Viit antoi oikeuteen kirjoituksen (se oli O. von Essenin kirjoittama), josta kävi selville, että Östring Oravaisten armovuodensaarnaajan K. Johanssonin kera "matkalla etelästä" oli saapunut Munsalaan illalla heinäkuun 17 p:nä, jolloin Viit, päästäksensä tilaisuuteen heidän kanssaan keskustelemaan sielunsa asiasta, oli tarjonnut heille yösijaa kodissaan. Tähän oli hänellä ollut sitä suurempi syy, kuin moni hänen ystävistään oli lausunut saman toivomuksen, jota paitsi muuan lapsi oli tilaisuudessa kastettava. Östringiä tapaamaan oli saapunut muutamia hänen tuttavia säätyläisiä. Illan kuluessa oli Östring lukenut erään Retziuksen saarnan "oikeitten ja väärien kristittyjen ulkonaisista ja sisällisistä tuntomerkeistä", jonka jälkeen oli veisattu muutamia virsiä ja hengellisiä lauluja. Illan kuluessa oli hetki hetkeltä saapunut yhä enemmän väkeä taloon, joista miltei kaikki liittyivät seuraan, ottaaksensa osaa hartauteen.
Ei ole vaikea huomata, että kirjoitus hieman kiertelee sitä silminnähtävää tosiasiaa, että Östringin tuloa oli odotettu ja että seuroista jo ennakolta oli sovittu. Mutta jos Viitin kirjoituksessa kaipaammekin tuota tunnustuksen rohkeutta, jota esim. Kalajoen käräjiin haastettujen talonpoikien esiintymisessä niin suuressa määrässä ilmenee, ei sovi toiselta puolen oudoksua, että heränneitä kohdanneet alituiset vainot monessa paikoin synnyttivät arkuutta ja pelkoa kansassa. Kysymyksessä olevien Uuskaarlepyyn käräjien pöytäkirjoissa näkyy tätä arkuutta myöskin eräässä toisessa kohdassa. Maanviljelijä Otto von Essen jätti oikeuteen hänen ja muiden syytettyjen allekirjoittaman, kirkkoherra Snellmania vastaan tähdätyn kirjoituksen. Sen alle kieltäytyi joukko syytettyjä, silminnähtävästi seurauksia peläten, nimeään kirjoittamasta. Muutoin on tämä kirjoitus siksi huomattava, että se ansaitsee tulla tunnetuksi. Sen pääkohdat kuuluvat:
"— — — Jos rovasti Snellman rehellisen sielunpaimenen tavoin olisi valvonut meidän sielujamme, niin ei aikuisempi elämämme olisi tuntematon h:ra rovastille. Me elimme silloin eksytyksissä ja mitä suurimmassa tietämättömyydessä, luullen tulevamme autuaiksi ulkonaisella monen riettaan synnin tahraamalla vilpillisellä kunniallisuudellamme; me pidimme tarpeettomana kysyä neuvoa opettajiltamme emmekä lukeneet muuta Jumalan sanaa kuin katkismusta, jotta ei meidän tarvitsisi kinkereissä hävetä, vaikka kyllä nämäkään tilaisuudet eivät ole vaarallisia huonoillekaan lukijoille, kuulustelua kun tuskin kestää tuntia enemmän, joka aika, verrattuna niihin moniin tunteihin, mitkä kuluvat rovastin ylöskantoon, on sangen lyhyt. Kaikki tietävät, miten juopumiset, tappelut, kiroukset ja muu jumalaton meno, joka Jumalan sanan mukaan ei sovi tosi kristillisyyden kanssa yhteen, rehottivat pidoissamme, häissä, maahanpaniaisissa, kinkereissä y.m. seuroissa. Ja kuitenkin oli rovastin tapana loppuvaroituksessaan kinkereissä lausua: 'No, minä toivon, että elätte kristillisesti — en ole teistä muuta kuullut'. Sokeudessamme ja itserakkaudessamme, joka kernaammin kuulee kiitosta kuin moitetta, pidimme näitä h:ra rovastin sanoja todistuksena kristillisestä elämästämme ja nuhteettomuudestamme. Uskotella jumalattomille