Uudet todistajat todistivat, että veisuu Tevalinin kodissa pidetyistä kokouksista oli kuulunut kauas; mutta juttu ei vielä talvikäräjissäkään 1843 päättynyt, syystä ettei Margareetta Högmania, Leena Kompulaa ja Antti Väisäistä oltu tavattu kotona, kun heitä oli haettu oikeuteen haastamista varten. Syyskuun 18 p:nä, kun juttu uudelleen oli esillä, esiintyi muutamia uusia todistajia, joista toisia oli tuotu oikeuteen. Saapuvilla oli myöskin Antti Väisäinen. Hän kielsi jyrkästi käyneensä Tevalinin seuroissa. Margareetta Högmania ja Leena Kompulaa eivät lautamiehet nytkään olleet tavanneet kotona. Nämä ja muutamat muut todistajat tuomittiin "tuomisen uhalla" saapumaan talvikäräjiin.
Tammikuun 11 p:nä 1844 esiintyi Margareetta Högman oikeudessa. Hän todisti edellisinä vuosina niinä aikoina, joina hän oli saapunut kirkolle Herran ehtoollisella käyntiä varten, matkan pituuden tähden tulleensa jo edellisenä lauvantaina Tevalinin kotiin, joka oli hänen kirkkokortteerinsa. Hän tunnusti niinikään siellä tavanneensa paljon ihmisiä, joita hän ei ollut tuntenutkaan, sekä sunnuntaina aamuin ja illoin heidän kanssaan rukoilleensa ja veisanneensa. Tämä avomielinen tunnustus on sitä huomattavampi, kuin Margareetta Högmania, niinkuin hänen tilaisuudessa luettu papintodistuksensa osoittaa, v. 1837 oli Kangasniemellä sakotettu "osanotosta luvattomiin kokouksiin". Samankaltainen oli Leena Kompulan todistus. Tevalin anoi vapautusta "sakoista ja muusta edesvastauksesta", koskei hänen kodissaan pidetyissä, hyvää tarkoittavissa seuroissa ollut tapahtunut epäjärjestyksiä eikä muuta moitittavaa, sekä että Spjut, joka oli toimeenpannut tämän oikeusjutun, velvoitettaisiin korvaamaan hänen käräjämatkansa ja hukkaan menneet monet työpäivänsä. Samaa vaativat Väisäinen, Margareetta Högman ja Leena Kompula. Lopuksi antoivat Margareetta Högman ja Väisäinen oikeuteen näin kuuluvan, Hirvensalmen kappalaisen Ferdinand Sireliuksen kirjoittaman todistuksen:
"Loisen vaimo Margareetta Högman, asuva torppari Antti Väisäisen luona Joutsan kappelin Vahvaselän kylässä, ollen viimemainittu vaimonsa kera syytteenalaisena luvattomien kokousten eli rukousten pitämisestä, sekä nämä henkilöt, jotka minä hyvin tunnen, pyytävät yksityistä todistustani käytöksestään. - Vahvaselän kylän asukkaat ovat matkan lyhyyden ja muun mukavuuden tähden aina käyneet Hirvensalmen kirkossa paitsi niinä juhlapyhinä, joina ovat käyneet p. ehtoollisella Joutsan kirkossa. Tästä syystä ovat yllämainitut henkilöt usein olleet kirkkokortteerissa minun luonani ja lauvantai-iltoina sekä aamulla sunnuntaisin, niinkuin myöskin kahtena peräkkäin sattuvana juhlapäivänä, pitäneet rukoushetkensä muun tämmöisissä tilaisuuksissa saapuvilla olleen kirkkoväen kera virsikirjassamme löytyvien rukouskaavojen mukaan. — Nämä henkilöt ovat myöskin ahkerammin, kuin useimmat muut, saapuneet yhteiseen jumalanpalvelukseen sekä julkisessa elämässään esiintyneet siivosti ja kristillisesti. He ovat osoittaneet mitä suurinta taitoa kanssakäymisessään synkkämielisten ja mielisairasten kanssa, joista moni tämän seurustelun kautta on parantunut ja saanut rauhan. Kiitettävällä alttiudella ovat he omista pienistä varoistaan tahi muiden heille antamilla lahjoilla avustaneet köyhiä, papeiksi pyrkiviä ylioppilaita. — Margareetta Högmanista on sitäpaitsi huomattava, että hänellä on parempi kristinopin taito, kuin talonpojilla ylimalkaan, ja että hän kirjeissä hyvässä järjestyksessä ja johdonmukaisesti pystyy selvittämään uskonnollisia kysymyksiä".
Tammikuun 12 p:nä julisti kihlakunnanoikeus päätöksensä. Perustuen kuninkaalliseen plakaattiin vuodelta 1726 ja toukokuun 2 p:nä 1751 päivättyyn kun. kirjeeseen, tuomitsi se Erkki Tevalinin 96 ruplan, Antti Väisäisen, Margareetta Högmanin ja Leena Kompulan 4 rupl. 80 kopeekan sakkoihin. Tevalin määrättiin sitäpaitsi muutamille todistajille, jotka sitä olivat vaatineet (useimmat eivät pyytäneet mitään korvausta), suorittamaan yhteensä 1 rupl. 25 kopeekkaa.
