Ehkä tärkein paikka Paavon opin juurruttamiseksi Savon kansaan oli näinäkin aikoina Kuopion kaupunki. Varsinkin täällä pidetyt markkinat tarjosivat kaukaistenkin seurakuntien heränneille tilaisuutta ajatusten vaihtoon ja toistensa kanssa tutustumiseen. Paavo saapui silloin usein kaupunkiin, kuunteli kertomuksia kaukana asuvien ystäviensä oloista ja heidän hengellisestä tilastaan, tutki valituksia, nuhteli, oikasi, järjesti. Heränneitten tavallisimpana käyntipaikkana Kuopiossa oli näihin aikoihin raatimies K. A. Malmbergin koti. Tämä oli Paavo Ruotsalaisen mitä uskollisin opetuslapsi ja ihailija, vaikka hän tähän aikaan vielä oli nuori (hän oli syntynyt 1819). — Kuopion herännäisyys elpyi entistä virkeämpään eloon, kun J. I. Bergh v. 1845 määrättiin sikäläisen lukion jumaluusopin ja hepreankielen lehtoriksi. Jo edellisenä vuonna, jolloin hän sijaisena hoiti tätä virkaa, huomattiin että hän läheisimmässä tulevaisuudessa enemmän kuin yhdestä syystä yhä yleisemmin oli luettava Savon herännäisyyden johtomiesten joukkoon. [Kert. K. A. Malmberg y.m. vanhat heränneet Kuopiossa (1896); Sukukirja.]
Maaningan herännäisyyden vaiheissa ei 1840-luvun alkupuoliskolla sanottavia muutoksia tapahtunut. Kaikesta päättäen oli liike siellä edelleen elävää. Sitävastoin on merkille pantava, ettei liike Nilsiässä vieläkään päässyt niin suureksi kasvamaan, kuin monessa muussa Pohjois-Savon seurakunnassa. Pitäjällä ei Paavo juuri liikkunut; seurat pidettiin melkein yksinomaan hänen kodissaan. Niinkuin ennen on kerrottu, sijaitsi tämä koti eräällä Syvärijärven saarella. Näköala sieltä on jylhä ja suuremmoisen kaunista. Ikäänkuin paremmin nähdäkseen Jumalan ihmeitä luonnossakin, rakensi Paavo 1840-luvun alkuvuosina talonsa uuden rakennuksen saaren korkeimmalle paikalle. Ison ja pihallepäin avonaisen porstuan oikeanpuolisesta päästä johti ovi pirttiin. Tämä oli korkea, neljällä akkunalla varustettu 8,30 metrin pituinen ja melkein yhtä leveä huone. Porstuan peräseinällä vastapäätä sisäänkäytävää oli vierekkäin kaksi huonetta, joiden välillä ei ollut ovea. Toinen oli vieraita varten, toisessa asui Paavo. Tämä rakennus — sen muoto on myöhempinä aikoina muuttunut — kätkee rappeutuvissa huoneissaan monta muistoa. Varsinkin 1840-luvulla kävi siellä vieraita läheltä ja kaukaa. Ani harva pappi, joka herännäisyyden historiassa on jonkunkaan nimen saanut, on ollut siellä käymättä, jollei muulloin, niin ainakin epäilysten ja muiden sisällisten taistelujen aikoina oli kaikilla asiaa sinne. [Kert. Paavon tytär Liisa. K. A. Malmberg, Stina Ruotsalainen (ei sukua Paavolle) y.m. näiden seutujen vanhat heränneet.]
Virkeää ja kasvamassa oli Iisalmen ja Lapinlahden liike. Sen johtajaksi sopii täydellä syyllä sanoa L. J. Niskasta, joka kuitenkin tärkeimmissä kysymyksissä aina tiedusteli Paavon mielipidettä. Niinkuin tiedämme, piti hän tarkkaan silmällä myöskin Kiuruveden oloja. Vuodesta 1837 oli näiden seurakuntien kirkkoherrana herännäisyydelle vihamielinen, ennen mainittu R. V. Frosterus. Ankarampiin toimenpiteisiin heränneitä vastaan hän ei kuitenkaan ryhtynyt. [Paimenmuisto; kertonut Kusti Niskanen.]
