Kappalaisenapulaisena Kiuruvedellä oli tähän aikaan K. J. Åkerman, joka ennen oli toiminut pappina Nilsiässä ja oli herännäismielinen. Häntä lahjojen puolesta paljon etevämpi oli Pyhäjärven kappalaisen J. Lesceliuksen apulainen ennen (I, 338) mainittu Henrik Schwartzberg. Hän oli syntynyt Mustakallion torpassa Pyhäjoella (1811) ja pääsi ylioppilaaksi Runebergin antamalla todistuksella 1832. Helsingissä hän tutustui yliopiston etevimpien kykyjen kanssa, ottaen tämän ohessa ahkerasti osaa soitannollisiin ja muihin seurahuveihin. Täten kehittyi hänen luontainen rohkeutensa ja taipumuksensa ujostelematta seurustelemaan ihmisten kanssa. Kansan syvistä riveistä lähteneenä sopi hän hyvin papiksi maalle. Pyhäjärvelle tullessaan oli Schwartzberg vielä suruton. Hyvillä lahjoillaan hän luuli saavansa paljon aikaan. Vasta kun hän muutamilta sanankuulijoilta sai kuulla, ettei hänen saarnoistaan pidetty, niitä kun "ei kansa ymmärtänyt", alkoi hän tutkia omaa tilaansa ja liittyi nyt täydestä sydämestä heränneisiin. [Pekka Aschan, Matrikel; kertoneet Charlotte Achrén, tuomiorovasti J. Schwartzberg (1896) y.m.] Eivät siis näiden rajamaiden papitkaan, niinkuin Kalajoen käräjien aikoina muualla usein oli laita, vaikeuttaneet heränneitten matkoja, vaan edistivät päinvastoin savolaisten ja pohjalaisten käyntiä toistensa luona.

Kalajoenvarren seuduilla toimi edelleen eri paikoissa käräjien ajoilta tunnettu Jaakko Hemming. Hänen jälkeisekseen Laguksen apulaiseksi Ylivieskaan määrättiin Kustaa Johansson. Tämä monesta syystä huomattava mies oli kotoisin Euran kappelista, missä hän oli syntynyt 1810. Papiksi tultuaan (1835), työskenteli hän ensin Pietarsaaressa, Oravaisissa ja Alavetelissä, kunnes hänet 1842 vuoden alusta siirrettiin Ylivieskaan, missä hän ensin oli Laguksen sijaisena tämän virasta erottamisen aikana, sittemmin hänen apulaisenaan vuoteen 1845. Johanssonkin oli herännyt mies, ei ainoastaan nimeksi, vaan koko sydämestään. Mitä tunnollisin Herran koulussa opittu ja siinä yhä kehittyvä huolellisuus oli hänen luonteensa ehkä huomattavin piirre. Jos kohta hän vasta myöhemmin tuli enemmän huomatuksi, ehti hän jo Ylivieskassakin valmistaa itselleen pysyvän muiston monessa sydämessä. Varsinkin lasten kasvattamista "kurituksessa ja Herran nuhteessa" teroitti hän saarnoissaan, rippikoulussa, vieläpä seurapuheissakin sydämiin osaavilla sanoilla. Sekä virkatoimissa että muulloin oli hänen esiintymisensä vaatimatonta ja nöyrää. Lagus piti hänestä paljon. [Sukukirja, Suom. aatelittomia sukuja; kert. Ylivieskan vanhat heränneet, rovasti A. O. Törnudd y.m.]

