Oli pyhäin miesten päivä. Kun kansa tuli kirkosta ja sanoi vielä kerran tahtovansa kuulla rakkaan opettajansa äänen, ilmoitettiin sille, että tämä koko päivänä ei enää ollut jaksanut puhua ja juuri vasta oli vaipunut uneen. Seuraavana yönä kuultiin hänen vielä houraillen lausuvan: "Köyhille antakaa". Omaiset, jotka valvoivat vuoteen ääressä, ymmärsivät, että hän oli apua jakavinaan tarvitseville. Toinenkin piirre hänen luonteessaan tuli vielä tänä yönä näkyviin. Hän näet lausui: "Kirkkoon pitää lähteä".

Maanantaiaamuna kello 8, marraskuun 5 p:nä 1866 pääsi väsynyt matkamies lepoon. Hautajaiset pidettiin seuraavana perjantaina. Ruumissaarnan piti Renqvistin apulainen K. J. Johnsson. Sen alkulauseena olivat sanat: "Nyt sinä, Herra, lasket palvelijasi rauhaan menemään" ja saarnanaiheena: "Minä annan teille paimenet minun sydämeni jälkeen, jotka teitä ravitsevat opilla ja viisaudella". Paljon oli kansaa kokoontunut kirkkoon sekä saattamaan rakasta opettajaansa haudan lepoon. Syvä ja yleinen oli suru.

Hautajaisissa nosti talollinen Simo Räty kysymyksen muistopatsaan pystyttämisestä Renqvistin haudalle. Häntä kannattivat lämpimästi varsinkin tilaisuudessa saapuvilla olevat talonpojat. Listalla koottiin 300 markkaa, jota summaa seuraavana vuorina aiottiin kartuttaa uudella keräyksellä. Silloin sattuneet kovat nälkävuodet lienevät vaikuttaneet, että hanke jäi toistaiseksi. Se toteutui vasta v. 1887, jolloin muutamat yksityiset henkilöt täyttivät mitä puuttui. Kivi, joka silloin pystytettiin haudalle, on harmajasta graniitista ja runsaasti kahden metrin korkuinen. Paitsi Renqvistin nimeä, syntymä- ja kuolinvuotta sekä vuosilukua 1836, jolloin hän tuli Sortavalan kappalaiseksi, on siihen hakattu sanat: "Pyrkikää niitten perään, jotka ylhäällä ovat, eikä niitten, kuin maan päällä ovat".

[Lähteitä: Paimenmuisto; Renqvistin kirje G. Monellille 24/4 53 (omistaa Kirkkohistoriallinen seura); P. Poutiainen, Henrik Renqvist Sortavalan, kappalaisena; Renqvistin kirje pojalleen, K. Renqvistille 18/11 63 (omistaa maist. A. Renqvist); Ferd. Uhden kirje Renqvistille 5/2 59 (Akiander VII); Renqvistin kirjeet Monellille 22/4 53, 17/1 54 ja 1856 (omistaa Kirkkohistoriallinen seura); Renqvistin kirje K. Renqvistille 11/10 61 (omistaa A. Renqvist); Osk. Molanderin kirje Renqvistille 28/12 55; Renqvistin kirjeet Monellille 5/8 56, 3/4 57, 24/2 57, 25/11 63 (omistaa Kirkkohist. seura); Renqvistin kirjeet K. Renqvistille 11/10 61, 19/7 64, 15/9 65 (omistaa A. Renqvist); A. W. Lyran, Fr. Saukon, Jaakko Lembergin y.m. kertomukset.]

V.

Herännäisyys Matth. Akianderin teoksessa "Historiska Upplysningar om Religiösa rörelserna i Finland i äldre och senare tider". ["Historiallisia tietoja uskonnollisista liikkeistä Suomessa vanhempina ja myöhempinä aikoina".]

