneille Vaasasta marraskuun 2 p:nä 1839 kirjoittamasta kirjeestä. (Jäljennöksen omistaa kirkkoh. W. Malmberg).]

Koettaakseen estää seurakunnassaan syntyneen liikkeen leviämistä, kirjoitti Lapuan kirkkoherra J. D. Alcenius tuon tuostakin kirjeitä tuomiokapitulin jäsenille, esittäen heille, miten suotavaa olisi, että Malmberg ensi tilassa siirrettäisiin toiseen seurakuntaan. Luultavasti olisi hanke jo silloin onnistunut, ellei Lagus olisi saanut sitä estetyksi. Hän näet tunsi muutamia tuomiokapitulin jäseniä, joihin hän kirjeillään koetti vaikuttaa. Ainakin luuli hän voivansa luottaa lehtori E. Bergenheimiin. Malmberg, joka oli Lagukselle huoliaan valittanut, sai tältä kehottavan kirjeen. — "Ei sinun kirkkoherrasi yksin kirjoittele Turkuun — minäkin olen kirjevaihdossa Turkulaisten kanssa", kirjoitti hän vastaukseksi, jatkaen: "Rakas ystävä! Kirkkoherrat tulevat nolliksi meidän aikoinamme, tarviten valeen apulaisia eteensä, saadakseen jotakin arvoa. Ellei Jumalalla ole muita tarkoituksia, niin eivät heidän kirjeensä vaikuta mitään". [Laguksen kirje Malmbergille 30/12 1839 (omistaa kirkkoh. W. Malmberg).]

Kasvamistaan kasvoi liike Lapualla ja siihen kuuluvissa kappeliseurakunnissa, joissa Malmberg usein saarnasi. Kuten tiedämme, kaikui Durchmanin herätyshuuto tähän aikaan Isossakyrössä. Hänen ja Malmbergin ystävyys oli mitä likeisintä, ja ahkeraan seurustelivat he Suupohjan muiden heränneitten pappien kanssa. Varsinkin ensinmainittuun oli kaikkien huomio kiinnitetty. Häneltä kysyivät muut neuvoa, kaikissa tilaisuuksissa vaadittiin häntä puhumaan. Hänen vankoille hartioilleen laskettiin yhä raskaampia taakkoja. Malmberg ei kieltäytynyt niitä kantamasta. Eivät uupuneet hänen henkensä eivätkä hänen ruumiinsa voimat, sillä ne olivat jättiläisen voimia. Johtajan vaikea asema vaivoineen, kehotuksineen, moitteineen, kiitoksineen, taisteluineen ja vaaroineen oli hänen osakseen tullut.

* * * * *

Suupohjan suruttomista papeista oli varsinkin Nurmon kappalainen J. Tamlander pahoillaan herännäisyyden tuottamasta levottomuudesta. Ei siinä kyllin, että Malmberg tuon tuostakin kävi hänen nukkuvan seurakuntansa rauhaa häiritsemässä: Kuortaneenkin puolelta uhkasi häntä sama vaara. Sinne oli näet ennen mainittu A. N. Holmström, oltuaan kaksi vuotta armovuodensaarnaajana Haapavedellä eli "Pyhäjoen Haapajärvellä", niinkuin tätä seurakuntaa siihen aikaan nimitettiin, syyskuussa v. 1839 päässyt kappalaiseksi. Hänen elävät saarnansa eivät kaikuneet kuuroille korville. Kuortaneella alkoi herätä ihmisiä, ja Holmströmin kasvava maine veti sinne sunnuntaisin nälkäisiä sanankuulijoita Nurmostakin. Tamlanderin kirkossa ja yksityisesti tämän johdosta monesti ilmaisema mielipaha ainoastaan lisäsi levottomuutta ja liikkeen leviämistä hänen seurakunnassaan. Erinomaisen virkistyttävästi vaikuttivat Holmströmin seuraavan vuoden alussa pidetyt vihkiäiset sikäläiseen alkavaan liikkeeseen. Tilaisuuteen saapuivat miltei kaikki Pohjanmaan heränneet papit, yhdessä rukoilemaan ja Jumalan ihmeitä kiittämään. Erityisiä kutsuja ja kehoituksia ei tarvittu. Jo ensimmäisistä pappisvuosistaan oli Holmström tunnettu herännäisyyden lämpimäksi ystäväksi, ja hänen peloton esiintymisensä Kalajoen käräjissä syytettyjen pappien puolustukseksi oli todistanut, ettei häneen suotta oltu luotettu. [Kert. (1896) Kaisa Lepistö A. N. Holmströmin leski, Johanna Holmström (Haapajärvellä) y.m.; Törnudd, Matrikel; Kalajoen käräjien pöytäkirjat; Laguksen vasta mainittu kirje Malmbergille 30/12 1839.]