Silmäys herännäisyyden leviämiseen Suomessa ennen v. 1845.
Harva uskonnollinen liike on niin nopeasti levinnyt, kuin Suomen herännäisyys 19:llä vuosisadalla. Ainakin kun pidetään silmällä sen juurtumista kansan syviin riveihin ja maamme harvaa asutusta, on tämä leviäminen mitä huomattavin ilmiö. Turha oli korkeakirkollisuuden johdonmukainen vastarinta, turhat kaikki soimaukset, vainot ja rangaistukset. Ne vaan lisäsivät luottamusta sorrettujen sielunpaimenien ja heidän ystäväinsä kristillisyyteen ja liikkeeseen liittyvien lukua. Syrjäisimpiinkin seutuihin levisi herännäisyyden maine, uusia työntekijöitä, sekä pappeja että maallikoita, astui liikkeen riveihin, kooten niihin yhä suurempia joukkoja. Juuri vainojen aika on näiden voittojen huomattavin aika.
Etevin ja Etelä-Suomen papeista eniten huomattu oli J. F. Bergh. Hänen työnsä Nurmijärvellä, jonka seurakunnan kappalaiseksi hän jo v. 1827 oli päässyt, kantoi rikkaita hedelmiä. Vaikka Bergh, niinkuin olemme nähneet, tarkasti seurasi herännäisyyden vaiheita kaikkialla maassa ja vaikka hän oli mitä vilkkaimmassa kirjevaihdossa muualla asuvien johtomiesten kanssa, ei laiminlyönyt hän seurakuntansa hoitoa. Ei kukaan ole uskollisemmin kuin hän valvonut sanankuulijoittensa hengellistä parasta. Niinäkin vuosina, jolloin hän toimitti heränneitten aikakauslehtiä, hoiti hän yhtä ahkerasti paimentehtäviään Nurmijärvellä. Väsymättömällä rakkaudellaan vaikutti hän vielä enemmän kuin elävillä saarnoillaan. Tarkkaan hän tunsi seurakuntansa, jokaisen täytyi jotakin vaikutusta hänestä saada. Ja paljon ihmisiä siihen aikaan Nurmijärvellä heräsi, niiden joukossa eräs kuuromykkäkin, [Olivia Berghin kirje sisarilleen 15/6 42.] vaikka väestö oli kuuluisaa raakuudestaan ja jumalattomuudestaan. Etenkin kasvavaan sukupolveen kohdisti hän huomionsa ja paljon hyvää sai hän aikaan täällä perustamillaan sunnuntaikouluilla. Näissä kouluissa vietetyt hetket jättivät unohtumattomia muistoja moniin nuoriin sydämiin, jotapaitsi ne muodostuivat hartaushetkiksi vanhoillekin ihmisille.
Usein kävi Berghin saarnoja Nurmijärvellä kuulemassa ja häneltä neuvoja saamassa säätyläisiä Helsingistä, Paitsi K. K. von Esseniä, J. I. Berghiä ja Lauri Stenbäckiä oli siellä näihin aikoihin eräs nuori pappi, Juhana Jaakko Rahm, vaikuttanut herännäisyyden levittämiseksi. Tämä mies, joka oli syntynyt toukokuun 20 p:nä 1814 ja vihittiin papiksi kesäkuussa 1841, toimi ensin muutamia kuukausia kappalaisenapulaisena pääkaupungissa, saavuttaen jo silloin heränneitten ystävyyden. Hän oli yksi heistä, se huomattiin ilolla heti, ja varsinkin syksystä alkaen, jolloin hän siirrettiin vankilansaarnaajaksi Viaporiin, riensivät yhä useammat hänen särkevätä puhettaan kuulemaan. Viranomaisten huolellisen valvonnan ja heidän uhkaustensa uhallakin lisääntyi pääkaupungissakin heränneitten luku. Varsinkin säätyläisiä liittyi liikkeeseen. Huomattavana tosiseikkana mainittakoon, että miesten luku oli suurempi kuin naisten. [Aschan, Kuopio stifts Marikel; Olivia Berghin kirje sisarilleen 13/10 41; Akiander VI, s. 34.]
