Malmbergin haudalle pystyttivät ystävät yksinkertaisen rautaristin. Paitsi hänen nimeään ja syntymä- sekä kuolinpäiväänsä luetaan siinä sanat: "Hän on ylenkatsottu kynttiläinen ylpeitten ajatuksissa, valmistettu että he siihen loukkaavat jalkansa. Katso, minun todistajani on taivaassa ja joka minun tuntee on korkeudessa".

* * * * *

Malmbergin kuolemankin jälkeen kävi Vilhelm Niskanen muutamia kertoja ystäviään Suupohjassa neuvomassa ja yksimielisyyteen kehoittamassa. Vielä ahkerammin hän liikkui Kalajoen-varrella. Kummallakin seudulla kunnioitettiin häntä yhä yleisemmin luotettavana johtajana.

Tunnustuskirjoista, joita Niskanen näinä aikoina ahkerasti tutki, luuli hän löytäneensä sen salatun viisauden, jota tämä oppiriitojen hajoittama aika edellä muuta kaipasi. Käsittämättä näiden kirjojen vasituista tarkoitusta viljeli hän niitä hartauskirjoina, siten takertuen yhä enemmän opillisiin kysymyksiin sekä jyrkästi arvostelemaan kaikkia, jotka eivät kuuluneet hänen joukkoonsa. Miehen silloista kantaa kuvaa selvästi seuraava, hänen v. 1859 kirjoittamansa "lähetyskirja":

"Syy siihen, että kristillisyys niin moniin erehdyksiin joutuu, on tämä, ettei yksinkertaisella kansalla ole näihin aikoihin asti ollut tietoa, mikä erotus on muuttumattoman Augsburgin tunnustuksen ja parannetun evankeliumillisen uskon välillä. Jos tästä on oppineilla tieto, niin ei heillä ole kuitenkaan vahvaa käsitystä, kumpiko näistä on oikea. Sentähden heränneiksi kutsutut papit, jotka uskonopin parantavat evankeliumilliseksi, pannen siihen ihmisajatelmia, lakeja ja säädöksiä harjoitettaviksi, antavat tilan eli syyn hurmahengellisyydelle, joka saattaa hengellisen elämän vinoittelemaan monissa erhetyksissä ja vaihetuksissa. Tämä on vanha saatana ja käärme, joka saattoi Aatamin ja Eevan innoittelijoiksi ja vietteli heidät Jumalan ulkonaisesta sanasta hengellisyyksiin ja omiin luuloihin (katso Schmalkaldin uskonkappaletta ripistä). Ne hengelliset, heränneet papit, jotka antavat aineen ja tilan tälle hurmahengellisyydelle, häpiävät opetuslapsiaan eivätkä rohkene sanoa heitä oikeiksi eikä vääriksi. Talonpoikainen, yksinkertainen kansa pitää näitä hurmaavaisia, ennustavaisia henkiä taivaasta lähetettyinä sanansaattajina, niinkuin nytkin viime syksynä Lapualla Töyrän talon tyttö [Saarnaajanainen Liisa Greetta Ylikarhu (ei heränneitä) Lapualla.] rupesi saarnaamaan ja ennustamaan, josta nyt on koko kahakka pitkin merenrantaa. Mutta Malmbergilla oli selkiä tieto koettelemisesta; sentähden niitä ei ollut hänen eläissänsä hänen ystävissänsä. — Näitä ennustavaisia henkiä on ollut paljo, jotka ovat saaneet virkkupäisiä, oppimattomia miehiä pauhaamaan niinkuin meren julmat aallot ja saattaneet heränneet pahaan huutoon. Paavo Ruotsalaisella oli kyllä puhdas uskonoppi, vaan ei hänkään ymmärtänyt raamatun lauseiden jälkeen erottaa henkiä, kun hänellä ei ollut tarkkaa tietoa tunnustuskirjoista, että näillä kahdella koetuskivellä koetella ja erottaa, mikä henki on oikea ja mikä väärä. Kun ei hänen ystävillänsäkään ole selkiää käsitystä asiasta, niin he hänen hengellisyyttänsä liikamäärin kiittävät. — — — Nykyisemmät hengelliset kirjat huikaisevat tunnustuskirjain lukijalta silmät, ellei niitä siinä valossa ja kirkkaudessa selitetä, joka niissä itsessänsä on — — —". [Vilhelm Niskasen lähetyskirja 16/4 59 (Akiander VI, 329-30).]

