"2:ksi. Emme voi kieltää keneltäkään, ken hän sitten onkin, neuvoa autuuden asiassa:
"3:ksi. Saarnaamme edelleen sanaa pelkäämättä raamatun ja tunnustuskirjojen perustuksella, säilyttäen vanhaa oikeutta saada omantuntomme mukaan tutkia ja neuvoa ehtoollisvieraita".
Kokous alkoi kesäkuun 11 p. Tiedettiin että kysymys pietismin leviämisestä Suomessa tulisi pohdittavaksi tässä tilaisuudessa, ja jännityksellä odotettiin hetkeä, jolloin arkkipiispa ottaisi sen esille. Miten tärkeitä muut kokouksen harkittaviksi määrätyt asiat (muun ohessa käsiteltiin kysymystä kirkollisen orpo- ja leskikassan perustamisesta) olivatkin, tuntui selvästi, että se edellä muita oli kaikkien mielessä. Selvästi huomasivat heränneet papit, miten moni kirkkoruhtinas loi heihin moittivia ja ylimielisiä katseita. Kesäkuun 15 p:nä otti arkkipiispa tämän kysymyksen esille. Kiinnitettyään ensin kokouksen huomiota muutamiin edellisinä vuosina sattuneihin tärkeisiin kysymyksiin ja kirkon vaikutusta koskeviin kohtiin, lausui hän, huolestunut ilme katseessaan, pitkän puheensa lopussa:
"Sekä P. raamattu että useat maassamme voimassa olevat esivallan asetukset säätävät, että papiston kalliina velvollisuutena on koettaa kehittää sanankuulijainsa uskonnollista valistusta ja hartautta, saarnaamalla ja selittämällä Jumalan sanaa sekä julkisessa jumalanpalveluksessa että heitä puhuttelemalla ja neuvomalla muissakin siihen sopivissa tilaisuuksissa. Tämän johdosta ovat muutamat toimeliaat ja lämpimän uskonnollisen tunteen elähyttämät säätyveljet, varsinkin nuorempaan papistoon kuuluvat, panneet toimeen kokouksia hartauden harjoittamista varten, jotka kokoukset kuitenkin, siihen nähden että ne ovat aikaansaaneet — niin on ainakin väitetty — häiriötä ja epäkohtia yhteiselämässä, useilla paikkakunnilla laittomina ovat joutuneet maallisen oikeuden käsiteltäviksi ja rangaistaviksi. Se hajaannus opettajasäädyssä, jonka tätä tärkeää kysymystä koskeva erimielisyys siellä täällä on saanut aikaan ja joka hyvinkin huomattavalla tavalla on tullut näkyviin, on tuottanut sekä hallinnollisille että kirkollisille virastoille paljon huolia. Tämä seikka vaatii minua tässä tilaisuudessa kiinnittämään herrojen säätyveljien erityistä huomiota tähän kuuluviin, viime aikoina tapahtuneisiin ilmiöihin ja pyytämään heidän asian likempään tuntemiseen sekä pitempään kokemukseen perustuvia neuvojaan ja lausuntojaan siitä, mitenkä näitä liikkeitä paraiten voitaisiin johtaa niin, että niiden hyvä tarkoitus saavutettaisiin sopua ja yksimielisyyttä sekä hyviä tapoja ja yleistä järjestystä rikkomatta. Omasta puolestani tunnustan oikeutetuksi sen vakavan ja kristillisen toimintahalun, joka ilmenee noissa viime aikoina usein moitituissa ja maallisenkin oikeuden edessä syytetyissä pyrinnöissä kristillisen valistuksen ja jumalisuuden hyväksi. Mutta koska tämä toimintahalu nuorissa ja vielä kokemattomissa opettajissa helposti voi eksyä liiallisuuksiin, yksipuolisuuteen sekä synnyttää katkeruutta ja eripuraisuutta seurakunnassa ja perheissä, niin toivoisin että vanhemmat ja kokeneemmat papit tarkasti pitäisivät nuorempia säätyveljiään silmällä ja tarpeen vaatiessa johdattaisivat ja oikaisisivat heitä näissä heidän pyrinnöissään, jotka itsessään ansaitsevat kiitosta. Tässä ei näy olevan kysymyksessä niinkään paljon itse opinkappaleiden yhtäpitäväisyys raamatun ja tunnustuskirjojen kanssa, kuin niiden käyttäminen ja sovelluttaminen julkisissa saarnoissa ja uskonnollisissa puheissa sekä yksityisissä tilaisuuksissa. — Eri kysymys on tässä tilaisuudessa siitä nostettava, olisiko muutos voimassa olevissa, luvallisia ja luvattomia kokouksia koskevissa asetuksissa tarpeen vaatima ja olisiko näin ollen semmoisen muutoksen ehdotus maan hallitukselle esitettävä".
