"1:ksi. Että teidän korkea-arvoisuutenne suvaitsisi suostua siihen, että kirkossa pidetyn pyhäkoulun sijassa saataisiin talvisaikana toimeenpanna sitä vastaava harjoitus kyläkunnissa siten, että oppimattomat lapset, joiden luku on valitettavan suuri, sunnuntaina i.p. saisivat kokoontua määrättyihin paikkoihin seurakunnassa, missä siihen valitut lukutaidossa etevimmät, hyvämaineiset työkansaan kuuluvat henkilöt heitä harjoittaisivat sisä- ja ulkoluvussa, jonka ohessa papisto alttiisti on suostunut joka sunnuntaina i.p. vuoroonsa kyläkunnissa tarkastamaan ja johtamaan näitä pyhäkouluja sekä, lasten kuulustamisen päätyttyä, niinkuin näihin asti kirkossa, lukemaan ja selittämään luvun Uudesta testamentista sekä lopuksi virrenveisuulla ja rukouksella klo 6 illalla päättämään toimituksen, jonka jälkiosassa vanhemmatkin henkilöt saisivat hartauttaan harjoittaa. Niissä kyläkouluissa, joihin ei seurakunnan opettaja sinä päivänä voisi saapua, lukisi lasten opettaja, kuulustelun päätyttyä, luvun Uudesta testamentista tahi kappaleen jostakin hyväksi tunnetusta ja käytettäväksi hyväksytystä kirjasta, luettua kuitenkaan selittämättä, sekä päättäisi toimituksen määrähetkellä rukouksella ja veisuulla; ja tulisi jonkun seurakunnan vanhemmista tai järjestysmiehistä näissä tilaisuuksissa aina olla saapuvilla järjestystä valvomassa. Tämän ohessa saan nöyrimmästi ilmoittaa, että neljä lukutaidossa etevää ja lasten opettajaksi sopivaa, hyvämaineista miestä on minulle ilmoittanut olevansa alttiit maksutta opettamaan lapsia sunnuntaina i.p. sekä että monet perheenisät seurakunnan eri osissa ovat halukkaat niinikään maksutta luovuttamaan isoimmat huoneensa kysymyksessä olevaan tarkoitukseen. — Jos T. K. suostuisi antamaan suosiollisen lupansa tämän ehdotuksen toteuttamiseen, niin rohkenen toivoa, että seurakunnan lapset vähitellen saavuttaisivat tyydyttävän taidon sisäluvussa, jota vastoin tämä heidän taitonsa nykyään yleensä on jokseenkin heikko, niinkuin siitäkin näkyy, että 36 rippikoululasta ei ole voitu laskea p. ehtoolliselle heidän suuren tietämättömyytensä takia.

"2:ksi. Vaikka kirkon uskonpuhdistaja sekä useat innokkaat ja kokeneet seurakunnan opettajat terottamalla ovat terottaneet, että katkismuksen oppia ahkerasti ja uskollisesti tulee selittää kansalle sekä kuulustelujen kautta selvittää ja perinpohjin opettaa, niin että piispa Pontoppidan Collegium pastorale nimisessä kirjassaan siitä lausuu seuraavat mietittävät sanat, jotka nöyrimmästi rohkenen tähän lainata: 'Frustaneae ex parte sunt omnes homiliae sine catechisatione, qvod experientia docet. Ubicunqve catechisatio non habetur, ibi stupenda est ignorantia. Vulgus enim populariter vult informari per interogationem et responsionem, qvod nisi fiat, barbarismus inducatur nesesse est', [Ilman kuulustelua ovat kaikki saarnat miltei aivan turhat, niin opettaa kokemus. Missä kuulustelua ei harjoiteta, siellä on tietämättömyys äärettömän suuri. Sillä kansa halajaa kansantajuista kysymyksiin ja vastauksiin perustuvaa opetusta. Ellei niin menetellä, on raakalaisuus välttämätön.] ja vaikka minäkin pappisvalallani olen sitoutunut 'ahkerasti ja uskollisesti teroittamaan katkismuksen oppia', niin en voi muuta kuin katua ja häveten tunnustaa, että tässä kohden olen toimittanut valitettavan vähän. Kun kuitenkin hartaasti toivon niin paljon kuin mahdollista voivani hyödyttää niitä kalliisti lunastettuja sieluja, joiden hoidosta minun tulee vastata, sekä paremmin täyttääkseni, mitä näihin asti olen laiminlyönyt, olen Herran Jumalan edessä tuntenut itseni velvoitetuksi noudattamaan mitä kirkkolain 2 luv. 9 — 10 §§ säätävät katkismuksen selityksistä ja kuulusteluista sunnuntaiaamuna. Mutta koska nämä katkismusselitykset ja kuulustelut seurakunnissamme eivät enää ole käytännössä ja sentähden ainakin alussa antaisivat aihetta vihamielisten ihmisten väärentäviin arvosteluihin, saan nöyrimmästi pyytää kunnia-arvoisan h:ra t:rin ja arkkipiispan lupaa saada Paimion kirkossa sunnuntaiaamusin, ensimmäisestä soitosta klo 9:ään toimittaa katkismus-selitystä ja kuulustelua kirkkolain määräysten mukaan".