Se yleinen huomio, jonka uskonnollinen kysymys Suomessa XIX vuosisadan keskivaiheilla sai osakseen, tuli näkyviin siinäkin, että ruvettiin kokoamaan tietoja hengellisen elämän vaiheista isänmaassamme. Tätä heräjävää harrastusta ilmaisee mitä huomattavimmalla tavalla se seikka, että kansanmiehet eri osissa maata ryhtyvät keräilemään tietoja sekä kirjoittamaan kertomuksia herännäisyydestä ja sen huomatuimmista miehistä, siten pelastaakseen unohdukseen joutumasta niitä valtaavia uskonnollisen elämän ilmiöitä, joita he olivat nähneet ja joiden syvälle ulottuvia vaikutuksia he olivat kokeneet. Tämmöisistä kalliiden muistojen vartijoista kansan syvissä riveissä on yhdeksännentoista vuosisadan herännäisyys, niinkuin olemme nähneet, siksi rikas, että sopisi odottaa hyvinkin suurta innostusta tähän asiaan heränneitten pappien ja muiden liikkeeseen kuuluvien, tietopuolista sivistystä saaneiden puolelta. Mutta tässä odotuksessa me kerrassaan petymme. Lauri Juhana Niskanen, Matti Paavola, Juhana Poikonen, Vilhelm Niskanen, Salomon Häkkänen, Antti Manninen ja useat muut heränneet talonpojat ovat jättäneet jälkimaailmalle arvokkaita tietoja herännäisyydestä, mutta heränneet papit ja muut samanmieliset sivistyneet ovat, heidän kirjoittamiaan ja säilyttämiään kirjeitä lukuunottamatta, miltei kokonaan laiminlyöneet tämän tehtävän. Sitä suurempaa tunnustusta ansaitsee professori Matth. Akiander siitä, että hän teokseensa "Historiska upplysningar om Religiösa rörelserna i Finland i äldre och senare tider" (Historiallisia tietoja uskonnollisista liikkeistä Suomessa vanhempina ja myöhempinä aikoina) on koonnut niin paljon arvokkaita tietoja myöskin yhdeksännentoista vuosisadan herännäisyydestä. Tuon laajasuuntaisen, lähes 3,000 sivua käsittävän teoksen seitsemästä osasta on kaksi osaa, yhteensä lähes 1,000 sivua, omistettu yksinomaan XIX vuosisadan herännäisyydelle. Näin ollen on syytä likemmin tarkastaa näitä osia, pitämällä silmällä, keltä Akiander on saanut niihin kokoamansa tiedot sekä miten sen ajan heränneet arvostelivat tätä hänen esitystään.

Niinkuin olemme nähneet (III, 497-498), kääntyi Akiander v. 1852 J. F. Berghin puoleen pyynnöllä, että tämä hankkisi hänelle tietoja herännäisyydestä. Jo sitä ennen oli hän pääasiallisesti seurakuntien kirkkoherrojen kautta keräillyt paljonkin näitä tietoja, mutta tärkein ainehisto oli tietysti saatava herännäisyyden omilta miehiltä, ja Akiander oli siksi tarkka ja tunnollinen tutkija, että hän tämän täysin oivalsi. Että hän etupäässä kääntyi juuri J. F. Berghin puoleen näitä tietoja saadakseen, ei suinkaan vähennä hänen arvoaan tutkijana. Huomattava on nim., että hänen tiedustelunsa viimemainitulta koski yksinomaan Itä-Suomen herännäisyyttä ja sen suhdetta varsinkin Renqvistiin, ja näistä asioista oli Berghillä tarkemmat tiedot kuin luultavasti kenelläkään toisella, jota paitsi hän puolueettomammin kuin ehkä kukaan muu pystyi arvostelemaan liikkeen yksipuolisuuksia ja sen eri suuntien välisiä riitoja. Lukuunottamatta niitä lukuisia heränneitä pappeja ja talonpoikia, joiden antamat tiedot eivät Akianderin esityksessä erikoisesti tule näkyviin, sai tämä arvokasta apua etenkin J. F. Berghiltä, J. J. Rähmiltä, L. A. Landgrenilta ja K. A. Malmbergilta. Paitsi lukuisia kirjeitä, joita nämä ja muut henkilöt hänelle toimittivat, oli hänellä Savon herännäisyysliikettä käsitellessään käytettävinä L. J. Niskasen Muistokirja, A. Möykkysen ennen (IV, 129) mainitut, "Suomettaressa" julkaistut kirjoitukset Paavo Ruotsalaisesta, Jonas Laguksen v. 1860 painettu "Evangelii röst till kallade själar"-niminen kirjekokoelma, sekä nuo miltei kaikissa sanomalehdissä eri aikoina ilmestyneet, herännäisyyttä koskevat arvostelut ja väittelyt, joita edellisissä osissa olemme käsitelleet. Muistettavat ovat edellä muiden "Tidningar i andliga ämnen", "Hengellisiä sanomia" ja "Evangeliskt Veckoblad", jotka eri näkökohdilta valaisivat heränneitten katsantotapaa ja mielipiteitä sekä heidän oppiaan. Sitäpaitsi oli Akianderilla Savon herännäisyyden lähteenä käytettävänä myöskin Antti Mannisen laajaperäinen ja selvästi kokoonpantu selostus "Hengellisistä liikkeistä Mikkelissä ja sen ympäristöllä". Viimemainitun kirjoituksen päätarkoituksena on kyllä Etelä-Savon ja Itä-Hämeen rukoilijain merkkihenkilöiden ja heidän oppinsa esittäminen, mutta Paavo Ruotsalaisestakin ja hänen perustamastaan suunnasta sisältää se siksi paljon tietoja ja arvosteluja, että se ehkä hyvinkin tuntuvasti on ollut määräämässä Akianderin käsitystä Savon herännäisyydestä. Ja vielä enemmän on häneen varmaankin vaikuttanut Renqvistin "Väärän opin kauhistus" ja hänen muut hyökkäyksensä tätä suuntaa vastaan, puhumattakaan Hedbergin lukuisista, pietismiä vastustavista kirjoituksista.

