"Oikeusperusteiden pohjalla en siis löydä pätevää syytä kieltää maisteri Stenbäckiltä hakemaansa dosentin paikkaa. En löydä semmoista viisaudenkaan kannalta; sillä paitsi sitä, ettei löydy tosi viisautta, joka ei samalla olisi oikeuden mukaista, niin on päivän selvä asia, että, jos pietismin opinkappaleet sisältävät jotakin vaarallista, niin ei mikään ole paremmin harkittua, kuin että sille annetaan tilaisuutta saada julkilausua oppinsa yliopistossa, missä muut toisenmieliset kyvyt heti ovat tilaisuudessa sitä vastustamaan sekä paremmilla ja selvemmillä tiedoilla torjumaan sen erehdyksiä. Sen vastustaminen vainoilla ja pakkokeinoilla ei sitävastoin nyt, yhtävähän kuin ennenkään, ole johtava mihinkään tuloksiin, ja inkvisitionin pyrinnöistä on aika jo monta vuotta sitten julistanut tuomionsa. — Minä ehdotan siis puolestani maisteri Stenbäckille hakemaansa dosenttipaikkaa, koska hän on täyttänyt, mitä laki tässä suhteessa vaatii, ja sentähden etten minä saa esiintyä hänen vakaumuksensa tuomarina enkä asettaa mielivaltaani sen lain yläpuolelle, joka määrää hänen oikeutensa".
Se puolueettomuus ja syvällinen oikeudentunto, joka alusta loppuun kannattaa tätä lausuntoa, osoittaa miten pietismiä jo siihen aikaan olisi voitu arvostella. Lausunto on kyllä Juhana Jaakko Nordströmin lausuntoa, ja hänen kannalleen oli tavallisten ihmisten vaikea kohota, mutta konsistoriumin enemmistön mielipide ilmaisee selvästi, mitä ajattelevat ihmiset jo siihen aikaan olivat pakotetut tunnustamaan pietismistä. Pääasiallisesti sentähden on kysymyksessä oleva tilaisuus niin tärkeä. — Stenbäckin hakemuksen hyväksymistä kannattivat professorit Borg, av Tengström, Groot, Lille, Törnroth, Laurell, Rein, Nordström, Sjöström ja Lagus; vastustavalle kannalle asettuivat ainoastaan Blomqvist, Ilmoni ja Ursin, joka viimemainittu vielä keskustelun päätyttyä huomautti arkkipiispan kirjeestä ja niistä vaaroista, joita pietististen ylioppilasten papeiksi pyrkiminen tuottaisi isänmaalle. Yliopistossa oli Stenbäck siis voittanut suuren voiton sille liikkeellekin, jonka edustaja hän oli. Mutta lopullisesti ei asia kuitenkaan päättynyt hänen edukseen. Perustuen konsistoriumissa Stenbäckiä vastaan lausuttuihin arvosteluihin, joista nuo selvät huomautukset hakijan pietistisestä suunnasta sisälsivät hänelle jo ennestään tuttuja asioita, liitti v.t. varakansleri Thesleff epäävän lausuntonsa asiapapereihin. Tämä lausunto ratkasi asian Pietarissa. Stenbäck ei saanut hakemaansa opettajapaikkaa yliopistossa.
Jo keväällä 1844 oli Stenbäck hakenut teologian lehtorinvirkaa vasta perustetussa Vaasan lukiossa ja sitävarten kesäkuun 12 p:nä suorittanut määrätyt näytteet. Mutta näitä kokeita arvosteli Turun tuomiokapituli, ja siltä hänellä ei ollut syytä odottaa suosiollista kohtelua. Stenbäckille ilmoitetuinkin selvästi, ettei hänelle voitaisi uskoa sanottua virkaa, koska hän Vaasassa voisi aikaansaada niin paljon pahaa. Häntä kyllä kehoitettiin hakemaan samankaltaista virkaa Turun lukiossa, mutta siihen hänellä ei näy halua olleen. "Arkkipiispan raskas käsi painaa minua isällisesti" — kirjoittaa Stenbäck vuoden lopussa sisarelleen. "Hänen kirjeensä tähden yliopiston rehtorille ja tämän virkainnon tähden, joka veti sen esille, ei dosenttivirasta mitään tullut. Nuo hellät kehoitukset, että hakisin Turkuun, raukeavat tyhjiin. Thesleff kuuluu antaneen hylkäävän lausunnon, sentähden että kuulun lahkoon, joka on vaarallinen valtiolle. Kun asia oli kanslerin käsiteltävänä, kuuluu Armfelt kannattaneen konsistoriumin puoltavaa lausuntoa, mutta Perintöruhtinas oli jyrkästi asettunut sitä vastaan. Jumala suojelkoon meitä, lammasraukkojaan, ja tehköön meidät alttiiksi monen vaivan kautta menemään hänen valtakuntaansa".
