Eräs Malmbergin sanojen kautta herännyt mies vastasi "Suomen kirkko" nimisen teoksen kirjoittajalle, joka häneltä kysyi: "oliko Niilo Kustaa Malmberg todellakin niin hyvä pappi, kuin jotkut sanovat?": "oli hän sellainen, jota ei ole ennen tullut eikä vasta tule". ["Hengellinen kuukauslehti" 1910 s. 164.] Samoin ajatteli vielä vanhuuden päivinään Lauri Stenbäckin lahjakas sisar, ennen mainittu Charlotte Achrén, joka jaon aikana erosi Malmbergista. Hän näet lausui elämänsä iltana: "niin ei ole vielä kukaan Suomessa, ei ennemmin eikä myöhemmin, puhunut." Eräs vanhoihin heränneisiin kuulunut sielunpaimen, [N. G. Arppe.] joka v. 1844 kotiopettajana oleskeli Malmbergin kodissa, on lausunut: "Malmbergin saarna oli tavattoman voimallista, koskevaa ja rikasta. En ole sen vertaista vielä milloinkaan kuullut. Joku hänen vastustajistaan on sanonut, että hän lainasi saarnansa Tollesonin ja muitten postilloista. Se väite on naurettava. Ei hänen lainata tarvinnut." Sattuva on seuraava, erään Malmbergista eronneen toisen kokeneen sielunpaimenen [A. O. Törnudd.] pari vuotta ennen kuolemaansa Malmbergin saarnasta antama todistus: "Miten kuvaisin hänen saarnansa? Koetan verrata häntä Jonas Lagukseen. Joka kuuli Laguksen saarnaavan, sai sen tunnelman, jonka syvällä, kirkkaalla ja valtavalla joella kulkeva saa: se veti vastustamattomalla voimalla mukanaan. Kun Malmberg saarnasi, tuntui kuin olisi ollut kuohuvassa koskessa. Jo ensi lauseita kuullessaan kastui kokonaan."

XXIII.

Uusia vainoomishankkeita heränneitä pappeja vastaan.

Tuskin oli F. G. Hedberg päässyt vapaaksi vankeudestaan Oulussa, ennenkuin hän taas joutui viranomaisten vainoomishalun esineeksi. Saavuttuaan Turkuun tammikuussa 1842, missä hän ilmoittautui pastoralitutkinnon suorittamista varten, rupesi hän seurustelemaan sikäläisten ystäviensä kanssa, ja nämä alkoivat kokoontua hänen asuntoonsa hengellisistä asioista keskustelemaan. Varsinaisia hartausseuroja Hedberg ei pitänyt, mutta mainitut vierailutkin herättivät tyytymättömyyttä viranomaisissa. Eräänä päivänä lähetti Turun suomalaisen seurakunnan kirkkoherra J. A. Edman Hedbergille näinkuuluvan kirjeen: "Koska minulle on kerrottu, että te ahkerasti palvelette seurakuntalaisiani papillisilla toimituksilla, ja tämä voi häiriten vaikuttaa seurakunnan vakituisten opettajain ja sanankuulijain väliseen suhteeseen, niin saan ystävällisesti pyytää teitä tarkemmin miettimään tästä johtuvia seurauksia sekä että tuomiokapituliin jättämänne anomuksen mukaan käytätte aikaanne pastoralitutkinnon suorittamiseksi eikä tämän seurakunnan hoitoon, josta teidän ei tarvitse vastata. Jos vastedes saan kuulla, että te tämän uhallakin yhä edelleen aiotte esiintyä kaikille alttiina omantunnonneuvojana, niin antanette minulle anteeksi, jos velvollisuuteni vaatimana olen pakotettu ilmoittamaan asiasta, jotta se korjaantuisi".

