XVIII.
Herätyksiä Pihlajavedellä ja Keuruulla.
Suupohjan herännäisyyden vaikutusta alkoi ennen pitkää näkyä Näsijärveen pohjoispuolelta laskevien vesireittien rannoilla. Jo se seikka, että toinen Pohjanmaalta eteläänpäin johtava valtatie kulkee näiden seutujen halki, selittää tämän seikan. Huomattava on myöskin, että Malmberg ja F. O. Durchman usein kävivät appensa, Ruoveden kirkkoherran K. H. Bergrothin kodissa, mihin silloin aina kokoontui heränneitä läheltä ja kaukaa. Mutta varsinaisen alkunsa sai Pohjois-Satakunnan herännäisyysliike muutamien nuorien pappien kautta, jotka tapaamme näillä seuduilla 1840-luvun alussa. Huomattavimmat näistä ovat: veljekset Kaarle Edvard ja Frans Henrik Bergroth sekä Niklas Durchman.
Kaarle Edvard Bergroth oli syntynyt 1813. Jo ylioppilaana heräsi hän sielunsa tilaa huolehtimaan. Varsinkin K. K. von Essen sekä lankonsa N. K. Malmberg näkyvät vaikuttaneen, että hänen ajatuksensa noin varhain kääntyivät Herran puoleen. [N. K. Malmbergin kirje K. E. Bergrothille 8/10 38, K. K. von Essenin kirje 10/11 38 samalle (omistaa kirkkoh. Julius Bergroth).] Joulukuussa 1838 vihittiin hänet papiksi ja määrättiin isänsä, Ruoveden kirkkoherran, vasta mainitun K. H. Bergrothin apulaiseksi sekä tämän kuoleman jälkeen (1841) armovuodensaarnaajaksi kotiseurakuntaansa.
Lankojensa ja muiden heränneitten ystäviensä sekä oman sisällisen halunsa vaatimana liittyi Bergroth heränneisiin ja alkoi papiksi tultuaan heidän hengessään toimia Ruovedellä. Todistukseksi hänen ahkerasta huolenpidostaan seurakunnastaan, mainittakoon että hän, heränneitten pappien esimerkkiä noudattaen, hankki sanankuulijoilleen raamatuita ja muita hartauskirjoja. [Katarina Ekblomin kirjeet 27/9 ja 1/11 1839 K. E. Bergrothille (omistaa kirkkoh. J. Bergroth).] Mainittavampaa vastarintaa virkaveljiensä ja esimiestensä puolelta ei Bergroth ylimalkaan lie kohdannut. Ainoastaan Virtain kappalainen H. J. Packalen näkyy kovasti häneen suuttuneen sekä tehneen voitavansa estääkseen seurakuntalaisiaan seuraamasta hänen opetustaan. Kun esim. Bergroth eräänä sunnuntaina 1841 oli saarnannut Virtain kirkossa, joka seurakunta siihen aikaan kuului Ruoveden kirkkoherrakuntaan, arvosteli Packalen seuraavana pyhänä mitä ankarimmin saarnatuolistaan hänen oppiansa, rukoillen Jumalaa varjelemaan seurakuntaa siihen joutumasta. Muissakin tilaisuuksissa koetti tämä vanhoillisella kannalla oleva pappi leimata nuoren virkaveljensä saarnoja ja puheita paavilaiseksi harhaopiksi. [Bergrothin papereissa säilynyt, hänen kirjoittamansa kirjekonsepti (omistaa kirkkoh. Julius Bergroth.)]
V. 1841 määrättiin Bergroth Ätsärin kappalaiseksi. Tässä virassa, johon hän astui seuraavan vuoden alussa, oli hän kuolemaansa asti (1890). Jokseenkin yleiseksi kasvoi Ätsärissä herännäisyys 1840-luvulla Bergrothin työn kautta, mutta tuota valtaavaa, maailmasta ulkonaisestikin jyrkästi eroavaa leimaa, kuin Suupohjassa, se ei kantanut. [Kert. A. O. Törnudd, Jos. Grönberg y.m.]
Bergroth oli vakava ja sydämellinen mies. Hänen luonnettaan ja samalla sen aikaista herännäisyyttä kuvaa seuraava hänen v. 1844 pienen poikansa kuoleman johdosta ja tämän nimessä veljelleen F. H. Bergrothille kirjoittamansa kirje: "Rakas setä! Ennenkuin sain sedän rakkaan kirjeen, olin jo muuttanut parempaan elämään. Aikani täällä ei ollut pitkä; mutta minua ei ollutkaan tarkoitettu tätä elämää varten. Sunnuntaina kirkon aikana sairastuin ja, vuorokauden ajan kovissa tuskissa taisteltuani maallisen majani hävittämisessä, kuulin taivaallisen isäni äänen huutavan: Samuel, Samuel, tule tänne! Täällä olen, Herra, minä vastasin, ja heti sammui elämän lamppu ja Jumala otti minut syliinsä. Ei setä voi uskoa, kuinka hyvä minun nyt on olla. Voi jos isä, äiti ja setä myöskin pääsisivät tänne. Kaivaten he itkevät minua; mutta jos kokonaan kääntäisivät mielensä sinne, missä minä olen, niin saisivat alituisesti minut nähdä. Mutta tahdon rukoilla heidän edestänsä. Hyvästi nyt, setä hyvä! Mutta vielä muuan sana. Koska huomasin, että setä piti minusta paljo, niin toivon, ettei setä kieltäydy osoittamasta maalliselle osalleni viimeistä palvelusta vihkimällä sitä katoavaisuudelle. Isä on arvellut, että tuo voisi tapahtua ensi viikon alussa. Setä saisi määrätä päivän, miten paraiten sopisi, ehkä tiistaiksi tai keskiviikoksi, tuo on minulle aivan sama, kun setä vain tämän tuojan mukana laittaa siitä isälle sanan. Setä on hyvä ja kutsuu täti L—n, H—n, ja A—n myöskin tänne. Viimemainittuja en ole nähnyt, eivätkä he minua, mutta pidän heistä kuitenkin. Luulen näkeväni heitä usein täältä Isäni luota. Tervehtikää heitä. En ehdi enempää. Uusi laulu alkaa heti karitsan istuimen edessä. Siihen täytyy minun ottaa osaa. Kuinka se on ihana!" [Kirjeen, joka on päivätty 14/10 44, omistaa kirkkoh. Julius Bergroth.]