Ensimmäisenä käytti sananvuoroa Muhoksen kirkkoherra K. J. Frosterus, joka, viitaten Gamalielin sanoihin Apost. T. 5: 38-39, lausui sen toivon, että herännäisyys oli johtava hyviin tuloksiin, jos kohta jotkut innostuneet nuoret papit olivat eksyneet liiallisuuksiin. Vakaumuksenaan lausui hän niinikään, että vanhemmat sielunpaimenet ystävällisillä neuvoilla kyllä voisivat ohjata nuorempia virkaveljiään vastedes välttämään joskus epäjärjestykseen johtavaa esiintymistä. Samaan tapaan puhui Vihdin kirkkoherra A. J. Hipping, ehdottaen että voimassa olevissa asetuksissa tehtäisiin se muutos, että uskonnollisia riitakysymyksiä ei vedettäisi maallisen oikeuden eteen, ennenkuin tuomiokapituli turhaan oli koettanut neuvoilla ja varoituksilla saada asianomaisia taipumaan. Kumpikin lausunto ilmaisee ymmärtämystä, vieläpä ystävällistäkin mieltä, joka ansaitsee tunnustusta, etenkin koska nämä puhujat eivät kuuluneet heränneisiin.
Mutta pian saatiin muutakin kuulla. Lehtori J. A. Edman pyysi puheenvuoroa. Hän oli ollut mukana piispantarkastuksissa Eurajoella v. 1832 (I, s. 235-37) ja Kalajoella 1837 (II, 64-65) sekä tuomiokapitulissa ollut käsittelemässä Pohjanmaan heränneitten vasta ratkaistuja suuria oikeusjuttuja. Ei siis saata väittää, ettei hän olisi ollut tilaisuudessa tutustumaan kysymykseen. Mutta hän puhui, niinkuin se puhuu, joka "ei ole mitään oppinut eikä mitään unohtanut", puhui kirkkoruhtinaan virallista kieltä, joskus ylimalkaisilla sanoilla antaen jonkunlaista tunnustusta heränneitten pappien tarkoituksille, mutta heti sen jälkeen jälleen ankarasti moittien heidän menettelytapaansa. Myönsi että hartausseurat "oikein johdatettuina" voivat vaikuttaa paljon hyvääkin, "mutta", lausui hän, "koska semmoiset kokoukset voivat aikaansaada paljon todellista pahaa ja koska sitäpaitsi armollinen ja maan hengellistä edistymistä huolellisesti valvova hallitus on ne vakavasti kieltänyt, niin toivon, että ne säätyjäsenet, jotka näihin asti ovat kiivailleet näiden jumalisuudenharjotusten puolesta, ajattelevat mitä heidän omaan ja koko seurakunnan rauhaan sopii". Ankarasti arvosteli Edman myöskin sitä, että nuo moitteenalaiset papit olivat kieltäyneet antamasta Herran ehtoollista henkilöille, jotka "kovassa taistelussaan elämän ja kuoleman välillä olivat sitä rauhoittamisekseen pyytäneet", jota paitsi hän moitti heitä toisinajattelevien tuomitsemisesta.