Jos tämä "lähetyskirja", paitsi erehdyttävää käsitystä, tunnustuskirjojen merkityksestä, osoittaakin liika suurta itsetietoisuutta sen kirjoittajassa, on siinä hyviäkin puolia, samalla kun se todistaa, että kirjoittaja oli teräväpäinen ja syvällisiin miettimisiin altis mies. Ja sekin ansaitsee huomiota, että Niskanen huomasi hurmahenkisyyden vaaran ja "Jumalan ulkonaisen sanan arvon" aikana, jolloin oppiriidat särkivät herännäisyyden rivit ja pakottamalla pakottivat hengellistä elämää kaipaavat henget etsimään tätä elämää jos mistä. On merkille pantava, että Pohjanmaalla paitsi "Töyryn talon tyttöä" näinä aikoina esiintyi muitakin saarnaajanaisia, sekä että Kalajoen-varren herännäisyys muutamia vuosia myöhemmin, niinkuin vasta saamme nähdä, oli eksyä hyvinkin arveluttavaan hurmahenkisyyteen. Muistettava on niinikään, että Lapin puolelta leviävä laestadiolaisuus vaati heränneitä teroittamaan Jumalan raamatussa ilmoitetun sanan arvoa kaiken sisällisen kristillisyyden ainoana ehdottomasti oikeana ohjeena ja tuomarina.

Nämäkin näkökohdat ovat otettavat huomioon Vilhelm Niskasta ja hänen monesti omituiselta kuuluvia sanojaan arvosteltaessa. Ne puhuvat, ainakin osaksi, hänen edukseen. Mutta hänen suurin merkityksensä on, inhimillisten heikkouksien ja yksipuolisuuksien uhallakin, että hän, niinkuin monesti ennen on huomautettu, etevää johtajataitoa osoittaen, tarmokkaasti on estänyt herännäisyyden hajoomista ei ainoastaan Keski-Pohjanmaalla, vaan Suupohjassakin.

Loppuijällään sairasti Niskanen sydäntautia, jonka oireet vuosi vuodelta yhä selvemmin näyttäytyivät. Kuolemaa hän ei näy pelänneen, vaan pikemmin ikävöiden odottaneen. Usein hän siitä omaisilleen ja lukuisille ystävilleen puhui. Jo monta vuotta ennen kuolemaansa hän muutamassa tilaisuudessa lausui: "Kolme rukousta olen usein rukoillut: että saisin semmoisen toimeentulon, ettei tarvitsisi puutetta kärsiä, että lapseni pysyisivät kristikunnassa. [S.o. etteivät luopuisi heränneistä.] Nämä rukoukset on Jumala kuullut. Kolmanteen en ole vielä saanut vastausta, mutta tyydyn odottamaan: että saisin helpon ja autuaallisen kuoleman. Tätä en lakkaa rukoilemasta". — Varsinkin viimeaikoinaan odotti Niskanen hartaasti kuolemaa. Joka ilta, kun hän riisui kengät jaloistaan, kuultiin hänen huokaavan: "suo minulle Jumala autuas kuolema". Kaksi viikkoa ennen loppuaan (hän oli silloin jo niin sairas, että hänen oli vaikea kävellä), hän muutamille ystävilleen lausui: "En ole kauan enää teidän seassanne. Olen rukoillut, etten kuolisi tielle enkä muukalaisten luona, vaan kotona tahi ystävien tykönä".

Marraskuun 12 p:nä 1860 oli seurat Eerolan talossa Nivalassa. Sinne on Vilhelm Niskasen omistamasta Niskakosken talosta vain kilometrin pituinen matka. Toiset vieraat jäivät taloon yöksi, niiden kera myöskin Niskanen. Mitään tuskaa ei tämä maata pannessaan valittanut, mutta aamulla, kun tuotiin kahvia hänen makuuhuoneeseensa, huomattiin että hän oli kuollut. Hiljaa ja kenenkään huomaamatta oli hän nukkunut, käsi posken alla. Hän oli saanut helpon kuoleman.

Paljon kansaa kokoontui saattamaan Niskasta haudan lepoon. Suupohjasta saapui, paitsi sikäläisten heränneitten johtomiestä, Arvi Logrenia, muitakin ystäviä. Niskakosken puolelta tultiin kirkolle 130 hevosella ja Haapajärveltä päin niinikään suurissa joukoissa. Vainajan pojat olivat pyytäneet A. N. Holmströmia pitämään ruumissaarnan, mutta siihen tämä ei suostunut. Haudan hän kuitenkin vihki. Suuret hautajaisseurat pidettiin Niskakoskella. Tilaisuudessa puhuivat Logren ja Taneli Rauhala. [Kert. Vilhelm Niskasen pojat sekä useat seudun vanhat heränneet.]