Huono oli näiden seutujen asukasten siveellinen tila, huono heidän lukutaitonsa ja alhainen henkinen tilansa. Hedberg ei hämmästynyt vaikeuksia, hän ryhtyi työhön innostuksella ja tarmolla. Julkisten paheiden poistamiseksi käytti hän lain vasaraa ja lukutaidon korottamiseksi ryhtyi hän tehokkaisiin toimenpiteisiin. Rippikoulussa, jonka vaatimuksia uusi kirkkoherra korotti, sai Hedberg tehtäväkseen huonolukuisten opettamisen. Sitäpaitsi toimi hän rippikoulun päätyttyä uutterasti opettajana sunnuntaikoulussa. Hän käytti tässä sitä menettelytapaa, että edistyneemmät oppilaat opettivat heikompia. Tähän eli n.s. Lancasterin opetusohjelmaan oli hän tutustunut Turussa olevassa sennimisessä koulussa, missä hän, Forssmanin neuvoa seuraten, muutamia kuukausia kevättalvella 1834 oli opetusta kuunnellut.

Nämä kasvatusopilliset toimet eivät suinkaan olleet Hedbergin ainoat tämänlaatuiset virkatehtävät hänen Lohjalla ollessaan. Joulukuussa 1834 tapaamme hänet Leppäkosken kylässä, tuossa silloisen Nummen kappeliseurakunnan pimeimmässä perukassa, tiedon ensimmäisiä alkeita lapsille jakamassa, ja koko seuraavan vuoden hoiti hän Lohjan emäseurakunnassa entistä rippi- ja sunnuntaikoulutointaan. Joulukuussa v. 1835 oli Hedbergin kansan sivistystä harrastavan kirkkoherran alotteesta Lohjalla päätetty perustaa kansakoulu. Kun Forssman eräänä iltana lausui Hedbergille huolensa siitä, ettei oltu saatu opettajaa kouluun, tarjoutui viimemainittu tähän tehtävään. Nuoren sielunpaimenen luonnetta ja hänen alttiuttaan kieltämään itsensä ja palvelemaan Herraa, kuvaavat seuraavat hänen tämän asian johdosta eräässä kirjeessä kirjoittamansa sanat: "— — minusta tuntui, että kävisi vaivaloiseksi joka päivä opettaa yksinkertaisia lapsia ja että siten tulisin laiminlyömään omat opintoni. Silloin johtuivat ajatukseni Jesukseen, muistin miten syvään hän alensi itsensä, halvaksi palvelijaksi meidän tähtemme, miten hän uhrasi kalliin elämänsä sielujen pelastamiseksi sekä miten opetuslapsensa, kuultuaan hänen kehotuksensa: 'seuraa minua', heti empimättä luopuivat kaikesta seuratakseen häntä kaikissa itsensäkieltämisen vaivoissa. Häpesin epäilystäni, joka oli minua estänyt uhraamasta aikaani ja työtäni Jumalan sanan opettamiseen köyhille lapsille sekä neuvomasta heitä varhain Jesuksen tykö, joka on terveytemme ja autuutemme. Päätin sentähden Jumalan nimessä tarjoutua opettajaksi ja teinkin sen jo samana iltana".

Vaikka Hedberg työskenteli koulussaan kuusi tuntia päivässä, eivät jääneet häneltä vasituiset papilliset toimet unohduksiin. Päinvastoin kiinnitti hän päähuomionsa niihin. Useat hänen näinä aikoina kirjoittamansa, jälkimaailmalle säilyneet kirjeet todistavat, miten vakaa tämä hänen päätöksensä oli. Jumalan sanasta hän tiesi, ettei kukaan kääntymättömässä tilassa kelpaa muita ohjaamaan elämän tielle, ja samaa todisti herännyt omatuntonsa. Miten ankarasti hän itseään tuomitsi, näkyy esim. seuraavista hänen ystävälleen L. J. Achrénille 10/11 36 kirjoittamistaan sanoista: "Huolimattomasti etsin omaa autuuttani. Altis olen jakamaan sydäntäni Jumalan ja maailman välillä. Tyydyn usein lihalliseen rauhaan — enkä vakavasti etsi rauhaa Kristuksessa; kernaasti tuomitsen ankarasti muita. Niin, pahan sydämen syvyyksien luetteleminen kävisi tässä liika pitkäksi ja surkeaksi, ja tuo olisi varmaankin mahdotonta; sillä enin ja pahin osa on epäilemättä vielä minulta salassa. Jos hän antaa minulle armonlahjan, niinkuin hän usein onkin antanut, niin putoo se uskottomasta sydämestäni, kuni seulasta. Mutta ylpeyden ja lihan himot viihtyvät siinä hyvästi, ne kyllä versovat tuossa suruttomassa sydämessä, joka sitten ulkokullaisuuden vaipalla niin kernaasti ja kavalasti salaa ilkeytensä."