Niinkuin ennen on mainittu, oli Hedberg toivonut saavansa toimia pappina kotiseudullaan sekä senvuoksi pyytänyt, että hänet määrättäisiin välisaarnaajaksi Lumijoelle, ja Melartin oli luvannut hänelle tämän paikan. Todistukseksi, miten vähän tuomiokapituli välitti tuon paljon kärsineen papin toivomuksista, määrättiinkin Hedberg, niinkuin tiedämme, Raippaluotoon. Eikä siinä kylliksi. Hedbergin ystävä K. I. Nordlund oli hänen Turussa ollessaan kehoittanut häntä luopumaan pyrkimisestään päästä papiksi kotiseuduilleen sekä jäämään Etelä-Suomeen, missä oli paljon vähemmän heränneitä pappeja kuin Pohjanmaalla, ja ensinmainittu oli vihdoin suostunut hakemaan pitäjänapulaisenvirkaa Pöytyällä. Edman, joka ei ensinkään ollut tyytyväinen tähän hakemukseen, lausui siitä eräässä tilaisuudessa Hedbergille: "Teidän ei olisi pitänyt hakea mitään paikkaa, vaan jättäytyä Jumalan käteen ja antaa konsistoriumin lähettää teidät, mihin paraiten sopii". Viranomaisten mielentilaa heränneisiin pappeihin nähden kuvaavat niinikään arkkipiispan eräälle tuomiokapitulin jäsenelle vähän ennenkuin vaaliehdotus Pöytyän pitäjänapulaisenvirkaan oli tehtävä lausumat sanat: "minun tekee kuitenkin mieli jättää Hedberg pois vaaliehdotuksesta". Näin ei kuitenkaan käynyt, Hedberg sai vaalisijan ja vähän senjälkeen virankin (1843). — Samaa viranomaisten epäluuloa ja vainointoa osoittaa seuraavakin. Kevättalvella 1843 pyysi Hedberg virkavapautta väliaikaisesta toimestaan Orihpäässä, käydäkseen vanhempiaan tervehtimässä, ennenkuin hän ryhtyisi virkaansa Pöytyällä hoitamaan. Tähän pyyntöön tuomiokapituli ei suostunut. Syyn ilmoittaa tuomiokapitulin notario V. Forssman Hedbergille kirjoittamassaan kirjeessä seuraavin sanoin: "Arkkipiispa ei tahdo antaa sinulle vapautta, pelosta että sinä matkallasi kiertelet maita ja mantereita ja uusia syitä huutoihin syntyy. Mukaannu siis tämän mukaan. Ajat ovat vakavampia ja huolestuttavampia, kuin sinä voinet aavistaakaan, ja virastojen esimiehiltä vaaditaan mitä suurinta tarkkaavaisuutta, jotta saattaisivat estää ilmoittamisen syitä korkeimpaan paikkaan, joihin ilmoittamisiin muutamat ovat hyvinkin valmiita. Viattomintakaan määrätystä mallista poikkeamista ei jätetä muistutuksetta, ja sinä sekä joukko muitakin olette ankaran tarkastuksen alaisia". [Wennerström F. G. Hedberg, s. 100-101.]

Vähitellen lakkasivat kuitenkin viranomaiset Hedbergiä väijymästä.
Ehkä hekin jo arvelivat hänen kärsineen kylliksi.