Näihin kaikin puolin lainmukaisiin ehdotuksiin ei tuomiokapituli katsonut voivansa vastata, ennenkuin se oli tutkinut Hedbergin toimintaa hänen uudella toiminta-alallaan. Lehtori Edman, joka oli Turun tuomiorovastikunnan v.t. lääninrovastina, sai määräyksen pitää kirkonkokouksen Paimiossa. Hän toimitti tämän tehtävän marrask. 10 p:nä 1839. Puhe, jonka hän tässä tilaisuudessa piti, kuvaa kirkon silloisten hallitusmiesten uskonnollista kantaa. Teroitettuaan, että opettajan tulisi kunnioittaa järkeä sekä karttaa liiallisuutta ja varjopyhyyttä, kääntyi hän seurakuntalaisten puoleen, kehoittaen heitä ahkerasti painamaan opetusta mieleensä, elämään sovussa ja rauhassa sekä lain mukaan "huvituksissaankin". Jos opettaja ja sanankuulijansa tämän tekisivät, voisivat he tuomiopäivänä sanoa: Herra, tässä olemme; paraan kykymme mukaan olemme tehneet mitä käskit, mutta unohda puutteellisuutemme ja heikkoutemme, sillä tiedäthän että olemme heikkoja ihmisiä. Tähän, niin vakuutti lehtori Edman, Herra varmaankin tyytyisi. Ensimmäiseen kysymykseensä, oliko Hedbergin pitämä koulu tuottanut hyötyä, sai tarkastaja seurakunnan talonpojilta yksimielisesti myöntävän vastauksen. Mutta kun hän moitti vanhempia siitä, etteivät itse pitäneet huolta lastensa opetuksesta, esiintyi eräs herrasmies väittäen, että oli suostuttu Hedbergin kyläkunnissa antamaan lastenopetukseen ainoastaan sillä ehdolla, että kaikki opetettavat olisivat alle 15 vuoden (jos joku vanhempi saapuisi, olisi opetus heti lakkautettava), koska — niin arveli puhuja — nämä tilaisuudet eivät saisi muuttua hartausseuroiksi. Tämän jälkeen kysyi tarkastaja, mitä Hedberg oli tarkoittanut koulunpidollaan. Tämä selitti sunnuntaisin i.p. antamallaan opetuksella pitäneensä silmällä lasten opetusta sekä, mikäli kysymys koski hartausseuroja, sapattipäivän pyhittämistä. Turhaan koetti Hedberg vetoamalla 1726 vuoden asetukseen puolustaa hartausseurojen pitämistä, turhaan huomautti hän, että virkavalansa ja virkansa velvoittivat ja oikeuttivat häntä neuvomaan ja opettamaan sanankuulijoitaan, missä ja koska hän haluaisi. Esiinvetämänsä asetus oli muka kumottu myöhempien määräysten kautta, eikä ollut hän pappina oikeutettu milloin hyvänsä neuvomaan ja opettamaan paitsi yksityisesti, koska näet suurissa kansanjoukoissa aina tapahtuisi epäjärjestystä. Tämmöisistä, Hedbergin pitämien seurojen tuottamista häiriöistä puhui eräs herrasmies, ja Edmankin sanoi kuulleensa semmoisista ja luotettavalta taholta saaneensa tietää, että pimeydessä harjoitettiin pimeyden tekoja, vaikkei hän tahtonut näitä kertomuksia vetää julkisuuteen. Peittelemättä lausui Hedberg kummastuksensa siitä, ettei kristityssä maassa sallittu Jumalan sanan yhteistä viljelemistä, ja rohkeasti puhui hän maailman pilkasta, valeista ja sorrosta. Talonpojat todistivat yksimielisesti, että hartausseurat olivat olleet suureksi siunaukseksi seurakunnalle, mutta säätyläiset olivat toista mieltä.