Tämä, samoinkuin, muut Hedbergin näinä aikoina kirjoittamat kirjeet ilmaisevat selvästi, että hänen herätyksensä oli todellinen ja syvä. Siinä on paljon tuota katkeraa synninsurua ja ankaraa itsensätuomitsemista, josta varsinkin sen ajan heränneet tunnetaan. Mutta siinä on muutakin. Tämmöinen tila tuntuu Hedbergistä ylenmäärin tuskalliselta, hän halajaa uskon varmuutta Kristuksessa, häiritsemätöntä vakuutusta siitä, että hän on Jumalan lapsi. Täysin itsetietoinen tämä pyrkiminen ei vielä ole, mutta se ilmenee jo tähän aikaan siksi vastustamattomana ikävöimisenä, että täydellä syyllä voipi sanoa: jo tässä Hedbergin uskonnollisen elämän vaistomaisessa eroamisessa muiden heränneiden katsantotavasta näkyy sen erimielisyyden enteitä, joka muutamia vuosia myöhemmin on synnyttävä niin katkeraa taistelua hänen ja heidän välillään.

Turhaan oli Hedberg entisiltä ylioppilastovereiltaan K. K. von Esseniltä ja Lauri Stenbäckiltä, jotka hän silloin tällöin tapasi ja joiden kanssa hän oli kirjevaihdossa, etsinyt ohjausta hengellisissä pyrinnöissään. Stenbäckin tulinen, suruvoittoinen ja äärimmäisyyksiin taipuva luonne ei ollut omiaan häntä puoleensa vetämään, eikä näy von Essenkään, vaikka tämä kyllä oli taipuvainen evankeliseen katsantotapaan, saavuttaneen hänen täyttä luottamustaan. Lähiseudulla oli kyllä muutamia heränneitä pappeja — Samuel Hellgren Vihdin pitäjässä, F. Elers Lopella y.m. — mutta ei hän näiltäkään saanut sitä lohdutusta, jota hän kaipasi. Viestit Pohjanmaalla alkaneesta valtavasta herätyksestä olivat ehtineet Lounais-Suomeenkin. Sitäpaitsi kuului Hedbergin kotikaupunki, missä A. Helander oli pappina, tämän herätyksen piiriin, ja usein sai hän vanhemmiltaan tietoja näiden seutujen heränneistä. Etenkin veti Jonas Laguksen maine häntä puoleensa. Käytyään elokuussa 1836 Raahessa, viipyi hän paluumatkalla muutamia päiviä Ylivieskassa. Ystävällisesti otti Lagus hänet vastaan ja hellästi neuvoen puhui hän murheelliselle vieraalleen uskonelämän taisteluista ja voitoista. Kotia palattuaan, kirjoitti Hedberg vanhemmilleen Laguksesta: "Täydellisesti toteutui harras toivoni, että hänessä saisin tavata miehen, joka oli saanut kokea maailman pilkkaa ainoastaan sentähden, että hän vilpittömästi oli harrastanut oman ja muiden sielujen parasta. Hänessä tapasin, mitä olin etsinyt ja toivonut, rehellisen Jesuksen Kristuksen palvelijan, jonka Jumalan henki oli saanut johdattaa totuuden elävään tuntemiseen ja joka sentähden on altis muillekin todistamaan totuudesta, maksoi tämä todistaminen sitten minkä maksoi, kun vain Jesuksen asia sen kautta edistyisi, miehen joka itse on perehtynyt Kristuksen kouluun eikä haparoi sinne tänne muita johdattaessaan. Käyttäen hyväkseni tätä Herran minulle suomaa hyvää tilaisuutta, ilmaisin hänelle sisälliset murheeni, kerroin miten Jumala jo kauan sitten oli herättänyt minut suruttomuuden unesta, miten hän pitkät ajat oli sekä kurittanut minua lain uhkauksilla että evankeliumin suloisilla lupauksilla houkutellut minua uskossa tulemaan Vapahtajan Jesuksen tykö, mutta miten minä puolestani aina olin ollut taipuvainen omalla vanhurskaudellani, ulkonaisella siveydellä, rukouksilla, Jumalan sanan ahkeralla viljelemisellä y.m. peittelemään alastomuuttani, kulkemaan omilla teilläni ja pysymään erilläni Jesuksesta, jonka tähden kristillisyyteni oli ollut todellista elämää vailla enkä ollut voinut saada lapseuden rohkaisevaa vapaata henkeä. Näitä sisällisiä puutteita auttoi tuo Jumalan mies Lagus minua yhä selvemmin käsittämään, kehoittaen minua usein katsomaan Jumalan karitsaa, joka pois ottaa maailman synnin, sekä Jumalalta rukoilemaan hengen valistusta, jotta pääsisin Jesuksen Kristuksen elävään tuntemiseen. Hellästi ja isällisesti lohdutti hän minua, suloisesti vakuuttaen, että minullekin kurjalle se hetki väleen oli joutuva, jolloin Jesus tulisi luokseni, tuoden sieluuni sen rauhan, jota niin kauan olin kaihoten etsinyt. Siellä ollessani sain monesti Jumalalta armon särjetyn sydämeni syvyydestä huutamaan apua suurelta sielunlääkäriltä".