ihmisille, että he elävät kristillisesti, on omiaan kasvattamaan hengellistä ja lihallista ylpeyttä. Nyt kun Jumalan sanasta ja käyttämällä hyväksemme monia tarjona olevia tilaisuuksia, joista olemme voineet jotakin oppia, olemme päässeet näkemään julkisen jumalattomuutemme, kauhean epäuskomme ja valitettavan sieluntilamme, joka, ihme kyllä, näihin asti on ollut meiltä salattu, täytyy meidän suureksi suruksemme kokea, että rovasti Snellman on esiintynyt vihollisenamme ja viaksemme luettujen hengellisten vikojen takia on syyttänyt meitä maallisen oikeuden edessä. Kun h:ra rovasti pilkallisesti on puhunut kääntymisestä, on tämä hänen puheensa ristiriidassa ei ainoastaan Jumalan sanan ja kirkkolain, vaan myöskin h:ra rovastin kolminaisuussunnuntaina 1839 pitämän oman saarnan kanssa, jolloin h:ra rovasti suurella innolla ja vaikuttavasti saarnasi: 'ellei joku synny uudesti, ei hän taida Jumalan valtakuntaan tulla sisälle'. Mitä vaatteisiimme tulee, niin ovat ne esi-isiemme käyttämän puvun mukaisia, eikä pitäisi muiden kuin kauppiasten närkästyä siitä, että olemme vaihtaneet silkkihuivimme semmoisiin, joita itse voimme valmistaa. Emme missään tilaisuudessa ole kuulleet h:ra rovastin selittävän, mitä hengellinen ylpeys on ja miten siitä päästään, mutta kaikissa niissä seuroissa, joissa olemme kuunnelleet maisteri Östringin puhetta, on tämä meille selvittänyt hengellisen ylpeyden ja tekopyhyyden laatua sekä osoittanut meille oikean tien autuuteen. Hartausseurat ovat erinomaisen sopivia tilaisuuksia opettajalle hienomman ja törkeämmän itsevanhurskauden tutkimiseen. Vedoten kokemukseen kysymme, onko h:ra rovasti, kun hän syyttää meitä pahasta, jota ei voida näyttää toteen, ja sitäpaitsi on myötävaikuttanut tämän oikeusjutun toimeenpanemiseen, pidettävä suvaitsevampana kuin me, jotka emme milloinkaan ole tehneet syytöstä h:ra rovastin käytöstä vastaan".
Vedoten Vaasan hovioikeuden marraskuun 11 p:nä 1839 Östringin ja hänen seurakuntalaistensa oikeusjutussa antamaan päätökseen, vaativat syytetyt rovasti Snellmanin kuulustelemista hänen kuvernöörille antamansa lausunnon johdosta sekä että Nordqvist aiheettoman syytöksensä johdosta tuomittaisiin kirkkoraadilta saamaan sopivat nuhteet. Nordqvist puolestaan vaati syytetyille edesvastausta paitsi seuroista myöskin loukkaavasta kirjoitustavasta.
Kihlakunnanoikeus ei katsonut rovasti Snellmanin kuulustamista tarpeelliseksi, "koska se ei tulisi vaikuttamaan mitään asian lopulliseen ratkaisuun", jonka tähden se hylkäsi tämän syytettyjen vaatimuksen. Vapauttaen Nordqvistin hänelle vaaditusta edesvastauksesta, tuomitsi se Viitin sekä useimmat hänen talossaan pidetyissä seuroissa saapuvilla olleet vetämään sakkoja, perustaen tämän tuomionsa 1726 vuoden konventikkeliplakaattiin ja toukok. 2 p:nä 1751 annettuun kunink. kirjeeseen. Mikäli kanne koski Östringiä, jäi juttu vielä ratkaisematta. Syynä siihen oli se, etteivät asianomaiset olleet näihin käräjiin toimittaneet konsistoriumin valtuuttamaa edustajaa. Tuolle monien kärsimysten alaiselle papille julistettiin ainoastaan se päätös, että hänen juttunsa oli otettava tutkittavaksi ensi syyskuun käräjissä, joihin hän "tuomisen uhalla" oli velvollinen saapumaan.