Keski-Pohjanmaan muista heränneistä papeista 1840-luvun vaiheissa on muistettava myöskin K. J. Engelberg. Hän tuli ylioppilaaksi ja papiksi samaan aikaan kuin Schwartzberg, jonka tukena ylioppilasajan viettelyksissä hän oli. Heidän välillään syntyi jo siihen aikaan hyvin likeinen, koko elinajan kestävä ystävyys. [Kert. tuomiorovasti Schwartzberg (1896) ja pastori F. F. Lönnrot (1897).] Jo Piippolassa pappina ollessaan (1839-1842) oli hän tunnettu Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Savonkin heränneissä piireissä. Mitään huomattavampaa herätystä hän ei kuitenkaan seurakunnassaan saanut aikaan. [Kert. F. H. Lönnrot ja V. L. Helander.] Mutta sitä suurempaa huomiota herätti siihen aikaan Engelbergin ystävä Schwartzberg. Sievissä, johon seurakuntaan hän siirrettiin 1839, kasvoi hänen aikanaan, ennen (II, 69) alkanut herätys ja virkistyi voimallisesti. Schwartzberg oli hyvä saarnamies ja vaikka hän oli hyvin kiivas luonteeltaan, lähestyi kansa häntä alusta alkaen vapaasti ja luottamuksella. Hänen vilpitön suoruutensa ja hänen erinomainen seurustelutaitonsa sai ihmisiä joukottain häntä kuulemaan ja hänen neuvojaan vastaanottamaan. Harva herännäisyyden papeista pääsi kansaa niin lähelle kuin hän. [Aschan, Matrikel; kert. J. Schwartzberg ja Kalajoen-varren vanhat heränneet.] Pelkäämättä hän toimitti herätystyötään, vaikka kuvernööri Lagerborg, joka kaikin tavoin koetti estää herännäisyyden leviämistä läänissään, uhkasi ryhtyä tehokkaisiin toimenpiteisiin häntä vastaan. Schwartzbergin aikana rakensivat Sievin heränneet lähelle kirkkoa seuratuvan, joka sitten pari vuosikymmentä oli etäämmällä asuvien kirkkokortteerina. Miten tunnettu hän jo näihin aikoihin oli, näkyy esim. siitä, että Lyytikäinen, kutsuessaan Lagusta häihinsä, pyysi tätä kehottamaan myöskin Schwartzbergiä tilaisuuteen saapumaan. [N. K. Malmbergin kirje 9/10 40 K. E. Bergrothille; Laguksen kirje N. K. Malmbergille 30/12 39.]

Schwartzbergin kautta levisi herännäisyys myöskin Rautiossa, johon seurakuntaan hän siirrettiin maaliskuussa 1841, sekä Perhossa, missä hän toimi 1/10 41—3/6 42. Pari kuukautta Lesceliuksen kuoleman jälkeen (10/1 442) tapaamme hänet armovuodensaarnaajana Pyhäjärvellä. [Aschan, Matrikel; Sukukirja, Suom. aatelittomia suk.]

Keski-Pohjanmaan herännäisyyden huomattavin seutu oli yhä edelleen Kalajoen varsi. Kalajoen, Ylivieskan ja Nivalan lisäksi, missä liike oli suurin, alkoi 1840-luvun alussa myöskin Alavieska vetää suurempaa huomiota puoleensa. Jo Kalajoen käräjien alkaessa löytyi, niinkuin tiedämme, viimemainitussakin seurakunnassa heränneitä, mutta suuremmassa määrässä lisääntyi näiden luku vasta Vilhelm Österbladhin aikana (1840-1852). Jos kukaan, niin oli tämä mies paikallaan heräjävässä seurakunnassa (katso II, 141). Hän oli etevä saarnamies ja veti puoleensa ihmisiä lempeällä, tosirakkautta uhkuvalla käytöksellään. Suruttomimmatkin huomasivat, että "Jumalan valtakunnan asia oli hänelle kallis". Ei estellyt tuota "vilkasta pappia" kankeus ja hitaus, kun häntä tultiin pyytämään sairasten tykö tai muille virkamatkoille. Hän oli aina heti valmis lähtemään. Jo kaukaa huomasi vastaantulija hänen kiireestä vauhdistaan, että "Estenplaati" oli liikkeellä. "Hyvissä ajoin piti ajaa syrjään", jos mieli välttää hänen monesti lausumaansa varoitusta: "muista, että aika on lyhyt". Österbladhin kirkko oli aina täynnä. Häntä kuulemaan saapui usein ihmisiä Pyhäjoelta, Salosta y.m. seurakunnista. Alavieskassa, samoinkuin muuallakin, pukeutuivat heränneet körttipukuun. Seurat pidettiin alussa yksinomaan pappilassa, mutta ei kulunut pitkä aika, ennenkuin alettiin kokoontua Eskolan, Jutilan, Alakantolan, Hietalan y.m. taloihin. [Kert. (1896) Alavieskan vanhimmat asukkaat, Jaakko Hemming y.m.]

