Ikävän vaikutuksen tekee tämä kirje. Lagus mainitsee siinä erittäin Malmbergin ja Vilhelm Niskasen nimet, mutta silminnähtävästi tarkoittaa hän poikkeuksetta kaikkia niitä entisiä ystäviään, joiden katsantotapa ja toiminta vähänkin erosivat hänen omastaan. Se on miltei yhtä suvaitsematon, kuin hänen Hedbergiä ja sittemmin uuden suunnan edustajia vastaan singoittamansa tuomio. Myöntää täytyy niinikään, ettei hän myöhempinäkään vuosina ole lausunut eikä kirjoittunut sanaakaan, joka osoittaisi että hän olisi katunut näitä arvosteluja. Jos kohta tässä onkin otettava huomioon, miten häikäilemättömän suorasti ja jyrkästi heränneet ylimalkaan lausuivat mielipiteensä, on sittenkin vaikea selittää, miten hän toisin ajatteleviin nähden sanaakaan peruuttamatta loppuun asti saattoi pysyä niin ehdottomasti hylkäävällä ja arkailemattoman tuomitsevalla kannalla. Tämä tuntuu sitä oudommalta, kun Laguksen lukuisat kirjeet hänen viime vuosiltaan, samoinkuin hänen likeisimpien ystäviensä yksimielinen todistus, osoittavat että hän itse syntisistä suurimpana, rukouksissa valvoen ja nöyrässä uskossa kilvoitellen, tahtoi elää yksin Jumalan armosta Kristuksessa. Ja yhtä oudolta tuntuu tämän urhoollisen sotasankarin toivoton vetäytyminen syrjään aikana, jolloin, jos milloinkaan, hajoova herännäisyysliike kipeästi olisi tarvinnut hänen valistunutta mieltään ja nerokasta kykyään. Taistellessaan Hedbergiä vastaan oli Lagus tälle lausunut: "Kuinka ovat sankarit kaatuneet sodassa ja aseet hukkaan joutuneet?" (II, 558). Nämä sanat kääntyvät nyt, jos kohta toisessa merkityksessä, kuin hän oli ne lausunut, tuomiten häntä itseään vastaan.

Jo jaon vuotena oli Laguksen terveys huono ja siitä lähtien se huononemistaan huononi, niin että hän monesti oli pitkät ajat vuoteen omana. V. 1854 kirjoittaa hän muutamalle ystävälleen: "Ruumiini heikkenee heikkenemistään, ja minusta näyttää kuin lähenisi toivottu hetki, vaikka en tiedä, mitä Herra on päättänyt minusta. Usein halajan erota täältä, sillä kyllä olisi autuasta, jos voittaisin, saada olla Herran Kristuksen tykönä ja nähdä hänet, joka on kantanut syntini rangaistuksen ja käsittämättömällä pitkämielisyydellä on kutsunut minua parannukseen. Kun täällä puuttuvaisuuden maalla suuressa hämärässä katselen häntä ja hänessä näen autuuteni kallion ja että tie hänen tykönsä on auki köyhälle halajamiselleni yöt päivät, niin tunnustan, etten voi käsittää sitä kirkkautta, joka odottaa niitä, jotka kestävät loppuun asti".

Tämmöinen oli Laguksen oma toivo, ja kirkastumistaan se kirkastui, jota enemmän hänen maallisen elämänsä taival likeni loppuaan. Ja samaa toivoi hän luottamuksella ystäväpiiristään. Kuinka kovilta kuuluvat sen rinnalla hänen ajatuksensa niistä heränneistä, jotka eivät kaikin puolin taipuneet juuri hänen uskonnolliseen katsantotapaansa. Heistä hän pari viikkoa sen jälkeen, kuin hän kirjoitti viimeksi kerrotut sanat, lausuu: "Kauhean raskas uneliaisuuden aika on meitä etsiskelemässä, ja yksin ne, jotka elävät Herrasta Kristuksesta, voivat pelastua. Ja ne ovat harvat, sillä koko herännyt maailma syöksyy perikatoon".