Näiden heränneitten yleisesti kunnioitettuna ja rakastettuna oppi-isänä oli J. F. Bergh. Niin usein kuin suinkin saapui hän heitä tervehtimään ja taistelussa tukemaan. Myöskin Porvoossa, missä löytyi elävähenkinen, jos kohta pieni joukko heränneitä, kävi hän usein. Muista näillä tienoin toimivista heränneistä papeista mainittakoon Askulan välisaarnaaja K. K. Bergstad (k. 1841), jonka "pietismistä" tehtiin ilmoituksia tuomiokapitulin jäsenille. Muuten on huomattavaa, että varsinainen herännäisyys silminnähtävästi ei näihin aikoihin eikä myöhemminkään päässyt juurtumaan Uudenmaan kansaan. Yksityisiä heränneitä löytyi kyllä useammissa seurakunnissa, mutta mistään herännäisyysliikkeestä ei saata puhua. Ei Tenholassa eikä Espoossakaan, joissa seurakunnissa K. K. von Essen oli pappina (1840-45) suurempaa liikettä syntynyt. Ja kuitenkin toimi täällä paitsi v. Esseniä monta vuotta (1842-1846) ylimääräisenä pappina erinomaisen elävähenkinen nuori mies G. B. Hildeen. Sitävastoin syntyi herätyksiä Inkoossa, missä Josef Reinhold Hedberg, sittemmin tunnettu herätyssaarnaajana Etelä-Pohjanmaalla, oli ylimääräisenä pappina (1842-1844). Muuttumattomaksi jäi myöskin Karja, missä Lauri Stenbäck v. 1842 toimi pappina. Berghin, Stenbäckin ja heidän ystäviensä kutsumana kävi Paavo Ruotsalainen näillä tienoin, paitsi v. 1838, myöskin vuonna 1840 ja 1843, [Paimenmuisto; J. F. Berghin kirje Fredrique Bergstadille 5/11 41; kert. Otto Hjelt, rouva A. Johnsson y.m.] mutta hänkin näkyy näillä matkoillaan pääasiallisesti seurustelleen heränneitten pappien ja ylioppilasten kanssa. Ainoa Uudenmaan seurakunnista, jossa herännäisyys esiintyi kansan syviin riveihin vaikuttavana liikkeenä, oli Nurmijärvi. Varsinkin Berghin sielläolon loppuaikoina kasvoi se suureksi. Muualtakin saapui sinne paljon nälkäisiä sieluja. "Vierastulvan" tähden Bergh esim. ei ajoissa päässyt sieltä muuttamaan Jaakkimaan, [J. F. Berghin kirje vaimolleen 3/5 43 (kuuluu Berghin, kirkkoherra O. J. Cleven omistamaan kirjekokoelmaan).] jonka seurakunnan kirkkoherraksi hän v. 1842 oli nimitetty.
Turun puolella sitävastoin oli liike vilkasta, jo ennenkuin sen johtaja F. G. Hedberg siirrettiin Ouluun. Lohjalla, Nummella, Vihdissä, Lopella, Kiskossa, Suomusjärvellä, Paimiossa, Nousiaisissa, Sauvossa, Marttilassa, Euraisissa, Perniössä sekä muissakin Varsinais-Suomen seurakunnissa vaikutti kansassa herännäisyyden henki. Eikä lamaantunut liike, vaikka Hedberg lähetettiin kauas pois. Turussakin löytyi monta, jotka julkisesti olivat liittyneet heränneisiin tahi salaa kannattivat heidän mielipiteitään. Paitsi Hedbergiä on näiden seutujen heränneistä papeista 1840-luvun alkupuoliskolla edellä muiden huomattava Marttilan kappalainen K. I. Nordlund. Mainittavat ovat myöskin K. Nyholm, A. F. Almberg ja M. J. Hydén, jotka vuonna 1842-44 toimivat pappeina Taivassalossa, E. M. Rosengren samaan aikaan v.t. kappalaisena Perniössä sekä E. O. Reuter ja A. H. Sundell, jotka Ahvenanmaalla herättivät huomiota pietistisillä saarnoillaan. Nämä kaikki erosivat kuitenkin ennen pitkää herännäisyydestä, ja koko heidän johtamansa liike kantaa siitä alkaen vallan toista leimaa. Niinkuin vasta saamme nähdä, tapahtui tämä vähän sen jälkeen kuin F. G. Hedberg v. 1843 siirtyi takaisin näille tienoille.