Savolaisista näkyy varsinkin L. J. Niskanen näinä aikoina käyneen usein Pohjanmaan puolella. Niinpä osoittavat esim. seuraavat päivämäärät vuodelta 1841, miten ahkerasti hän kävi muualla asuvia heränneitä neuvomassa. Uudenvuoden aikana matkusti hän Ylivieskaan asti, missä hän silloin tapasi Hedberginkin. Paluumatkalla viipyi hän kolme päivää Pyhäjoen pappilassa häissä, joihin oli saapunut apteekkari Malmgren Kajaanista ja muita säätyläisiä sekä "talonpoikaista kansaa useampia". Yhdessä matkustettiin sitten Kiuruvedelle, missä "paljon Herraa pelkääväisiä" oli koolla. Palmusunnuntain ja pitkänperjantain välisinä päivinä johti hän Pyhäjärvellä seuroja "kolmissa talonpoikaisissa häissä", ollen täällä "monien sisällisten vaivojen painon alla", kun ei Paavo Ruotsalainen ollut päässyt tätä vaikeaa tehtävää toimittamaan. Iloksensa hän kuitenkin sai kokea, että sikäläiset heränneet kiitollisuudella ottivat vastaan hänen neuvonsa. Heinäkuun alussa kävi Niskanen Nilsiässä Paavoa tapaamassa, elokuun 14 p:nä oli hän seuroissa Honkamäen talossa Kiuruvedellä ja Mikkelin aikana saapui hän jälleen viimemainitun seurakunnan heränneitä uskossa tukemaan. [L. J. Niskasen kirjeet F. G. Hedbergille 1/4 41 ja /7 41 (omistaa Arkiaatteri Otto Hjelt); F. G. Hedbergin kirje eräälle ystävälleen 19/8 41 (omistaa Suom. Muinaismuistoyhdistys); Kiuruveden vanhojen heränneitten kertomukset (1896).]

