Oli miten oli, joka tapauksessa oli hän aikuisemmilla toimenpiteillään selvään osoittanut hallituksen edustajille, ettei pietismi nauttinut kirkollisten viranomaisten suosiota, ja siten herättänyt heissä epäluuloa liikettä vastaan.
Ottelin tiesi, että heränneet ylioppilaat ja muut liikkeeseen kuuluvat henkilöt usein vierailivat J. F. Berghin luona Nurmijärvellä sekä ottivat osaa hänen johtamiinsa seuroihin. Hän tiesi niinikään, että Nurmijärven herännäisyys kasvamistaan kasvoi ja alkoi vaikuttaa naapuriseurakuntiinkin. Berghin kyky, hänen rohkea esiintymisensä ja lämmin, uskonnollinen innostuksensa takasivat menestystä hänen työlleen. Ottelin piti häntä tarkasti silmällä. Varsinkin harmitti häntä se, että Bergh, jonka pietistien aikakauslehtien toimittajana usein täytyi käydä Porvoossa, sielläkin sai aikaan levottomuutta ihmisten mielissä. Sikäläiset heränneet pyysivät häntä usein luoksensa seuroja pitämään, ja hän oli aina altis noudattamaan heidän pyyntöään. Ei hän milloinkaan ollut matkasta väsynyt, ei häntä tuomiokapitulin läheisyys koskaan estänyt. Hän tuli aina ja puhui tuota ihmeteltävän lämmittävää kieltään, jota kuullessa kylmimmätkin sydämet sulivat. Ottelin oli raivossaan. Kerran kutsui hän Berghin luoksensa, uhaten häntä jos millä rangaistuksilla, ellei hän lakkaisi seuroja pitämästä ja villioppiaan julistamasta. "Te heränneet tuotatte meille paljon vaivaa", hän ärjäsi. "Kaikkialla valitetaan teidän aikaansaamianne häiriöitä — — mitä teillä siihen on sanottavaa?" Bergh vastasi: "Autuaat olette te, koska he pilkkaavat ja vainoovat teitä ja puhuvat kaikkinaista pahuutta teitä vastaan, valhetellen minun tähteni". "Missä niin seisoo?" kysäsi Ottelin. [Kert. N. K. Arppe, O. Hjelt (vähän toisessa muodossa) y.m.]
Se kunnioitus, jota Bergh pietisminsä uhallakin jo siihen aikaan yleisesti nautti, esti kuitenkin Ottelinia ryhtymästä toimenpiteisiin suorastaan häntä vastaan. Mutta tukala oli tietysti hänen ja ystäväinsä asema. He eivät kuitenkaan lannistuneet. Jota vaikeammiksi olosuhteet kävivät, sitä innokkaammin he taistelivat. Heidän silloista mielialaansa kuvaavat sattuvasti seuraavat Stenbäckin sanat: [Stenbäckin ennen mainittu kirje Skarstedtille 6/3 41] "Oi, Kristus ei viihdy kuolleessa hiljaisuudessa; missä hän alkaa herätä syntisten sydämissä, siellä syntyy huutoa ja melua, ja koko maailma raivoo sitä vastaan. Niin käy vielä nyt ja niin on ennen käynyt. Käyköön sitten Herran Sebaotin nimessä. Jos Jumala on kanssamme, kuka voi meitä vastaan olla?" — Semmoista voimaa vastaan oli Ottelinkin ja hänen tuomiokapitulinsa voimaton.
XII.
"Evangeliskt Veckoblad".
Niinkuin olemme nähneet (II, 31), oli "Tidningar i andliga ämnen" nimisen lehden toimitus tullut siihen kokemukseen, että herännäisyyden ruotsinkielinen äänenkannattaja paremmin vastaisi tarkoitustaan, jos se pukeutuisi tieteellisempään muotoon. Sentähden anoivat J. F. Bergh ja K. Aspegrén tuomiokapitulilta lupaa saada vuoden 1839 alusta ulos-antaa kerta viikossa ilmestyvää "Evangeliskt Veckoblad" nimistä lehteä. Päätoimittajaksi oli Stenbäck sitoutunut sekä hänelle apumiehiksi J. I. Bergh ja K. K. von Essen. Varovaisuuden vuoksi tehtiin anomus samojen henkilöiden kautta, joiden nimessä "Tidningar i andliga ämnen" ja "Hengellisiä sanomia" olivat ilmestyneet. Jos hanke anojain nimiinkin nähden olisi ollut uusi, olisi tuomiokapituli siihen tuskin suostunut, varsinkin kun nimet olivat Lauri Stenbäck, Jul. Imm. Bergh ja K. K. von Essen. [Porvoon tuomiokapitulin arkisto; J. I. Berghin kirje J. F. Berghille 18/9 38.]
"Evangeliskt Veckobladin" ensimmäinen numero ilmestyi tammik. 7 p:nä 1839. Otsakkeen alla on seuraava raamatunlause: "Nostakaa silmänne ylös ja katsokaa vainioita, sillä ne ovat jo valkeat elonajaksi". Toivoon kehoittavat nämä sanat, ja tätä toivoa tulkitsee Stenbäckin kaunis, Suomen hengellisen aamun koittoa tarkoittava runo "Aamu", jolla numero alkaa: [Yrjö Veijolan käännös.]
"Taas rannalt' aamutaivahan
Käy valon välähdys,
Mutt' alla pilven kaamean
On vanha pimeys.
Kanss' auringon
Yön varjot ryhtyi taistohon".
"Mutt' lintu pieni oksallaan
Tuoll' laaksoss' uneksui,
Ja näki kautta öisen maan,
Kuin aamu murtautui.
Tuo kirkas koi,
Yön valta sit' ei voittaa voi".
"Ja lintu lentää, ihastuu
Ja laulaa ilmassa:
'Oi kaikki kerran kirkastuu
Viel' taivaan rannalla'!
Ja lintunen
Se lauloi aamuss' iloiten".