Kalajoen-varren herännäisyys kasvamistaan kasvoi. Pyhäjärvellä toimi, niinkuin tiedämme, Lesceliuksen kuoleman jälkeen H. Schwartzberg. Paljon kansaa hänen aikanaan heräsi. Haapajärven, Nivalan, Ylivieskan, Sievin, Reisjärven, Alavieskan, Raution ja Kalajoen heränneet alkoivat näinä aikoina yhä ahkerammin seurustella keskenään, muodostuen yhä valtaavammaksi liikkeeksi. Paitsi harvinaisen eteviä pappeja (Schwartzberg, Lagus, Österbladh) olivat heitä johtamassa Vilhelm Niskanen ja Taneli Rauhala. Jonkunmoista häiriötä näkyy Haapajärvelläkin koettaneen aikaansaada ennen mainittu Lyytikäinen. V. 1844 osti hän siellä Tiiton talon, jossa hän s.v. piti suuret tuliaisseurat. Tähän tilaisuuteen oli hän vieraiksi pyytänyt myöskin Rauhalan ja Niskasen. Mutta kun nämä häntä seurapuheissaan nuhtelivat, suuttui hän heille katkerasti. Hän olisi itse tahtonut olla johtajana ja huomasi nyt selvästi, ettei häntä minään muuna kuin julkisten syntien orjana pidetty. Tosi tapahtumana kerrotaan, että Lyytikäinen, kun emäntä tarjosi kahvia Niskaselle ja Rauhalalle ennenkuin hänelle, löi tarjottimen kumoon, ärjästen vaimolleen: "sinä et tiedä, kenelle ensin tarjoot". Tämän jälkeen hän ei enää saanut seuroissa esiintyä. Se tehtävä jäi yhä enemmän Niskasen ja Rauhalan osaksi. — Nousemassa olevien sisällisten riitojen valkea kyti jo siellä täällä heränneitten sydämissä, mutta v. 1844 ei savuakaan vielä näy. Eheältä näyttää vielä kaikki Kalajoen varrella. [Kert. Antti Kaakko, Jaakko Hirvelä y.m. Kalajoen-varren vanhat heränneet.]
Jos täältä lähdemme silmäilemään etelämpänä olevia seurakuntia, kohtaamme miltei kaikkialla herännyttä kansaa. Jo Lohtajalla, Kälviällä ja Kannuksessa löytyi näinä aikoina heränneitä, jos kohta paljon vähemmässä määrässä, kuin Kalajoen varrella, ja Toholammellekin levisi liike. Viimemainitussa seurakunnassa oli 1839-46 kappalaisena herännäismielinen J. J. Ingman. Uutta voimaa sai siellä alkanut herännäisyys erään nuoren, vasta heränneen maisterin kautta, joka näinä aikoina siellä usein kävi. Tämä mies oli mainitun Ingmanin veli, myöhemmin yleisesti tunnettu Antero Vilho Ingman. [Kert. A. O. Törnudd; Sukukirja.]
Rannikolla astuu meitä vastaan monessa paikoin hyvin elävä ruotsinkielinen herännäisyys. Kokkolan ja Kruununkylän heränneet olivat vilkkaassa yhteydessä Pietarsaaren ja Uuskaarlepyyn vainoissa karastuneiden heränneitten kanssa ja saivat heiltä paljon tuetta. Oravaisissa olivat hengen voimalla L. J. Achrén (1834-36) ja K. Johansson (1838-41) työtä tehneet. Ollen naapuriseurakunnissa liikkuvan suuren herätyksen vaikutuksen alaisena, elpyi sikäläinenkin herännäisyys lähinnä seuraavina vuosina yhä elävämmäksi. Vöyristä oli pietismi levinnyt Maksamaan kappeliin, jonka kappalainen P. V. Sandelin (1838-1847) uskollisesti edusti liikettä, Vaasan ja Mustasaaren kirkoissa kaikui O. H. Helanderin peloton todistus ristin Herran tiestä, Maalahden liike, jota tuo heränneitten vanha pylväs J. Vegelius innostuksella, taidolla ja Herran pelvossa johti, kasvoi. Viimemainitun pappila kokosi läheltä ja kaukaa heränneitä pappeja ja heidän ystäviään vieraanvaraisiin suojiinsa. Se oli heidän hellän isänsä koti, jossa oli hyvä mieltään tyynnyttää taistelun myrskyissä. — Hyvänä apuna seurakunnan hoidossa oli Vegeliuksella ennen (II, s. 133) mainittu E. Svahn, joka siunaukseksi teki työtä pitäjänapulaisena Maalahdella (1839-1844). Kun hän (1844) muutti Purmoon sielläkin alkanutta herätystä johtamaan, koski muutto kipeästi vanhukseen. [Turun tuomiokapitulin arkisto; Charlotte Achrénin y.m. kert.; J. Vegeliuksen kirje E. Svahnille 11/5 44.]
