Ennenkuin tutkimus päättyi, veti Solfvin esille vielä yhden Stenbäckin saarnatapaa koskevan muistutuksen. Häntä oli näet loukannut tuo "pienen joukon" eroittaminen "suuresta joukosta", jota Vöyrin kirkossa viime vuosina niin monesti oli kuultu. Tästä huomautettuaan, kysyi hän, eikö Stenbäck "pienellä joukolla" ollut tarkoittanut niitä pitäjäläisiä, "jotka eroavat muista omituisen pukunsa kautta sekä Siionin virsien laulamisella seuroissaan". Stenbäck vastasi muistuttamalla Vapahtajan sanoista kapean ja leveän tien kulkijoista, kieltäen sanotulla nimityksellä tarkoittaneensa erityisten vaatteiden käyttäjiä tahi nimenomaan Siionin virsien veisaajia. Sanankuulijoittensa elämää, ei muuta, sanoi hän pitäneensä silmällä.
Tähän päättyi vihdoinkin Stenbäckin jutun käsittely kihlakunnanoikeudessa. Pöytäkirjat lähetettiin tuomiokapitulin harkittaviksi. Viimemainittuun virastoon kirjoitti Stenbäck näissä käräjissä toimitetun tutkinnon johdosta uuden selityksen. Viitaten edelliseen, ensi käräjien jälkeen tuomiokapitulille kirjoittamaansa kirjoitukseen, käsittelee hän erikseen Kellanderin kanteen eri kohtia vetoamalla todistajien lausuntoihin, jotka miltei kaikki olivat hänelle eduksi, sekä selittäen niissä löytyvää, tietämättömyydestä riippuvaa väärinkäsitystä. Kirjoitus päättyy seuraavin sanoin:
"Kun monet todistajat ovat todistaneet, että siveettömimmätkin seurakunnat näinä aikoina ovat tulleet paremmiksi, ja kun niitä pappeja, jotka todistettavasti ovat olleet tässä ainakin myötävaikuttamassa, kuitenkin vedetään oikeuteen ja hätyytetään kuni pahantekijöitä, niinkuin minäkin jo kahdesti olen ollut pakoitettu seisomaan kihlakunnanoikeuden edessä, niin esitän Teidän (arkkipiispan) sydämmenne harkittavaksi kysymyksen, minkä kohtalon alaiseksi se parannus lopullisesti on joutuva, joka Jesuksen kalliisti lunastamassa seurakunnassa näinä aikoina on nähtävänä, ja millaiseksi Turun arkkihiippakunnan tila jonkun ajan kuluttua käypi, jos nimismiehet yhä edelleen, niinkuin näihin asti, valheellisten ilmoitustensa nojalla saavat ahdistaa niitä opettajia, joita Jumala näkee hyväksi käyttää välikappaleina vaivaisten syntisten parannukseksi ja kääntymiseksi. Eikö yksinkertaisia talonpoikia tällä tavoin pakoteta uskonnolliseen välinpitämättömyyteen, vieläpä kammomaankin kaikkea todellista ja elävää jumalanpelkoa, johon ihmisluonto sitäpaitsi on niin valitettavan taipuvainen? Rukoilen ja toivon, että hengelliset esimieheni, jotka Jumala itse on asettanut seurakuntaa johtamaan, kiinnittävät huomionsa tähän asiaan, joka ei ole minun eikä muiden ihmisten, vaan pyhän ja armollisen Jumalan asia".
Selvästi kuvaa tämä Stenbäckin selitys, joka on päivätty maaliskuun 12 p:nä, miten elävästi herännäisyyden edustajat tunsivat, että he taistelivat oikean asian puolesta, tahi oikeammin: ettei asia ollut heidän, vaan Jumalan. Muoto on kankea ja puutteellinen, vaan sisällys selvää ja jaloa. Tunnustusta ansaitsee myöskin se peloton suoruus, joka siinä kaikkialla ilmenee. Jumalanpelko on karkoittanut ihmispelvon, kaataen maahan nuo vanhojen, katoolisuudelta perittyjen ennakkoluulojen suojelusmuurit, jotka vuosisatojen kuluessa olivat estäneet pappeja esimiehilleen puhumasta totuuden korutonta kieltä. Tässäkin suhteessa on herännäisyys kirkossamme raivannut tietä uskonpuhdistuksen periaatteille.
Maaliskuun 31 p:nä antoi Turun tuomiokapituli päätöksensä Stenbäckin jutussa. Kumoten Kellanderin kanteet, vapautti se Stenbäckin kaikesta edesvastauksesta seurainpidosta sekä varojen keräämisestä pakanalähetyksen hyväksi, jota paitsi se hänen toimestaan pappina lausui, että hän oli osoittanut "kiitettävää alttiutta tyydyttämään sanankuulijainsa hengellistä tarvetta". Niinikään hylkäsi tuomiokapituli sen Kellanderin vaatimuksen, jonka mukaan Stenbäck oli langetettava edesvastaukseen esiintymisestään Liisa Skratarin luona. Aivan vapaaksi Stenbäck ei kuitenkaan tuomiokapitulissa päässyt. Vaikka pöytäkirjoista kävi selväksi, että hän ainoastaan harvoin oli käyttänyt noita Kellanderin moittimia "loukkaavia" sanoja ja lausetapoja eikä niitäkään koskaan mieskohtaisina hyökkäyksinä, antoi tuomiokapituli sen lausunnon, että hän saarnoissaan oli käyttänyt "useoita loukkaavia ja sopimattomia lausetapoja ja vertauksia eikä siis evankeelista opettajavirkaansa toimittaessa ollut noudattanut tarpeellista hiljaisuutta, malttia, sävyllisyyttä ja varovaisuutta". Tästä "lainvastaisesta ja varomattomasta käytöksestä" tuomitsi tuomiokapituli Stenbäckin saamaan "sopivat ja vakavat nuhteet" konsistoriumin edessä.