Rauman ja Porin seuduilla liikkuva Renqvistin leimaa kantava liike, jonka tärkeimmät kotiseudut olivat Laitilan, Eurajoen, Euran, Nakkilan ja Luvian seurakunnat, juurtui juurtumistaan sikäläiseen kansaan. Jo 1840-luvulla huomaa selvään, ettei se pääse sulamaan yhteen muun herännäisyyden kanssa. Paavo Ruotsalaisen ja Renqvistin väliset riidat sekä Hedbergin pietismistä eroamisen aikana syntyneet väittelyt opista vieroittamistaan vieroittivat nämä vakavat rukoilijat kaikista, jotka eivät juuri samalla tapaa kuin he Jumalaa palvelleet. Mutta ei heidän edustamansa liike silti kukistunut eikä vähentynytkään, sillä kaiken yksipuolisuuden uhallakin säilyi siinä syvällisen vakava, opin perustotuuksiin nähden oikealla pohjalla liikkuva henki. Tämä on sitä huomattavampaa ja ansaitsee sitä suurempaa tunnustusta, kun näiden seutujen heränneet papit, jotka miltei kaikki liittyivät Hedbergiin, jättivät nämä rukoilijat oman onnensa varaan.
Vaikea on varmuudella sanoa, mistä se renqvistiläisyyteen kallistuva herätys, joka 1830-luvulla tulee näkyviin Tampereen tienoilla, oikeastaan on kotoisin. Todennäköisimmältä tuntuu muutamien arvelu [Kert. Jos. Grönberg ja A. Meurman.] että Renqvistin toimittama kirjallisuus oli kasvattanut siellä niinkuin muuallakin löytyvät vakavammat, ehkä herrnhutismin [Kert. Jos. Grönberg ja A. Meurman.] synnyttämät ainekset tuohon suuntaan. Merkille pantava on myöskin, että Länsi-Hämeessä vanhoista ajoista löytyi vakavia, herännäismielisiä kristityitä, ja luultavaa on, että näiden käynnit Tampereen puolella synnyttivät uskonnollista harrastusta näilläkin tienoilla. Ja että taasen Itä-Hämeen renqvistiläisyyteen taipuva herätys vaikutti Länsi-Hämeen syvempää uskonnollisuutta ilmaiseviin oloihin, on hyvin luultavaa.
Ranckenin ja Ignatiuksen Lounais-Suomessa vaikuttama herätys (I, s. 50-65) tuntui vielä kauan heidän kuolemansa jälkeen Länsi-Hämeessäkin. Niinpä pidettiin Sahalahdella hartausseuroja, joissa rukous oli huomattavana osana. Johtomiehistä ansaitsevat mainitsemista itsellinen Mikko Mikonpoika (k. 1836), tunnettu Töykänän Mikon nimellä, sekä talollinen Erkki Erkinpoika Räihä (k. 1835). Varsinkin viimemainitun maine elää vielä kansan muistossa; hänen rukouksensa voimasta on säilynyt monta kertomusta. Heränneen papinkin sai Sahalahden seurakunta, kun sen kirkkoherraksi v. 1836 tuli K. Villenius, joka hiljaisella, vakavalla hurskaudellaan täällä vaikutti paljon hyvää. Hänen pitämissään hartausseuroissa oli polvirukous tavallista. Mihinkään varsinaiseen suuntaan hän ei lukeutunut, eikä mainita hänen nimeään heränneitten kirjevaihdossa.
Pohjanmaan valtava herännäisyysliike tunkeutui ennenpitkää Länsi-Hämeeseenkin. V. 1838 nimitettiin ennenmainittu Josef Grönberg kaupunginsaarnaajaksi Tampereelle. Keuruulla, missä hän edellisenä vuonna oli pappina toiminut, oli hän tutustunut herännäismielisiin pappeihin, ja tämä tuttavuus kävi vielä likeisemmäksi, kun hän v. 1841 solmitun avioliittonsa kautta tuli Malmbergin, F. O. Durchmanin, K. E. Bergrothin, F. H. Bergrothin ja J. I. Berghin langoksi.