Tämän jälkeen kehotti arkkipiispa tohtori J. Vegeliusta, "joka oli niin likeisessä suhteessa moitteen alaisiin nuorempiin säätyveljiin", lausumaan mielipiteensä kysymyksestä. Ei kieltänyt tuo herännäisyyden uskollinen sotavanhus "likeistä suhdettaan" moitteen alaisiin pappeihin. Lausuttuaan muutamia sydämestä lähteneitä sanoja, piti hän näin kuuluvan, myöhemmin kirjoitetun puheen:
"Kaiken sen nojalla, minkä tiedän niistä nuorista miehistä, joiden käytöstä niin paljon moititaan ja joista hyvästi tunnen useimmat, väitän että heitä ei suinkaan ole syytä moittia siitä, mistä heitä nyt syytetään; vaan olen minä täydellisesti vakuutettu siitä, että ne epäjärjestykset, joita heidän niskoilleen pannaan, ovat saaneet alkunsa valheellisista ja panettelevista kertomuksista. Semmoiset soimaukset — siitä olen vakuutettu — ovat lähteneet siitä luonnollisesta vihasta, jolla maailma ja luonnolliset ihmiset vainoovat Kristusta ja hänen evankeliumiansa — vihasta, jonka Jumala jo paratiisissa pani käärmeen siemenen ja vaimon siemenen välille. Tätä vihaa, joka jo vanhassa testamentissa kohtasi Herran profeettoja, kesti yhä ja juuri se sai aikaan, että itse Vapahtajaa vastustettiin, että häntä häväistiin, pidettiin kerettiläisenä ja piestiin, että hän vihdoin tuomittiin ja ristiinnaulittiin ja että juuri ne sen tekivät, joiden olisi tullut johdattaa kansaa Jesuksen tykö, pitää huolta opista ja koettaa saada sitä eläväksi ja vaikuttavaksi ihmisissä. Samaa pimeyden vihamielisyyttä, joka sittemmin kohtasi Kristuksen apostoleja, on edelleen kestänyt ja se on epäilemättä kaikkina aikoina jatkuva kaikkia tosikristityitä vastaan, etenkin niitä sanan julistajia vastaan, jotka puhtaasti ja väärentämättä saarnaavat, ei kuollutta, vaan elävää Kristusta. Viha ja nuo raskaat syytökset, jotka nyt ovat tulleet nuorten, pelottomien saarnaajien osaksi, ovatkin sentähden oikeastaan tähdätyt Kristusta ja hänen evankeliumiansa vastaan, eikä muuten voi heidän käydäkään, niin kauan kuin he julistavat elävää Kristusta eivätkä lakkaa Pyhän hengen johtattamina pelvotta seuraamasta hänen askeleitaan".
Vielä kiivaammin kuin Edman esiintyi Tammelan kirkkoherra N. M. Tolpo. Puhuttuaan ensin vapaasti, esitti hän kokoukselle pitkän, kirjallisen lausunnon. Muun ohessa hän väitti, "että nämä nuoret opettajat ja kaikki heidän liittolaisensa, etenkin muissa kirkoissa kuin omissa, julkisissa saarnoissa koettavat häväistä koko säätyä, paitsi heidän puolueeseen kuuluvia, ikäänkuin olisi muu sääty kerrassaan turmeltunutta ja eksyttämässä sanankuulijoitaan pois autuuden tieltä". Tämmöinen "kavala ilkeys" saisi — niin hän arveli — aikaan, että kansa lakkaisi uskomasta kirkon papiston saarnaavan puhdasta Jumalan sanaa, ja jumalattomuus saisi vallan, hävittäen sisällisen sielunrauhan ja yhteiskunnallisen järjestyksen. Kiivastunut puhuja piti asiaa sitä arveluttavampana kuin pietistain saarnalahjat "enimmäkseen olivat kunnioitusta herättäviä, joskus kadehdittavan hyviäkin". Vaikkei Tolpo sanonut väittävänsä, että heränneet "olisivat langenneet niin syvään, että heitä sopisi sanoa vallankumouksellisiksi", ennusti hän kuitenkin heistä seuraavaa: "On syytä otaksua, että nämä pietistat hiipien tunkeutuvat ei ainoastaan kaikkiin julkisiin, sekä alempiin että korkeampiin oppilaitoksiin, vaan myös perhe-elämän alalle, sielläkin myrkkyään levittääksensä, hävittäen oppilasten luottamusta vakituisiin opettajiinsa, lasten ja palkollisten luottamusta vanhempiin ja isäntäväkeensä, vieläpä herättäen välinpitämättömyyttä ja vastenmielisyyttä aviopuolisoissa, — joka kaikki on luonnollisena seurauksena siitä, että opettajia ja isäntäväkeä, useimmiten ehkä syyttömästi, leimataan jumalattomiksi. Näin ollen on helppo ymmärtää, että tämä on suorin tie koko yhteiskunnan ja koko vallitsevan järjestyksen täydelliseen hävittämiseen, sillä juuri siten on hurjimpia vallankumouksia valmistettu, juuri sillä tavalla niitä vielä valitettavasti valmistetaan suurimmassa osassa Eurooppaa, ja luonnollista on, että hallitukset pitävät niitä tarkasti silmällä".