Tähän päätökseen haki Stenbäck muutosta hovioikeudessa. Valituksessaan vetoaa hän samaan kirkkolain pykälään (2 luv. 2 §), jonka mukaan tuomiokapituli oli tuominnut hänet saamaan nuhteet noista saarnoissaan käyttämistä loukkaavista ja sopimattomista lausetavoista ja vertauksista. Puolustus on verraten heikkoa, se kun ei kohdistu siihen kohtaan mainittua pykälää, johon tuomiokapituli oli kiinnittänyt huomionsa, vaan erääseen toiseen, joka velvoittaa saarnaajaa käyttämään kansantajuista ja korupuheista vapaata kieltä. Vaan oli tämä Stenbäckin valitus millainen tahansa, täysi syy tyytymättömyyteen hänellä oli. Tarkastaessaan kihlakunnanoikeuden pöytäkirjoja, täytyy jokaisen oudoksua, ettei tuomiokapituli vapauttanut häntä tästäkin edesvastauksesta.
Hovioikeuden lopullinen päätös Stenbäckin ja hänen sanankuulijainsa oikeusjutussa on päivätty joulukuun 13 p:nä. Mikäli tuomio koski ensinmainittua, oli se täydellisesti yhtäpitävä tuomiokapitulin päätöksen kanssa. — Kaikki Stenbäckin sakkoihin tuomitut sanankuulijat vapautettiin kaikesta edesvastauksesta paitsi Juvaa, jolle sopimattomasta käytöksestä virkatoimissaan olevaa v.t. nimismies Kellanderia kohtaan sekä sapatin rikkomisesta määrätty sakkomäärä vahvistettiin. Edesvastauksesta seurojen toimeenpanemisesta hänkin pääsi vapaaksi.
Senaattiin tekemässään valituksessa, joka on lyhyt ja asiallinen, lausuu Stenbäck muun ohessa: "Koska samat syytökset mitkä minua vastaan, juttuani tarkastettaessa, näennäisinä tosiasioina on esiintuotu, voidaan panna minkä papin niskoille tahansa, jos jokaista hänen lausumaansa sanaa noin huolellisesti tarkastettaisiin, ja kun omassatunnossani tiedän, etten ole syypää mihinkään lainrikokseen, rohkenen alistaa tämän jutun Teidän Keis. Majesteettinne armollisen harkinnan alaiseksi". — Myöskin Solfvin vetosi senaattiin. Väittäen pietismiä yhteiskunnalle vaaralliseksi liikkeeksi ja puhuen halveksivasti heränneitten tekopyhyydestä, vaati hän Stenbäckille ja hänen sanankuulijoilleen ankaraa rangaistusta, "jotta tämä häiriötä tuottava pahennus vihdoinkin lakkaisi".
Ennenkuin senaatti ryhtyi juttua lopullisesti ratkaisemaan, vaati se, silminnähtävästi Solfvinin valituksessa löytyvien salaviittausten johdosta, kaikilta syytetyiltä selitystä asian lopulliseksi valaisemiseksi. Mitään uutta nämä selitykset luonnollisesti eivät voineet sisältää. Kuvatkoot kuitenkin muutamat Stenbäckin selityksestä lainatut otteet sen taistelun laatua johon hän oli joutunut, ja sitä mieltä, missä hän tätä taistelua taisteli. Hän lausui muunohessa: "Turhaa kunniaa, kiitosta ja ylennystä en pappisvirkani viime aikoina ole etsinyt enkä aio etsiä, vaan pyrkimiseni päätarkoituksena on, että nimeni olisi kirjoitettuna elämän kirjassa sinä päivänä, jolloin Herra on tuomitseva elävät ja kuolleet". — — — "Huomiota herättävä tosiasia on, että minua, samoin kuin useita minun virkaveljistäni, näinä aikoina keskellä kristikuntaa vuosi vuodelta vedetään tuomioistuimesta toiseen sillä perustuksella, että muka olen saanut aikaan pahennusta, vaikka esimieheni ovat antaneet mitä edullisimmat todistukset siitä vakavuudesta ja innosta, millä olen virkaani hoitanut, sekä sanankuulijani ikäänkuin yhdestä suusta ovat oikeuden edessä todistaneet, että toimintani pappina täällä on tuottanut hyviä hedelmiä. Syy on etsittävä yksinomaan nimismiesten ilkeydestä ja vainoamishalusta". — — — "Jätän Teidän Majesteettinne armollisen harkinnan ratkaistavaksi, saattaako yksikään pappi enää jakaa sanankuulijoilleen totuuden sanaa, jos nimismiehet esteettömästi saavat jatkaa tätä ilkeää rettelöimistään".
Huhtikuun 14 p:nä 1842 julisti senaatti päätöksensä. Se vahvisti hovioikeuden tuomion, siinä mitään muuttamatta.