Tuomitut vetosivat Viipurin hovioikeuteen. Asiakirjoihin liittivät he Mikkelin kirkkoherran, rovasti A. G. Nordqvistin ja Hirvensalmen apulaispapin, J. N. Sireliuksen todistukset. Edellinen todisti, että nämä henkilöt olivat käyttäytyneet siivosti, hurskaasti ja mallikelpoisesti sekä harjoittaneet kotihartauttaan tavalla, joka ei ollut maallista lakia vastaan eikä tuottanut häiriötä yleisessä yhteiskuntajärjestyksessä. J. N. Sireliuksen todistus kuului: "Torppari Antti Hoskan vaimo Margareetta Högman ja sorvari Antti Väisäinen, joita on syytetty niin sanotusta luvattomasta rukouksen pidosta, ovat ahkerasti käyneet Hirvensalmen kirkossa, joka on heille lähin kirkko, sekä sitä tehdessään osoittaneet kristillistä hartautta; ja on allekirjoittanut yksityisesti kokenut, etteivät he ole ilmaisseet liiallista innostusta, vaan mitä herttainta hyväntahtoisuutta, jonka ohessa he paljon ovat hoitaneet köyhiä, sairaita ja mielivikaisia, joista viimemainituista kaksi Hirvensalmelta kotoisin olevaa ihmistä yllämainittujen henkilöiden lempeän hoidon kautta, josta nämä eivät ole mitään korvausta pyytäneet, parantui, ennenkuin heitä ehdittiin toimittaa mielivikaisten sairaalaan."
Asianomaisten pappien toimenpiteestä ei siis kysymyksessä olevaa oikeusjuttua pantu vireille. Asiakirjoista näkyy niinikään, ettei nimismies Brofeldt eikä kihlakunnanoikeus tahtonut käsitellä sitä uskontoa koskevana asiana, vaan luvattomien kokousten pitämisen kiellon kannalta. Mutta että kanne itse teossa aiheutui uskon vainon halusta, on päivän selvää. Näyttää kuin olisi yllämainittu Spjut ollut siihen enemmän syyllinen kuin Brofeldt.
Hovioikeuden Brofeldtilta valitusten johdosta vaatimassa selityksessä huomautti tämä Spjutin ilmoituksen tähden olleensa velvollinen oikeudessa syyttämään Tevalinia ja hänen kotiinsa luvattomasti kokoontuneita henkilöitä. Sitä valittajien muistutusta vastaan, että juttua ei oltu käsitelty kiellettyjä uskonharjoituksia koskevien kun. kirjeiden mukaan, huomautti hän, ettei kanne eikä kihlakunnanoikeuden tuomio tarkoittanutkaan semmoisia kokouksia, vaan luvattomia kokouksia yleensä, jommoisia kysymyksessä olevat Tevalinin kodissa pidetyt kokoukset hänen mielestään olivat. Paitsi muita itse asiaa koskevia kohtia, joiden perustelu ylimalkaan on hyvin heikko, sisältää Brofeldtin selitys sen muistutuksen, että muutamat niistä henkilöistä, jotka olivat todistaneet valituskirjain allekirjoittajain nimikirjoitukset, olivat hänelle tuntemattomat. Vielä aiheettomampi on seuraava, selityksen lopussa oleva vaatimus: "Mitä tulee valituskirjan lausetapaan, niin ja vaikka jutun käsittelystä näkyy, että Tevalin on unohtanut sananlaskun 'suutari pysy lestasi ääressä', ei hänen eikä varsinkaan valituskirjan kirjoittajan olisi pitänyt unhottaa säädyllisyyden vaatimuksia ja niitä vastoin käyttää salaviittauksia ja kohtelemattomuuksia, jonka tähden sopiva rangaistus olisi hyvin ansaittu". Huomattava on näet, ettei Tevalinin eikä muiden valituksissa löydy ensinkään sopimattomia hyökkäyksiä, ei syyttäjää eikä kihlakunnanoikeutta vastaan.
Hovioikeuden päätös, joka on päivätty toukokuun 15 p:nä 1844, kuuluu: "Keisarillinen hovioikeus on antanut itselleen esittää valitukset niihin kuuluvine asiakirjoineen, ja koska kihlakunnanoikeus ei ole ollut oikeutettu ryhtymään juttua harkitsemaan, ennenkuin, siinä järjestyksessä kuin 5 p:nä joulukuuta 1762 päivätty kun. kirje säätää, syyttäjä Brofeldt on siitä ilmoittanut keis. senaatin prokuraattorinvirastolle, ja asianomainen määräys kysymyksessä olevan kanteen nostamisesta annettu; sentähden on keisarillinen hovioikeus hyljännyt ja kumonnut sekä sanotun oikeuden toimenpiteet tässä suhteessa, että sen yllämainitun päätöksen." [Viipurin hovioikeuden arkisto.]
Muihin toimenpiteisiin ei Brofeldt enää ryhtynyt tässä asiassa. Epäilemättä oli hänkin huomannut, että viranomaiset miltei kaikkialla olivat kyllästyneet tämänkaltaisiin pakkokeinoihin herännäisyyden kukistamiseksi sekä että yleinen mielipide yhä yleisemmin jo oli alkanut niitä vastustaa.