Marraskuun 18 p:nä seisoi Östring jälleen Uuskaarlepyyn kihlakunnanoikeuden edessä. Kun hän myönsi pitäneensä nuo talvikäräjissä tutkittavina olleet seurat Viitin talossa, ei Nordqvist pitänyt todistajien kuulustelua tarpeellisena. Oikeus julisti sen päätöksen, että Östringin asia oli lykättävä tuomiokapitulin harkittavaksi. Pöytäkirjoihin otettiin myöskin, että Östring oli tehnyt muistutuksen Snellmanin ja Nordqvistin häntä ja hänen sanankuulijoitaan vastaan käyttämästä solvaavasta kirjoitustavasta.
Tuomiokapituli ei katsonut olevan syytä asian uudestaan tutkimiseen oikeudessa, jota Östring oli pyytänyt. Noudattaen samaa periaatetta kuin edellisessä jutussa, vapautti se hänet kaikesta edesvastauksesta seurojen pitämisestä Viitin luona, koska "ei syyttäjäkään ollut voinut kieltää, että Viit oli kutsunut syytteenalaisen luoksensa kirkollista toimitusta toimittamaan". Ankarammin arvosteli tuomiokapituli sitävastoin Östringin suhdetta rovasti Snellmaniin. Se tuomitsi Östringin saamaan varoituksen esimiestään kohtaan osoittamastaan tottelemattomuudesta "sitä suuremmalla syyllä, koska se maaliskuun 3 p:nä 1840 päätöksellään, siis jo ennenkuin seurat Viitin luona pidettiin, oli julistanut hänet tässä suhteessa syylliseksi". Ei ottanut hovioikeuskaan, johon Östring vetosi, huomioon hänen pyyntöään, että juttua uudestaan tutkittaisiin. Myöskin rangaistuksen määrään nähden liittyy viimemainitun oikeuden päätös, joka on päivätty huhtikuun 13 p:nä 1842, tuomiokapitulin lausuntoon. Ainoastaan perustelu on toinen. Se kuuluu: "Hovioikeus katsoo, ettei Östringin pitämiä seuroja voida lukea luvattomiin, hän kun uskonnonopettajana on ollut velvollinen niin menettelemään, kuin hän on tehnyt, vaan koska niin julkisten kokousten pitäminen tavallisen jumalanpalveluksen lisäksi, varsinkin jos niitä pidetään arkipäivinä ja sekä tunnetuilla että tuntemattomilla on vapaa pääsy niihin, ei sovi yhteen hyvän yhteiskuntajärjestyksen eikä tuomiokapitulin perustelussa mainittujen asetusten hengen kanssa, niin tuomitaan hän tuomiokapitulilta saamaan sopivat nuhteet".
Myöskin Östringin syytteenalaiset sanankuulijat, joista kihlakunnanoikeus oli tuominnut useimmat suuriin sakkoihin, olivat vedonneet hovioikeuteen. Paljon viimemainittu oikeus laski tätä sakkomäärää, vaan tuntuvaksi se sittenkin jäi. [Östringin oikeusjuttuun kuuluvat, ennenmainitut asiakirjat.] Senaattiin tuomitut eivät vedonneet.
Ei Östringkään juttua enään jatkanut, vaan alistui tuomiokapitulilta vastaanottamaan "sopivat nuhteet", jotka hänelle annettiin elokuun 24 p:nä 1842. Niihin liitti arkkipiispa "vakavan muistutuksen, että hänen tulevaisuudessa tuli välttää semmoisia virheitä, joihin hän nyt oli syypää, jos mieli välttää ankarampaa edesvastausta". [Turun tuomiokapitulin arkisto.]