Samaan aikaan kuin K. E. Bergroth alkoi työnsä Ätsärissä, ryhtyi myöskin hänen nuorempi veljensä Frans Henrik Bergroth heränneen sielunpaimenen työtä toimittamaan. Hän oli syntynyt 1817, tuli ylioppilaaksi 1838 ja vihittiin papiksi joulukuussa 1840. Toimittuaan lyhyen ajan sielunpaimenena Ruovedellä ja Längelmäellä, määrättiin Bergroth (1842) v.t. kappalaiseksi Pihlajavedelle, jossa toimessa hän oli vuoteen 1846. Täydestä sydämestään oli hän papiksi ruvetessaan päättänyt uhrata elämänsä Herralle ja elävästä vakaumuksesta liittynyt heränneisiin. Hänen silloista mieltään kuvaavat muun ohessa hänen morsiamelleen, Hilda Fabritiukselle, kirjoittamansa kirjeet, jotka miltei yksinomaan käsittelevät hengellisiä asioita. Hyvin evankelinen on näiden kirjeiden henki. Niinpä hän eräässä [F. H. Bergrothin kirje Hilda Fabritiukselle 17/8 1842 (omistaa Lydia Hällfors).] semmoisessa lausuu: "Kun Kristus tulee ja ravitsee sielun itsellänsä ja täyttää sen armollansa, silloin ei enää tee mieli etsiä muuta ravintoa. Rakas Hildani! Minun on ollut niin hupanen näinä aikoina. Autio Pihlajavesi on muuttunut paratiisiksi, sillä minä tiedän, että Kristus asuu täällä, asuu — sen tiedän — minun luonani. Olen rukoillut, että hän hakisi morsiamenikin ja kuiskaisi hänelle muutaman armon ja rauhan sanan; — ja hän on vakuuttanut sen jo tehneensäkin".
Miten ahkerasti Bergroth levitti heränneitten suosimia kirjoja seurakunnassaan, näkyy siitä, että hän jo v. 1842 miltei joka kuukausi sai kirjalähetyksiä ystäviltään sanankuulijoilleen myytäviksi, osaksi ilmaiseksikin jaettaviksi. Seuraavat numerot osottavat liikkeen nopeaa leviämistä Pihlajavedellä. Bergroth saapui seurakuntaan maaliskuun lopussa. Jo syyskuun alussa oli hän paitsi Uusia Testamentteja, myynyt ja ilmaiseksi jakanut: 22 kpl. Freseniuksen Rippikirjaa, 34 Sana Syntisille, 13 Siionin Virsiä, 6 Hengellisiä lauluja, 30 Huutavan Ääni sekä 1 Björkvistin postilla. Seuraavina vuosina kirjojen luku yhä kasvoi. [F. H. Bergrothin almanakka-muistiinpanoja.]
Sukulaisuutensa F. O. Durchmanin, N. K. Malmbergin ja J. I. Berghin kautta, jotka olivat naimisissa hänen sisartensa kanssa, liittyi Bergroth alusta alkaen likeisesti herännäisyysliikkeeseen. Tätä vaikuttamassa oli kuitenkin etupäässä hengellinen sukulaisuus sekä hänen ystävällinen, likeiseen seurusteluun altis luonteensa. Usein tapasi hän heränneitä pappeja. Heille eivät muutamien kymmenienkään peninkulmien matkat paljoa merkinneet, lyhempiä taipaleita ei minään pidetty. Lankojensa häissä Ruoveden pappilassa, suurissa seuroissa Malmbergin kodissa Lapualla elokuun 1, 2, 17 ja 18 p:nä 1841, N. H. Berghin häissä Terijärvellä (II, s. 365), Turun pappeinkokouksessa (kesäkuussa 1842) y.m. oli hän saanut paljon ystäviä, ja nämä löysivät pian tien Pihlajavedelle. Usein kävivät häntä tervehtimässä nuori, herännäisyyden riveihin vasta astunut, innostunut herätyssaarnaaja Niklas Durchman, ja veljensä K. E. Bergroth, N. K. Malmberg, y.m. Kova tauti, joka häntä kohtasi tammikuun alussa 1843 ja piti hänet vuoteen omana kolme kuukautta, ahdisti likemmäs Herraa. Tänä aikana tulivat häntä tervehtimään useat ystävät. Malmberg saarnasi hänen kirkossaan kaksi, N. Durchman neljä kertaa, K. K. von Essen kerran. [F. H. Bergrothin almanakka-muistiinpanot.]