Toukokuun 17 p:nä 1857 tapahtui huomattava käänne Laguksen sairaloisuudessa. Hän ymmärsi heti, että loppu ei ollut kaukana. Puhuen omaisilleen lohdullisesti Jumalan rakkaudesta Kristuksessa, lausui hän kiittäen: "Miten suuri onkaan Herran armo, kun joka hetki saamme uudistaa asiamme hänen kanssaan!" Monesti täytyi hänen kuitenkin kiusauksiakin kokea. Niinpä valitti hän ystävälleen K. A. Malmbergille, joka kesäkuun alussa kävi hänelle jättämässä hyvästi: "Monet hullut vaatimukset itseltäni rasittavat luontoani", "mutta" — hän toivorikkaana lisäsi — "minulla ei ole aikaa muuhun, kuin ikävöiden katsoa Herran puoleen, rukoillen että hän antaisi minulle, mitä elämään ja autuuteen kuuluu". Usein hän huokasi: "Herra pysy tykönämme, sillä ilta jo joutuu ja päivä on kulunut."

Joskus valittivat Laguksen omaiset ja muutamat hänen kuolinvuoteensa ääressä valvovat ystävänsä, että eronhetki joutui. Kerran hän heille vastasi: "Minäkin rakastan teitä niin paljon, että tahtoisin viipyä luonanne, jotta saisimme kehoittaa toisiamme siinä uskossa, joka meillä on, mutta minut tulee teidän unohtaa. Hyvä on, että menen pois, jotta ette minuun turvaisi, vaan yksin Kristukseen".

Jättäessään hyvästi K. A. Malmbergille oli Lagus, ojentaen hänelle kätensä, lausunut: "Katso tässä tyhjässä kädessäni on kaikki mitä minulla on, parannukseni, uskoni — kaikki, mutta Lunastajani on Isän oikealla puolella". Nämä sanat Loisti hän omaisilleen vähää ennen kuolemaansa.

V. 1857, kesäkuun 24 ja 25 päivän välisenä yönä sammui hiljaa Jonas Laguksen maallinen elämä. Yleisen hajaannuksen ja kiihkeäin oppiriitojen tähden ei tämäkään kuolemantapaus herättänyt mitään yleisempää huomiota. Hautajaisissakaan ei nähty kuin verraten harvoja vieraita ulkoseurakunnista: muutamia säätyläisiä Savon puolelta sekä Reinhold Helander ja hänen rouvansa. Talonpoikia oli kyllä kokoontunut verraten paljon, niiden joukossa Vilhelm Niskasenkin sanankuulijoita. Viimemainittuja ei kuitenkaan kutsuttu pitoihin. Kun joku tiedusteli syytä siihen, vastattiin: he eivät kuulu talon ystäviin.

Laguksen hauta on Pyhäjärven kirkkomaalla lähellä tapulia. Iso, sileäpintainen kivi ilmaisee paikan. Siihen on hakattu sanat: "Mutta opettajat loistavat niinkuin taivaan kirkkaus, ja jotka monta opettavat vanhurskauteen, niinkuin tähdet alati ja ijankaikkisesti".

Moni Laguksen ystävistä — niiden luku oli suuri varsinkin Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan ja Savonkin puolen heränneissä säätyläisissä — kunnioitti häntä kuolemankin jälkeen melkein pyhimyksenä. He pitivät hänen sanojaan ja neuvojaan, joita he säilyttivät hänen lukuisien kirjeittensä laajalti levinneissä jäljennöksissä, jumalallisen totuuden miltei erehtymättöminä ilmaisijoina. Historia todistaa hänestä, että hänkin oli erehtyväinen ihminen, mutta yksi niitä, joiden kautta Herra on vaikuttanut suuria Suomen Siionissa. Liioittelematta saattaa sanoa, että hän oli Suomen herännäisyyden nerokkaimpia ja valistuneimpia edustajia, sen ensimmäisiä suurmiehiä [Laguksen kirje Otto von Essenille 28/8 52; Laguksen kirjeet K. A. Malmbergille 9/5 54 ja 14/6 54 (Evankeliumin ääni 192 ja 194); K. A. Malmbergin muistiinpanot Jonas Laguksen viimeisistä päivistä; Rosa Laguksen kirje 23/11 57; Kert. Sofia Helander.].

* * * * *