Jo näistä huomautuksista näkyy, että Akianderin käytettävinä olleet, Savon herännäisyyttä käsittelevät lähteet eivät suinkaan olleet sopusoinnussa keskenään, vaan päinvastoin moneen kysymykseen nähden mitä jyrkimmin toisiaan vastaan. Näin ollen jäi hänen tehtäväkseen tarkkaan punnita, missä määrin kummankin puolen lausunnot ja väitteet olivat liioiteltuja ja missä suhteessa ehkä aivan vääriä. Tunnustettava on, että hän tunnollisesti ja puolueettomasti on koettanut vaikeaa tehtäväänsä suorittaa sekä, mikäli kysymys on Savon herännäisyydestä, arvosteluissaan monessa suhteessa onnistunutkin. Oikein on hän menetellyt siinäkin, että hän verraten harvoin näitä omia arvostelujaan lausuu, jättäen tämän tehtävän niille liikkeeseen kuuluville henkilöille, joilta hän tietonsa oli saanut.

Paitsi lukuisia, eri tahoilta koottuja ja useiden eri henkilöiden kirjoittamia kirjeitä, sisältää Akianderin teos sanasta sanaan hyvin paljon muitten kertomuksia ja arvosteluja henkilöistä ja tapahtumista. Sentähden muodostuukin tämän teoksen esitys herännäisyydestä enemmän lähdekokoelmaksi, jommoisena se pääasiallisesti on julkaistukin, kuin yhdenjaksoiseksi historiaksi. Puutteena tahtoisimme huomauttaa, että Akiander usein jättää mainitsematta, keiltä hän tietonsa on saanut, monesti silloinkin, kun hän sanasta sanaan kertoo saamansa kirjalliset lausunnot ja arvostelut. Niinpä hän esim. (VI osa, siv. 41-46) lainausmerkkien välissä toistensa perässä kertoo kolmen eri henkilön arvostelun Paavo Ruotsalaisesta, mainitsematta näiden henkilöiden nimiä. Kysymyksessä olevien arvostelujen, niinkuin muidenkin samankaltaisten historiallinen arvo riippuu tietysti suureksi osaksi siitä, keiden sanoja ne ovat. Ja jos tiedetäänkin [J. I. Berghin aikoinaan omistamaan Akianderin teokseen tehdyt reunamuistutukset.], että viimeksi mainitut arvostelut ovat J. F. Berghin, L. A. Landgrenin ja J. J. Rahmin kirjoittamat, niin löytyy toisia kohtia, lainausmerkin välissä oleviakin, joiden kirjoittajista on lausuttu niin monta eri arvelua, ettei niistä tässä suhteessa voi mitään varmuudella sanoa. Ja vielä vaikeampaa on tietää, keiden antamiin tietoihin ja lausuntoihin ne kohdat perustuvat, jotka Akiander on julkaissut omassa nimessään. Paljon tietoja Savon herännäisyydestä, varsinkin Paavo Ruotsalaisesta, on Akiander J. F. Berghin kautta saanut J. I. Berghiltä ja K. A. Malmbergilta, mutta vielä enemmän J. J. Rahmilta [Kert. K. A. Malmberg.]. Tämä kuitenkin koskee yksinomaan VI:tta osaa, seuraavaan eivät Ruotsalaisen suuntaan kuuluvat henkilöt, J. F. Berghiä lukuunottamatta, hänelle enää tietoja antaneet [Kert. K. A. Malmberg.].