Paavo Ruotsalaisen matkoista samana vuonna ovat seuraavat tiedot säilyneet: Tammik. 11 p:nä saapui hän Ruovedelle, missä seuraavana päivänä vietettiin Selma Katarina ja Olivia Vilhelmina Bergrothin häitä, joista edellinen meni naimisiin Tampereen kaupungin saarnaajan Josef Grönbergin, jälkimäinen J. I. Berghin kanssa. Pitkänäperjantaina oli hän Kuopiossa ja sieltä matkusti hän pääsiäisen pyhiksi Leppävirroille. Kumpaankin paikkaan oli häntä pyydetty. Leppävirroilta aikoi hän matkustaa Karjalaan, mutta tämä tuuma lienee kelirikon tähden jäänyt sikseen. Kesällä sai hän kutsun N. H. Berghin Uuskaarlepyyssä elokuun 4 p:nä vietettäviin häihin. Tähän tilaisuuteen odotettiin monta pappia ja paljon muita heränneitä eri osista maata. Tuossa ruotsinkielisessä seudussakin, missä paraikaa liikkui herätys, odotettiin hartaasti kuuluisan savolaisen tuloa. Ei estänyt sekään seikka, että Östringiä ja muita Uuskaarlepyyn heränneitä vastaan nostettu oikeusjuttu ei vielä ollut ratkaistu (katso II, 190 — 198), heitä vieraita odottamasta ja suuria seuroja valmistamasta. Yhteiset koetukset vain yhdistivät mielet yhteistä suurta taistelua maailman uhallakin jatkamaan. N. H. Berghin lahjakas morsian Katarina Charlotta Fonselius oli tullut heräykseen Betty Vegeliuksen ja K. H. Schroderuksen häissä Maalahden pappilassa (I, 385) ja sittemmin, vaikeista kotioloistaan (Terijärvellä) huolimatta, ahkerasti ottanut osaa Maalahden ja Uuskaarlepyyn heränneitten seuraelämään. Sulhasensa kautta oli hän pyytämällä pyytänyt Ruotsalaista häihinsä. Nämä pidettiin yllämainittuna päivänä erään hänen tätinsä luona Uuskaarlepyyssä. Tilaisuuteen saapui, paitsi toistasataa muuta vierasta, 26 pappia. Kaunis veisu, elävähenkiset seurapuheet ja ystävämieliset keskustelut painoivat vakavan, mutta samalla herttaisen leiman tähän juhlaan. Sitä kyllä uusikaarlepyyläiset oudoksuivat, että kaikki puheet pidettiin suomeksi, vieläpä olivat siitä vähän pahoillaankin, mutta ei sekään sopua rikkonut. Paavo oli koko ajan tyyneellä ja herttaisella tuulella eikä, niinkuin monesti muulloin, loukannut sanoillaan eikä käytöksellään. Hänen ympärilleen kokoontui tuon tuostakin ihmisiä neuvoa sielunsa asiassa saamaan. Joka ei osannut suomea, puhui tulkin kautta. Paavon tarkka silmä näki, mitä kukin tarvitsi. Toisille puhui hän ankarasti tekopyhyyden kirouksesta, toisille antoi hän noita ihmeen lempeitä neuvojaan, jotka kaikkialla, missä hän liikkui, nosti kuormansa alle uupuneet ja vapautti syntejään epätoivossa itkevät Jumalan ääretöntä armoa ylistämään. Kauan säilyi N. H. Berghin ja Kaarina Fonseliuksen juhlapäivä monen muistossa. — Toisena hääpäivänä matkusti morsiuspari kotiapäin. Heitä seurasi matkalla Paavo ja paljon muita häävieraita. Vierailtuaan Isossakyrössä F. O. Durchmanin luona, saapui seurue elokuun 8 p:nä Lapualle, missä oli suuret seurat. Malmbergin seuratupaan Kauppilassa (katso II, 158) mahtui vain osa tänne saapuneista. Paavo puhui monta eri kertaa painavia nuhteen, varoituksen ja kehoituksen sanoja Malmbergin ja Durchmanin vasta heränneille tai heräjäville sanankuulijoille. Elävää oli monien pappien johtama veisu, vilkkaat ja opettavat keskustelut seurojen jälkeen. [Sukukirja Suom. aatelittomia sukuja; F. H. Bergrothin almanakka-muistiinpanoja (omistaa rouva Lydia Hällfors); vastamainitut L. J. Niskasen kirjeet F. G. Hedbergille 17/4 41 ja /7 41 ja Hedbergin kirje 19/8 41; Charlotte Achrénin y.m. kertomukset.] Elokuun 14 p:nä saapui Ruotsalainen Kiuruvedelle, missä Niskanen oli häntä vastassa, ja syyskuussa tekivät he yhdessä ennen mainitun matkansa Ouluun. Mikkelin aikana samana vuonna kävivät he jälleen Kiuruvedellä. Seuroja pidettiin Hakamäen talossa. Sinne oli kokoontunut paljon vieraita eri seuduilta, suurimmaksi osaksi talonpoikia, mutta useita pappejakin. Hedbergiäkin oli pyydetty tulemaan, ja hän oli toivonut saavansa kuvernööri Lagerborgilta lupaa tähän matkaan, hän kun oli aikonut pyytää päästä tervehtimään sukulaistaan Engelbergiä Piippolassa. Halusta olisi hän lähtenyt, varsinkin koska hän oli kuullut, että "savolaisten kokoukset olivat paljon enemmän rakentavia kuin säätyläisten", mutta tämä aikomus jäi sikseen. Todennäköistä on, ettei hän saanut lupaa Lagerborgilta. [Samat Niskasen ja Hedbergin kirjeet.] — Ruotsalaisen luonnetta ja esiintymistapaa kuvaamaan lainaamme tähän seuraavan, kansan muistossa säilyneen, näihin hänen Kiuruveden-matkoihinsa sovitetun kertomuksen.