Rohkeasti oli Hedberg esiintynyt tässä tilaisuudessa. Edman varoitti häntä liiallisuuksiin eksymästä. Toistaen huomautuksensa maailman elävää kristillisyyttä vastaan kaikkina aikoina osoittamasta vihasta, pyysi Hedberg saada pöytäkirjaan merkityksi, miten kernaasti hänen sanankuulijansa toivoivat edelleenkin saavansa kokoontua hartausseuroihin koulutuntien päätyttyä. Tähän pyyntöön suostui tarkastaja.

Joulukuun 12 p:nä antoi tuomiokapituli päätöksensä: Hedberg sai pitää sunnuntaikoulua neljässä kyläkunnassa, kuitenkin tarkkaan noudattamalla kirkonkokouksen määräyksiä ja rajoituksia. Sitävastoin ei tuomiokapituli "esiintulleista syistä" antanut hänelle lupaa pitää katkismusselityksiä sunnuntaiaamuna. V.t. lääninrovasti Edman sai kehoituksen "mitä huolellisimmin seuraamaan näitä harjoituksia ja valvomaan, että niissä vallitsisi hyvä järjestys sekä, jos häiriöitä ilmaantuisi, heti konsistoriumille siitä ilmoittamaan."

Mutta turhat olivat täällä, niinkuin muualla, viranomaisten toimenpiteet herännäisyyden leviämisen estämiseksi. Entistä yleisemmin alkoi Paimiossa ihmisiä herätä, ja tuli levisi nopeasti naapuriseurakuntiin. Helluntaipyhiksi 1840 saapui Hedbergiä kuulemaan kansaa 15 vieraasta seurakunnasta, toisia 10-15 peninkulman matkan päästä. Sanankuulijain suuren luvun tähden pidettiin seuroja taivasallakin, ei vain pappilassa, vaan muuallakin. Kun näissä tilaisuuksissa vielä liikutuksiakin tapahtui (eräs Tyrväältä kotoisin oleva tyttö alkoi huutaa ja pyörtyi pari kertaa), toimitettiin asiasta tieto Turkuun.

Toukokuun 25 p:nä päivätyssä kirjoituksessa ilmoitti Hedberg tuomiokapitulille perustamiensa kyläkoulujen toiminnasta, mainiten muun ohessa, että hän oppilasten kasvaneen luvun tähden oli ottanut avuksensa useita apuopettajia, joista varsinkin räätäli J. Grönfors oli työskennellyt suurella menestyksellä. Hän ilmoitti niinikään, että nämä henkilöt olivat opettaneet eniten laiminlyötyjä lapsia, paitsi sunnuntaisin, kahtena arkipäivänäkin viikossa. Samassa kirjeessä pyysi Hedberg saada siirtää kysymyksessä olevat koulunsa kesänajaksi kirkkoon, sitoutuen pimeämmän ja kylmemmän ajan tultua jälleen jatkamaan kouluopetustaan kyläkunnissa. Tähän pyyntöön sai hän kesäk. 20 p:nä päivätyn myöntävän vastauksen. Tästä luvasta sai myöskin Edman, joka sitä ennen oli antanut tuomiokapitulille puoltavan todistuksen Hedbergin toiminnasta, samana päivänä kirjallisen tiedon. Arkkipiispa näkyy kuitenkin itse teossa olleen toista mieltä, kuin nämä viralliset asiakirjat osoittavat. Edellisenä päivänä oli hän näet kirjoittanut Hedbergille yksityisen kirjeen, jossa hän "uusien valitusten" johdosta kutsui hänet luoksensa. Turkuun saavuttuaan, huomasi viimemainittu heti, että hänen ylhäisyytensä oli hyvin vihamielinen maassa leviävälle uskonnolliselle liikkeelle. Verraten herännäisyyttä Englannin metodismiin, vieläpä kutsuen sitä salaiseksi jesuitismiksi, puhui Melartin pietismin tuottamista yhteiskunnallisista häiriöistä ja niistä valtiollisista vaaroista, joihin se syöksisi isänmaan, ellei sitä ryhdyttäisi tarmokkaasti vastustamaan. Puhuen Ranskan vallankumouksen kauhuista, lausui hän selvin sanoin, että valtio olisi pakotettu käyttämään ankaroita keinoja liikkeen kukistamiseksi.