* * * * *

Marraskuun 16 p:nä 1842 esitettiin Turun tuomiokapitulissa Hattulan kirkkoherran K. A. Lindeqvistin apulaistansa, ennenmainittua E. M. Rosengrenia vastaan tekemä valitus, joka sisälsi mitä raskauttavimpia syytöksiä. Lindeqvist oli ollut saapuvilla Turun pappeinkokouksessa, mutta silminnähtävästi oli hän siellä tullut hyvinkin nurjaan käsitykseen herännäisyydestä. Siellä oli myöskin hänen yllämainittu apulaisensa, joka pari viikkoa aikasemmin oli vihitty papiksi, ollut kuuntelemassa keskusteluja, mutta hän oli nuoruuden innolla liittynyt tuohon kirkon mahtavien johtajien moittimaan herätysliikkeeseen sekä päättänyt sen hengessä hoitaa papinvirkaansa. Seurauksena oli, että Lindeqvistin ja hänen apulaisensa välit kävivät yhä kireämmiksi. Rosengrenin herättävät saarnat Hattulan kirkossa kokosivat sinne entistä enemmän kansaa, joka mielihyvällä häntä kuunteli, jotavastoin pitäjän säätyläiset kovasti loukkaantuivat hänen saarnatavastaan, joka niin yhdessä kuin toisessa suhteessa poikkesi siitä, mihin he olivat tottuneet. Kun sitäpaitsi yhä useammat seurakuntalaiset alkoivat käydä Rosengrenin kodissa, niin että näihin asti rauhallisessa Hattulassakin oli syntyä herännäisyyttä, kielsi Lindeqvist häntä papinvirkaa toimittamasta, kunnes tuomiokapituli ehtisi ratkaista asian. Valituksessaan sanoo Lindeqvist varoittaneensa "johonkin haaveilevaan uskonnolliseen seuraan kuuluvaa apulaistaan" ja vaatineensa häntä "välttämään kaikkea, joka voisi häiritä uskon yhteyttä ja eksyttää käsitystä tosi kristillisestä jumalisuudesta seurakunnassa", mutta turhaan. Niinikään turhaan sanoo hän kehoittaneensa häntä esiintymään hiljaa saarnatuolissa ja käyttämään saarnatapaa, joka ei vierottaisi ihmisiä kirkosta eikä vaikuttaisi "pelkoa ja hämmästystä". Huolimatta esimiehensä neuvoista, oli Rosengren saarnoissaan seurannut Lutherin, Rambachin, Spenerin, Freseniuksen, Wegeliuksen ja Björkqvistin saarnoja, eikä Hagbergin ja Ödmanin. Sitäpaitsi syytti Lindeqvist häntä siitäkin, että hän huonossa tarkoituksessa olisi kodissaan vastaanottanut naisia. Valituksen pontena on pyyntö, että tuo Hattulan seurakunnassa häiriöitä aikaansaanut apulainen siirrettäisiin toiseen paikkaan.

Käsiteltyään tätä asiakirjaa sekä sen yhteydessä myöskin Rosengrenin tekemää valitusta siitä, että Lindeqvist mielivaltaisesti oli estänyt häntä papin tehtäviä toimittamasta, päätti tuomiokapituli kutsua edellisen tutkittavaksi asiassa. Päiväksi määrättiin joulukuun 7 p. Pelottomasti puolusti Rosengren itseään. Kieltäen kuuluvansa mihinkään lahkoon, vakuutti hän toimittaneensa pappisvirkaansa kirkon tunnustuskirjojen mukaan eikä myöntänyt esiintyneensä sopimattomalla tavalla virkatoimissaan. Mitä siihen tuli, ettei hän saarnoissaan ollut seurannut Lindeqvistin hänelle ehdottamia saarnakirjoja, vaan muita, vetosi hän siihen vapauteen, jota jokaisen opettajan tässä suhteessa täytyisi saada nauttia. Jyrkästi torjui hän niinikään tuon esimiehen loukkaavan huomautuksen naisten käynnistä hänen kodissaan. Siihenkin syytökseen vastasi Rosengren niinkuin se vastaa, jolla on puhdas omatunto.

Tuomiokapituli suostui Lindeqvistin ehdotukseen Rosengrenin siirtämisestä toiseen paikkaan sekä määräsi, ettei tämä saisi esimieheltään nauttia mitään palkkaa siitä päivästä (lokakuun 17 p.), jolloin häntä oli kielletty papillisia toimia Hattulassa toimittamasta. Tähänkään asiaan nähden ei otettu huomioon Rosengrenin puolustusta eikä hänen Lindeqvistin mielivaltaisen kiellon johdosta tekemäänsä valitusta. Sensijaan sai hän tyytyä tuomiokapitulin hänelle lopuksi antamaan varoitukseen, jolla häntä kehoitettiin vastaisuudessa noudattamaan siivoa ja papin arvolle sopivaa käytöstä sekä esimiehilleen osoittamaan heille tulevaa kunnioitusta. [Paimenmuisto; Turun pappeinkokouksen pöytäkirja; Turun tuomiokapitulin arkisto.]