Näihin hyökkäyksiin vastasi ensin A. Helander. Hän lausui: "Esiintuotujen syytösten johdosta, että opettajien niinsanottu pietismi tuomitsevan luonteensa kautta herättää riitaa ja eripuraisuutta likeisimpienkin omaisien välillä, saan huomauttaa, etteivät näiden opettajien tuomitsevat sanat saa eripuraisuutta aikaan, vaan se seikka, että heidän henkensä sotii maailman henkeä vastaan. Tätä olen itse kokenut. Sillä siitä alkaen kun Jumala avasi silmäni evankeliumin valoa näkemään ja minä rupesin julistamaan Kristusta, jonka Jumala on meille tehnyt viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi, ja sieluja minun saarnani kautta alkoi herätä suruttomuudestaan ja hengellisestä kuolemastaan, on minun täytynyt kärsiä paljon vastaansanomista ja minua on tuomiten syytetty hurmahenkisyydestä, lahkolaisuudesta y.m., kun sitävastoin kaikki entiset moraalisaarnani vaikuttivat yhtä vähän tyytymättömyyttä ja epäsuosiota, kuin heräjämistä ja parannusta. Tästä näkyy selvästi, että elävän Jumalan sanan ja Kristuksen uskon julistaminen saa aikaan levottomuutta, hajaannusta ja eripuraisuutta, sentähden että pimeys vihaa valkeutta ja sentähden että Jesuksen sanojen 'Ihmiset pilkkaavat teitä, valehdellen minun tähteni" täytyy toteutua kaikkiin evankeliumin vilpittömiin saarnaajiin nähden'. — Arkipiispan ehdotuksen johdosta, jota kokouksessa oli kannatettu, että olisi syytä koettaa saada aikaan tarkempia, kokouksia ja hartausseuroja koskevia määräyksiä, päätti Helander puheensa seuraavilla sanoilla: "Jos ihmiset heräävät unestaan ja, tosi parannusta tarkoittaen, kysyvät: mitä minun pitää tekemän, tullakseni autuaaksi, niin on varma, että jota suurempi noiden sillä tavoin heränneitten luku on ja jota hartaammin he etsivät hengellistä valoa ja elämää, sitä lähemmäs meitä on Jumalan valtakunta tullut. Eikö näin ollen jokainen este, jolla koetetaan rajoittaa opettajan toimintaa, hänen johtaessa ja kehottaessa näitä Jumalan hengen liikuttamia sieluja, ole farisealaista hanketta Herraamme ja Mestariamme vastaan, eikö se ole taistelemista Jumalaa ja hänen työtänsä vastaan, etenkin koska meillä jo ennestään on aivan riittävästi uskonasioita koskevia lakeja ja asetuksia, kun vain niitä oikealla tavalla käytetään. Olkoot vain nämä opettajat nuoria ja pidettäköön heitä vähäarvoisina; ei Jumala anna henkeä mitalla, hän ei katso ihmisen muotoa. Mutta muistettakoon Jesuksen sanat: jos nämä vaikenevat, niin huutavat kivet".