Silminnähtävästi oli Melartin juuri näihin aikoihin korkeilta viranomaisilta, lähinnä Turun läänin kuvernööriltä, saanut entistä selvempiä muistutuksia ryhtymään ankariin pakkokeinoihin pietismin leviämisen estämiseksi. Että Paimion ja sen naapuripitäjien säätyläisetkin olivat tehneet voitavansa tuon kaikenlaisia häiriöitä tuottavan papin mustaamiseksi, on niinikään hyvin luultavaa. Että arkkipiispa ja hänen tuomiokapitulinsa monessa suhteessa varsinkin alussa suosiollisesti arvostelivat Hedbergin työtä Paimiossa, näkyy siitäkin, että hänelle samana päivänä, jona hän sai luvan pitää koulua kyläkunnissa, annettiin varapastorin arvonimi. Mutta kirkon johtomiesten maailmanmukainen kristillisyys ja heidän orjallinen nöyryytensä valtiomahdin tahdolle anastivat itselleen ennenpitkää tässäkin vallan. Melartin matkusti Paimioon itse tutkiakseen, mitä huhuissa ja kertomuksissa ehkä oli liikaa. Matkansa tulos oli se, että Hedberg määrättiin vankilansaarnaajaksi Ouluun. Tähän määräykseen liittyi seuraava kielto: hän ei saisi toimittaa minkäänlaista papillista tehtävää vankilan muurien ulkopuolella. Oulun kirkkoherranviran hoitajalle, K. M. Ståhlelle, kirjoitti arkkipiispa näin kuuluvan kirjeen: "Kun tuomiokapituli on ollut pakotettu siirtämään Paimion v.t. kirkkoherran, varapastori, maist. Hedbergin tästä paikasta hänen lahkolaisuutensa ja sen aikaansaamien kokousten tähden, joihin on keräytynyt ihmisiä monesta naapuripitäjästä, ja määrännyt hänet v.t. vankilansaarnaajaksi Ouluun, jossa toimessa hänen esittämistaitonsa voinee olla hyödyllinen, saan ennakolta ilmoittaa hra varapastorille, jolle kirkkoherranviran hoito väliaikaisesti on uskottu, ettei teillä ole lupa missään tapauksessa sallia Hedbergin toimittaa mitään tehtäviä seurakunnassa, ei saarnoja, sairaiden luona käyntiä eikä minkäänlaisia muita toimituksia, koska hra varapastori muussa tapauksessa joutuisi syytteenalaiseksi tuomiokapitulissa ja tuottaisi itselleen monenkaltaisia vaikeuksia seurakunnan hoidossa. Jos Hedberg tahtoisi saarnata tai pitää hartaushetkiä naapuripitäjissä, pyydän h:ra varapastoria hyväntahtoisesti ilmoittamaan asianomaisille kirkkoherranvirastoille tämän tuomiokapitulin vakavan tahdon." [Tässä luvussa F. G. Hedbergistä käytetyt tiedot ovat lainatut Vaenerströmin kirjasta "Fredrik Gabriel Hedberg".]

XIV.

Hedberg linnansaarnaajana Oulussa.