Ystäviensä kehoituksesta teki Stenbäck senaattiin valituksen Turun tuomiokapitulin päätöksestä, joka perustuu siihen, että Stenbäckin jumaluusopin lehtorinvirkoja varten suorittamat kokeet muka eivät olleet riittävät. Mutta senaatin päätös, joka on päivätty joulukuun 7 p:nä, on vieläkin kierompi, perusteluissa kun muun ohessa sanotaan, ettei yliopiston konsistoriumi ollut hyväksynyt Stenbäckin dosentinvirkaa varten julkaisemaa väitöskirjaa.
Kaikesta huomaa, että viranomaiset kaikin tavoin koettivat estää Stenbäckiä virkaa saamasta. Surkeinta on, että Turun tuomiokapitulikin häikäilemättä asettuu samalle kannalle. Sen suhde herännäisyyteen osoittaa virkavaltaa, jonka aika ei voi olla pitkä. Pietismin ansioksi on luettava, että yleinen mielipide yhä jyrkemmin kääntyi sitä vastaan. Mutta suurilla kärsimyksillä on tämä voitto saavutettu. Näitä kuvaavat kauniisti seuraavat Stenbäckin kirjeestä hänen sisarelleen lainatut sanat:
"Kaiken tämän uhalla olen ollut hyvällä mielellä, tietäen että Jumala on kyllä minullekin määrännyt jonkun nurkan maailmassa. Olen nähnyt hänen isällisen kätensä, joka ei kaikissa näissä vastoinkäymisissä tahdo minua heittää. Tiedän, ettei hän minua hylkää, jos vaikka koko maailma asettuisi minua vastaan. Hän johtaa myöskin asiat niin, että saan sen paikan, minkä hän on minulle määrännyt, vaikka ihmiset niin kovasti tuumivat ja miettivät, mihin he minut panisivat. He kiittävät ylenmäärin oppiani, kykyäni ja lahjojani y.m. — mutta kristinusko, siinä kärki, joka pistää. Näkyy, miten saatana tahtoisi tarjota minulle kaiken maailman kunnian, jos vain siitä luopuen hänen edessään polvistuisin; ja jos sanon, ettei tämä ole houkutellut minua ja kutkuttanut, niin valehtelen ja olisin ihan sokea. Se juuri on ollut ja ompi suurimpana vaarana ja vaikeutena, että kunnia, turhamaisuus, maailman rakkaus y.m. niin kernaasti tahtovat nousta ja sisältäpäinkin houkuttelevat. En voi turvautua mihinkään muuhun, kuin Jumalan kaikkivoipaan armoon, joka voi minua ylläpitää ja sen tekeekin, vaikka vaara avaa kitansa sekä ulkopuolellani että minussa itsessä". [Helsingfors Morgonblad 1845 n:o 89; Aspelin, Lars Stenbäck, s. 357 — 371; Kejserliga Alexanders-Universitetets i Finland Matrikel 1842; Lauri Stenbäckin Espoosta 6/7 44 ja Helsingistä 2/11 44 kirjoittamat kirjeet.]
XXIV.
Herännäisyyttä arvostelevia Kirjoituksia vuosina 1841-1844.
V. 1841 ilmestyi Falunissa P. A. Huldbergin kustannuksella kirjanen, jonka otsakkeena on: "Varoitussanoja Suomen pietismin johdosta". On saatu tietää, että se on F. G. Hedbergin kirjoittama. Tekijä arvostelee siinä herännäisyyttä yksinomaan ystävälliseltä kannalta, ja että sitä pidettiin heränneitten piiristä lähteneenä puolustuskirjana, näkyy siitäkin, että kontrahtirovasti Tolpo Turun pappeinkokouksessa moittien puhui sen ilmestymisestä. Sitä ei sovi kummastella, että tekijä ei ilmaise itseänsä — hän käyttää vaan nimeä "Suomalainen" — mutta otsake tuntuu oudolta. Ehkä on sen tarkoituksena hankkia kirjalle suurta lukijakuntaa. Tämä on pieni asia, mutta tärkeämpää on, että tämä julkaisu on todellakin hyvä puolustus herännäisyydelle. Varsinkin elävän kristityn suhdetta maailmaan ja siitä syntyvää eripuraisuutta ihmisten keskuudessa käsittelee tekijä elävästi ja taidolla, käyttäen väitteensä tukeeksi paitsi raamatunlauseita, hyvästi valittuja otteita Augustinuksen, Lutherin, Arndtin, Francken y.m. kirjoituksista. Tämä kirjanen on kaunis todistus siitä vakaumuksesta ja perusteellisuudesta, millä heränneet puolustivat itseään maailmaa ja nimikristillisyyttä vastaan. ["Warningsord i anl. av Pietismen i Finland samt därav föranledda söndringar"; Aspelin, Lars Stenbäck, s. 336; Turun pappeinkokouksen pöytäkirjat (1842).]