Näin arvosteli Hedberg siihen aikaan Lagusta ja hänen uskonnollista kantaansa. Ja kuitenkin oli juuri näiden miesten välillä muutamia vuosia myöhemmin mitä katkerin viha syntyvä! Sama oli hänen silloinen käsityksensä Pohjanmaan muistakin heränneistä papeista. Niinpä kirjoittaa hän samassa kirjeessä Malmbergista, jota hän Laguksen seurassa kävi tapaamassa: "Mitä Malmbergiin tulee, niin uskon varmasti, että hän on tosi ja elävä kristitty, ja selvää on jokaiselle, joka vain nähdä tahtoo, että hän Pidisjärvellä Jumalan armosta on vaikuttanut paljon Kristuksen valtakunnan hyväksi."

Matkallaan kotiapäin viipyi Hedberg muutamia päiviä myöskin J. Vegeliuksen luona Maalahdella, saaden häneltäkin paljon lohdutusta taistelevalle sydämelleen. Siellä tapasi hän myöskin E. Svahnin. Nämäkin henkilöt, samoinkuin heidän johtamansa liike, näyttivät olleen omiaan yhä lujemmilla siteillä liittämään häntä heränneisiin. Ne katkesivat nämä siteet, ja katkesivat jo muutaman vuoden perästä, mutta ennenkuin tämä tapahtui, oli yhteys Hedbergin ja muiden heränneitten välillä mitä ystävällisintä laatua. Mutta tässä ei meidän vielä tarvitse jaon katkeria aikoja muistella. Herännäisyyden riveissä taistelee Hedberg vielä, eikä mikään eripuraisuus häiritse hänen yhteistyötään liikkeen muiden johtomiesten kanssa.

Kotia palattuaan ryhtyi Hedberg uudella innolla työhönsä. Hänen sanankuuliansa alkoivat totuutta etsiä, yhä useammat tulivat hänen puhettaan kuulemaan. Kaavakristillisyys ei Lohjallakaan enää riittänyt ihmisiä tyydyttämään; sielläkin pyrittiin jo Herran tosituntemiseen. Rippikoulunuorisossakin tuli näkyviin "kohtuullisen kristillisyyden" kannattajien silmissä outo, levottomuutta herättävä hengellisyys. Paitsi Lohjan emäseurakunnassa, tapahtui herätyksiä Nummen kappelissa, missä Hedberg joskus saarnasi. Näillä saarnamatkoilla kokosi hän jumalanpalveluksen jälkeen hartausseuroihin sikäläiset heränneet, jommoisiin kokouksiin vanhimmat jo Achréniusten aikoina olivat tottuneet. Myöskin Suomusjärven ja Kiskon heränneisiin, jotka joskus kävivät hänen Nummella pitämiään saarnoja kuulemassa, tutustui hän näihin aikoihin. Varsinkin Kiskossa näkyy herännäisyysliike olleen elävää, jos kohta siihen liittyneiden luku olikin pieni. L. J. Achrénille 27/8 38 kirjoittamassaan kirjeessä kertoo Hedberg siitä:

"Kiskon pitäjässä on Kurkela niminen kylä. Ensimmäisenä siellä tuli eräs vanha torpanleski syvällisen herätyksen kautta elävään tosiyhteyteen Vapahtajan kanssa. Rakkaudella alkoi hän sitten jakaa valoaan muille. Monta nuorta palvelijatarta ja talontytärtä alkoi mieltyä hänen puhumaansa Herran sanaan. Kun työnsä heitä päivällä estivät, uhrasivat he yön levon, saadakseen syrjäisissä ulkohuoneissa keskustella eukon kanssa ja kuunnella hänen puheitaan. Hänen rakkaudentyötään on Jumala siunannut, niin että noin 20 henkilöä sillä paikkakunnalla viimekuluneina vuosina on herännyt, toiset hyvinkin syvälliseen synnintuntoon. Siellä on myöskin toteutunut tuo vanha sana, ettei Kristus ole tullut antamaan rauhaa maan päällä, vaan eripuraisuutta. Eukkoa pidetään yleisesti viettelijänä, joka tekee ihmiset hulluiksi, vaikkei kukaan saata moittia hänen elämäänsä. Erään talon isäntä, jonka tytär on tullut heräykseen, on tuosta niin suuttunut, että hän monesti on uhannut ajaa tämän lapsensa kodista pois. — Viisi näistä hyvistä ihmisistä kävi eräänä sunnuntaina Nummen kirkossa, pyytäen minua tulemaan heitä ja heidän kotona olevia ystäviänsä tervehtimään, Elokuun 19 p:nä kävin heidän luonaan ja sain silloin tavata melkein heidät kaikki. He kokoontuivat näet majatalooni sunnuntai-iltana ja maanantaina aamulla. Puhuttelin jokaista ja neuvoin heitä paraan ymmärrykseni mukaan."

Huolellisesti valvoi Hedberg omaa hengellistä elämäänsä ja uskollisesti koetti hän omassa kodissaan noudattaa niitä periaatteita, joiden mukaan hän neuvoi sanankuulioitaan sovittamaan kristinuskon totuutta kaikkiin oloihin. Huhtikuussa v. 1837 meni hän naimisiin Maria Sofia Eklundin kanssa. Alusta alkaen ottivat he tavakseen käyttää määrätty hetki joka päivä yhteiseen rukoukseen ja sanan viljelemiseen. Avioliitto oli onnellinen ja tuki Hedbergin harrastusta palvelemaan Herraa ja hänen valtakuntaansa. Etenkin Achrénin kanssa oli Hedberg ahkerassa kirjeenvaihdossa. Niinkuin ennen (II, 134) on mainittu, kehittyi tämän hänen nuoruudenystävänsä hengellinen katsantotapa silloin samaan suuntaan, kuin hänen oma elämänsä. Achrén oli kilvoitellut kovaa kilvoitusta sekä kokenut Kristuksen läsnäoloa sydämessään, jonka armon suloisuutta Hedbergkin juuri samaan aikaan entistä tuntuvammin sai maistaa. Mutta herännäisyyden pohjalla liikkuivat kummankin ajatukset. On kyllä totta, että Hedberg 27/12 1837 Achrénille kirjoittamassaan kirjeessä, jossa hän kertoo edellisenä vuonna Pohjanmaalle tekemästään matkasta, selvin sanoin viittaa siihen, etteivät herännäisyyden sikäläiset johtomiehet olleet voineet johtaa häntä evankeliumin salaisuutta uskossa käsittämään, mutta ainakin pääpiirteissään on hänen kantansa vielä sama kuin heidän. Ehkä aiheutui hänen tyytymättömyytensä Pohjanmaan heränneitten hänelle antamiin neuvoihin siitäkin, että A. Helander, jonka kristillisyyteen hän silminnähtävästi oli hyvin mieltynyt, pysyi erillään Kalajoen varren papeista, vieläpä epäilikin heitä. Hedbergin kysymyksessä olevassa kirjeessä tapaamme näet seuraavat, eripuraisuutta ennustavat sanat: "Pastori Helander Raahessa on syntynyt uuteen elämään Kristuksessa ja saarnaa siellä evankeliumia uskon hengessä ja voimassa. Merkillistä, etteivät hän ja Lagus ole taipuvaisia lähestymään toisiaan. Malmbergista kirjoitti Helander minulle: hänen henkensä on valtaavan voimallinen, mutta sukua Siionin hengelle. Juuri tämän hengen voimme helposti saada, mutta siitä ei ole helppo päästä vapaaksi."