Ehkä voimallisempi kuin missään ruotsinkielisessä seurakunnassa oli liike Munsalassa. Koko seurakunnassa tuskin löytyi ketään, joka ei ainakin ulkonaisesti olisi ollut liikkeeseen kuuluva. Varsinkin vuosina 1841-42, jolloin L. J. Achrén oli ylimääräisenä pappina siellä, oli liike erinomaisen elävää. Niin voimallisesti liikkui siellä Jumalan henki, että tuo nuori, innostunut pappi päätti jäädä sinne ainaiseksi. Tästä syystä ei hän noudattanut vanhan ystävänsä F. G. Hedbergin kehoitusta suorittamaan pastoraalitutkintoa siten hankkiakseen itselleen parempaa toimeentuloa. Achrén eli korkeampaa elämää varten, arvostellen maallisetkin olosuhteet sen mukaan. Taivaallisesta kirkkaudesta puhui hän usein, pyhä innostus katseessaan. Hänellä oli ikävä sinne. Eikä tarvinnut hänen kauan odottaa. Vielä heinäkuussa 1842 saivat sanankuulijansa kuulla hänen saarnatuolista puhuvan uuden Jerusalemin ihanuudesta ja miten meidän tulisi pyrkiä sinne. "Koko kirkko itki". Heti tämän jälkeen sairastui Achrén. Hän tahtoi puhutella Malmbergiä. Tämä tuli heti Avattuaan hänelle sydämensä, kysyi Achrén: "uskallatko nyt antaa minulle Herran ehtoollista?" Malmberg vastasi: "uskallan, rakas veli, ja teen sen kiitoksella". Malmbergin poistuttua alkoi Achrén hourailla. Hän oli saarnaavinaan ja puhui ihmeen kauniisti taivaan kirkkaudesta Kun Malmberg muutamia päiviä myöhemmin tuli häntä katsomaan, houraili hän niinikään, lausuen muun ohessa: "Muistatko, kuinka vihasesti rovastit Turussa (pappeinkokouksessa) katsoivat meihin? Kernaasti olisin laskenut pääni mestauskirveen alle Kristuksen tähden". Kyyneleet silmissä kääntyi Malmberg Achrénin vaimon puoleen, sanoen: "Nyt tulee ilmi, mitä hän Turussa ajatteli ja mitä hän on ajatellut jo monta vuotta; Herra on sen hänelle pian maksava". — Achrén kuoli elokuun 13 p:nä 1842. Hänen hautajaisiinsa kokoontui paljon ihmisiä läheltä ja kaukaa. Malmberg piti ruumissaarnan. [Wennerströmin ("Fredr. Gabr. Hedbergs liv och verksamhet") tieto että F. G. Hedberg olisi pitänyt ruumissaarnan ei ole oikea.] Erinomaista etsimisen aikaa oli tämä Munsalan seurakunnalle. Ja sitä jatkui yhä edelleen. [Kert. Charlotte Achrén.] Vuosina 1843-1845 jatkoi siellä Herran työtä Fredrik Östring.
Palattuaan Oulusta, oli F. G. Hedberg toivonut pääsevänsä välisaarnaajaksi Lumijoelle. Tässä toivossa hän kuitenkin pettyi, hän kun määrättiinkin Raippaluodolle (1842), missä hän oli vuoden ajan. Siten tuli hänkin lisäämään Pohjanmaan lahjakkaitten heränneitten pappien suurta lukua. Tuolla syrjäisellä saarellakin tapahtui siihen aikaan herätyksiä, jos kohta vähemmässä määrässä kuin mannermaalla. [Ylläolevat tiedot Pohjanmaan ruotsinkielisestä osasta ovat minulle antaneet: rouva Gustava Laurell (Oulussa), Charlotte Achrén, V. L. Helander, J. Hedberg, Ebba Hedberg y.m.; Paimenmuisto.] Ruotsinkielisistä seuduista huomautamme vielä Petalahdesta, missä herätyksiä jo Österbladhinkin aikana (II, s. 141) oli tapahtunut, sekä Pirttikylästä, jossa 1840-luvulla löytyi heränneitä. Viimemainitussa seurakunnassa saarnasi voimallisesti Oskar Wilhelm Forsman, synt. 1815, vihitty papiksi 1832.
Vaasan seudun suomenkielisistä seurakunnista on jo monesti ennen puhuttu. Tiedämme, että niissä liikkui vielä voimallisempi herätys kuin missään muualla. Liikkeen pääpaikat olivat: Lapua, Kauhava, Nurmo, Ylihärmä, Alahärmä, Isokyrö, Ylistaro. Mainittava on myöskin Veteli, jonka seurakunnan kappalaisenvirkaa B. H. R. Aspelin v. 1843 ryhtyi hoitamaan. Tämäkin mekaanillisista taipumuksistaan ja niihin perustuvista harrastuksistaan tunnettu mies oli herännäisyyteen ja sen edustajiin aikaisemmin mieltynyt, vaikka hän näiden ystävänä vasta Vimpeliin muutettuaan on tunnettu. Aspelin oli syntynyt y. 1806. Myöskin Vähässäkyrössä, Laihialla, Seinäjoella sekä Ilmajoella löytyi paljon heränneitä. Viimemainitun seurakunnan kappelien hoitoa varten toimi täällä ylimääräisenä pappina tunnollisuudestaan ja tosi heränneestä mielestään tunnettu J. W. Nybergh, syntynyt 1818. Kuortaneella taisteli A. N. Holmström voittorikasta taisteluaan pimeyden valtoja vastaan, Lapualla kaikui Malmbergin ja Isossakyrössä F. O. Durchmanin ääni. [Paimenmuisto; Sukukirja.]
Pääpaikoistaan levisi liike voimallisesti, mutta vähän myöhemmin, Närpiöön, Kaskisiin, Ristiinaan, Lapväärttiin, ja Ilmajoen etelänpuolisista kappeliseurakunnista lienee sitä vähän levinnyt aina Parkanoon ja Ikalisiin asti. Huomattava on kuitenkin, että myöskin Ahlaisissa ja Poomarkussa vallinneen aikuisemman herännäisyyden vaikutusta on täällä huomattu.