Vedoten hartauskokouksia koskeviin kuninkaallisiin kirjeisiin ja asetuksiin kielsi Stenbäck semmoisia pitämällä rikkoneensa voimassa olevaa lakia vastaan. Perusteettomaksi sanoi hän niinikään Kellanderin väitteen, että kokoamalla oli koottu kansaa näihin tilaisuuksiin, vakavasti vakuuttaen, että hänen sanankuulijansa oman sisällisen tarpeensa vaatimina olivat keräytyneet hänen kodissaan ja pitäjällä pitämiään hartauspuheita kuulemaan. Avonaisesti tunnusti hän myöskin Kellanderin kiellosta huolimatta jatkaneensa tämän keskeyttämiä, Juvan talossa pitämiään seuroja. Mitä viimemainittuun hartauskokoukseen muutoin tulee, kävi todistajain kuulustelusta selväksi, että Kellander tässä tilaisuudessa oli esiintynyt hyvin väkivaltaisella ja röyhkeällä tavalla. Näin ollen ei sovi kummastella, että hän asiaa oikeudessa käsiteltäessä teki hyvin mietoja muistutuksia Stenbäckin ja muiden tilaisuudessa saapuvilla olleiden käytöstä vastaan.
Säästölaatikoista ilmoitti Stenbäck, että arkkipiispa Melartin kesällä 1836 toimittaessaan tarkastusta Vöyrissä, oli antanut hänen isälleen, seurakunnan silloiselle kirkkoherralle K. F. Stenbäckille kirjasen, joka kehoitti kannattamaan lähetysseuroja, sekä että tämä senjohdosta eräässä kirkonkokouksessa oli pyytänyt seurakuntalaisiaan lahjoilla auttamaan pakanalähetystä. Yksissä neuvoin isänsä kanssa sanoi Stenbäck tarkoitusta varten hankkineensa kaksi säästölaatikkoa kirkkoon, yhden pappilaan sekä myöhemmin yhden asuntoonsa. Puolustuksekseen veti hän sitäpaitsi, että sanomalehdet usein olivat kehoittaneet yleisöä rahankeräyksiin pakanalähetyksen hyväksi.
Muihin Stenbäckiä vastaan tehtyihin syytöksiin kieltäytyi viimemainittu vastaamasta, koskei Kellanderin valtakirja käskenyt häntä niitä nostamaan, eikä sitäpaitsi kihlakunnanoikeus ollut oikeutettu tutkimaan hänen toimintaansa pappina. Näitä muistutuksia kannatti myöskin konsistorion tilaisuudessa saapuvilla oleva edustaja, kirkkoherra A. K. Kihlman, jonka jälkeen oikeus hylkäsi Kellanderin kysymyksessä olevat kanteet.
Kiitettävällä puolueettomuudella ja maltilla näkyy kihlakunnanoikeus, jonka puheenjohtajana oli H. V. Hoffrén, koettaneen juttua käsitellä. Se vapautti Stenbäckin kaikesta edesvastauksesta säästölaatikkojen hankkimisesta kirkkoon, "koska semmoisen laitoksen hankkiminen julkiseen paikkaan tahi kieltäminen sitä siellä pitämästä ei riippunut Stenbäckistä, joka oli seurakunnan kirkkoherran apulainen". Jyrkästi kumoten Kellanderin yhtä aiheettoman kuin loukkaavan kanteen, että pakanalähetyksen hyväksi olisi käytetty muitakin Vöyrin kirkossa koottuja kolehtirahoja, ei oikeus myöskään ottanut huomioon kannetta Stenbäckin kodissa löytyvästä säästölaatikosta. Vastauksessaan Kellanderin kanteeseen oli Stenbäck selittänyt, että viimemainittua säiliötä oli käyttänyt yksinomaan hänen perhekuntansa. Se seikka, ettei asiasta päätöksessä mitään mainittu, riippuu ehkä epähuomiosta, mutta todistaa kaikessa tapauksessa, missä mielessä oikeus juttua käsitteli.
Kun syyttäjä ei ollut tiennyt mainita, minä päivinä pappilassa sekä muualla seurakunnassa oli pidetty "luvattomia kokouksia", otti oikeus harkitakseen ainoastaan Juvan talossa kesäkuun 7 p:nä pidettyihin seuroihin kuuluvia asianhaaroja. Ei sovi kummastella, että se piti itsensä velvollisena tuomitsemaan talonisännän, Stenbäckin sekä muut tilaisuudessa saapuvilla olleet henkilöt edesvastaukseen. Siihen vaati sitä "luvattomia kokouksia" koskevain asetusten henki ja varsinkin niiden puustavi, jonka ankaruutta ajan vallitseva katsantotapa ei ollut omiaan lieventämään. Stenbäck tuomittiin vetämään sakkoja 96 rupl. "koska hän ei ollut koettanut estää kokouksen pitämistä, vaan päinvastoin jatkanut seuranpitoa, vaikka häntä oli huomautettu sen laittomuudesta" sekä sapatin rikkomisesta 4 rupl. 90 kop.
Henrik Juvas, jonka talossa kysymyksessä olevat seurat pidettiin ja joka tässä tilaisuudessa, samoinkuin oikeudessakin oli esiintynyt suoran ja pelottoman pohjalaisen talonpojan tavoin, ei tietysti asiasta rangaistuksetta päässyt. Kotinsa luovuttamisesta "luvattomaan" hartausseuraan kokoontuneelle ihmisjoukolle tuomittiin hän vetämään sakkoa 96 rupl. sekä Kellanderille tässä tilaisuudessa lausumistaan solvaavista sanoista ja häntä kohtaan muullakin tavoin osoittamastaan loukkaavasta käytöksestä 4 rupl. 80 kop., jota paitsi hänenkin osalleen tuli tuo 4 rupl. 80 kop. suuruinen, heränneille siihen aikaan niin tavallinen sakko sapatin rikkomisesta.
Muut haastetut, niiden joukossa Stenbäckin äiti ja vaimo, sakotettiin seuroissa käymisestä ja sapatin rikkomisesta, kukin yhteensä 9 rupl. 60 kop.
Se osa Kellanderin Stenbäckiä vastaan tekemästä kanteesta, jota kihlakunnanoikeus yllämainituista syistä ei ollut ottanut tutkittavakseen, lykättiin tuomiokapitulin harkittavaksi.
* * * * *
Sekä Stenbäck että muut tuomitut vetivät asian hovioikeuteen. Ensinmainittu koetti valituksessaan todistaa, ettei 1726 vuoden konventikkeliplakaattia eikä muita hartauskokousten pitämistä koskevia asetuksia, joilla syyttäjä oli tukenut kanteitaan, voitaisi sovelluttaa kysymyksessä olevaan juttuun. Peittelemättä hän väitti, ettei kihlakunnanoikeus päätöstään laatiessaan ollut kiinnittänyt huomiotaan muuhun "kuin noihin tyhjiin sanoihin: luvattomia kokouksia".