Jos kukaan kaipasi Stenbäck, joka monesta syystä oli erinomaisen sopiva kynällä ajamaan herännäisyyden asiaa, "Evangeliskt Veckoblad'in" lakkautuksen jälkeen lehteä, jossa hän ja hänen ystävänsä saisivat ajatuksensa julkisuuteen. Suomessa ei voinut toivoakaan viranomaisten suostumusta tämän henkiselle lehdelle, eikä semmoista Ruotsissakaan siihen aikaan ilmestynyt. J. Ternströmin "Nordisk Kyrkotidningkään" ei Stenbäckiä ensinkään miellyttänyt, jonka vuoksi hän vähän koetti Skarstedtin kautta saada uutta hengellistä lehteä syntymään Ruotsissa. Mutta tämäkin hanke jäi kesken. Sensijaan julkasi Stenbäck kesällä 1842 kirjasen, nimellä "Muutama sana Pietismistä", jossa hän innolla, mutta samalla arvokkaasti ja valituin sanoin esiintyy herännäisyyden puolustukseksi. Tämän julkaisun aiheuttivat lähinnä ruotsalaisen teologin Reuterdahlin "Theologisk Qvartalskrift" nimisessä aikakauslehdessä samana vuonna Pietismistä julkaisema kirjoitus, jossa muun ohessa sanotaan: "Pietismi pitää kiini raamatun opista ja tunnustuskirjoistamme, mutta se on liika rehellinen, liika ahdasmielinen ja arka, niin asiaan kuin sanoihin nähden. Se puollustaa vanhaa ja pyhää asiaa, mutta tekee sitä huonosti, sillä se eroaa yksinäisyyteen ajasta ja maailmasta, jotka sentähden vetäytyvät siitä pois." Tunnustaen kirjoituksen maltilliseksi ja puolueettomaksi, teroittaa Stenbäck, että elävän kristityn täytyy tehdä täydellinen pesäero maailmasta, sekä näyttää raamatun sanoilla, miten Herra itse ennusti opetuslapsilleen maailman vihaa. Vedoten apostolien todistukseen "kaikkien, jotka jumalisesti Jesuksessa Kristuksessa tahtovat elää, täytyy vainoa kärsiä", puolustaa hän heränneitten kantaa tunnetulla lämmöllään ja jyrkkyydellään. Kirjanen on lyhyt — se sisältää ainoastaan 31 sivua — mutta sisältörikas ja asiallinen. On lausuttu se arvelu, että Stenbäck kirjoitti sen, tahi ainakin lopullisesti valmisteli sitä Turun pappeinkokouksen aikana. Joka tapauksessa sai hän tässä tilaisuudessa tuetta mielipiteilleen. Mutta hän oppi samalla myöskin punnitsemaan sanojaan ja puolueettomasti arvostelemaan sitä suurta uskonnollista liikettä, jonka edustaja hän oli. Näytteeksi lainaamme tähän muutamia lauseita kirjasen lopusta: "Pietismi ei ole ilman vikoja eikä se milloinkaan ole pitänyt itseään täydellisenä; kivulla tunnustaa se vikansa eikä suinkaan tahdo niitä puolustaa, sillä se tuntee aivan hyvin syvän aatamilaisen turmeluksen omassa povessaan. Mutta missä se on oikeaa, siellä pyrkii se käsittämään Kristusta ja elävän elämän hänessä, niinkuin Jesus Kristus sen käsittää, — ja Jumalan armoa, joka on sen herättänyt sitä etsimään, tahtoo se tunnustaa, puolustaa, ylistää, siitä se tahtoo pitää kiinni ja sitä seurata elämässä ja kuolemassa, myötä- ja vastoinkäymisessä, jos vaikka koko maailma asettuisi sitä vastaan. Mutta jos sen vastustajille hiljaisena hetkenä elämän ja kuoleman vakavuus häämöttäisi, ja korkeamman, kaikelta järjeltä salatun, Jumalasta syntyneen elämän salama välkkyisi läpi pimeyden ja sumujen, niin kuiskaisi ainakin silloin tyyntynyt ajatus jumalallisen painon voimalla heidän korvaansa viisaan Gamalielin sanat: 'jos tämä neuvo tai teko on ihmisiltä, niin se tyhjään raukeaa, mutta jos se on Jumalalta, niin te ette voi sitä tyhjäksi tehdä, jos ette tahdo Jumalaa vastaan sotia'."