Matkallaan oli Paavo monessa käyntipaikassa kuullut valituksia Kiuruveden heränneitten vilpillisyydestä. Hän oli ärtyneellä mielellä. Niskanen sai syöttöpaikoissa tuon tuostakin kuulla ankaroita sanoja. "Kyntämään minä sinut lähetin, mutta sinä oletkin tonkinut kuin sika", lausui Paavo hänelle lopuksi, kun eivät valitukset lakanneet, vaan päinvastoin lisääntyivät jota lähemmäs määräpaikkaa ehdittiin. Vihasena ajoi hän seurataloon, astui alas rattailta ja jäi hetkeksi kartanolle. Kaunis veisu kuului seuratuvasta. Paavon katse kirkastui, ja ketään puhuttelematta vetäysi hän syrjään. Kun hän viipyi kauvan ulkona, mentiin häntä hakemaan. Hän löydettiin polvillaan rukoilemassa. "Mitä te täällä teette", tiuskasi Paavo äkkiä ylös nousten, ja lähti nopein askelin seuratuvalle. Portailla seisovat, jotka näkivät hänen vihasen katseensa, kuiskasivat toisilleen: "nyt se puhuu kovat sanat". Porstua oli täynnä ihmisiä. Paavo tarkasti heitä ankara ilme katseessaan. Miltei kaikkien silmissä välkkyi kyyneleitä, ja kun hän asetti matkatakkinsa naulaan, huomasi hän seinässä riippuvien vaatteiden taakse piiloutuneen tytön, joka katkerasti itki. Sama mieli vallitsi tuvassa olevassa seuraväessä; sen vasta alottama virsi katkesi ja loppui nyyhkytyksiin. Paavon kasvot kirkastuivat, hän astui kynnyksen yli, jäi siihen hetkeksi seisomaan, ojensi kätensä, ja lausui liikutuksesta vapisevalla äänellä; "Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo Herra". Sitten asettui hän istumaan ja puhui paljon Kristuksen rakkaudesta syntisiä kohtaan, monesti kehottaen särkynyttä kuulijakuntaansa Herraa kiittämään ja ylistämään. [Kertonut Kusti Niskanen y.m.]

* * * * *

Kalajoen-varren kasvavan, mutta näihin aikoihin samalla veltostumisenkin oireita ilmaisevan liikkeen palvelukseen astui 1840-luvun alkuvuosina kaksi talonpoikaista miestä, Vilhelm Niskanen (katso 1, 344) ja Taneli Rauhala, jotka kumpikin ennenpitkää kehittyivät näiden seutujen heränneitten opettajiksi. — Vilhelm Niskanen oli L.J. Niskasen serkku ja asui yhdessä hänen kanssaan Iisalmessa 35 vuotta. Hän oli syntynyt v. 1796 ja liittyi Paavo Ruotsalaisen opetuslapsena heränneisiin v. 1817. Vilhelm Niskasella oli terävä ymmärrys ja syvälliseen miettimiseen taipuva mieli. Luonteeltaan oli hän hiljainen. Hän puhui vähän, mutta mitä hän lausui, oli mietittyä ja sattuvaa. Lukemiseen oli hän hyvin mieltynyt. Jo nuorena nähtiin hänet usein sekä hengellisten että muiden kirjojen ääressä. Kirjottamaankin oli hän oppinut. Kiuruvedellä ja Pyhäjärvellä kävi hän usein ja joskus ulotutti hän Ruotsalaisen ja L. J. Niskasen seurassa matkansa Kalajoelle asti. Pohjanmaan heränneet, niiden joukossa Laguskin, mieltyivät häneen. Kun häntä siihen kehotettiin, alkoi Niskanen miettiä muuttoa Kalajoen varrelle. Ensin aikoi hän asettua Nivalaan, mutta kun Lagus, joka samaan aikaan oli ostanut Toivolan talon Ylivieskassa, tarjosi hänelle tämän tilan vuokrattavaksi, jäi hän tänne asumaan (1842). Noin 1 l/2 vuotta myöhemmin osti hän Niskakosken talon Nivalassa. Tähän ostoon lienee varsinkin Taneli Rauhala häntä kehottanut ja auttanutkin. [Akiander VII, 290-91, 319; Vilhelm Niskasen Maistokirja, josta vasta enemmän; kert. Vilhelm Niskasen poika Paavo Niskanen y.m.]